sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Syysistutuksia














Hei!

Viikonloppu on mennyt nopsaa. Nyt on jo sunnuntai.

Eilen kävin vanhimman tyttäreni kanssa elokuvissa. Käytiin katsomassa
Bridget Jonesin baby! Ja se oli kyllä hauska. Siinä sai nauraa.
Ja olihan se ihana romanttinen rakkauselokuva. Oletko käynyt sen katsomassa?
Tai meinaatko mennä?

Syksy on jo pitkällä. Kaikki puut on jo ihanissa ruskan väreissä.
Omassa pihassa Syreenikin on jo muuttunut kauniin punertavaksi.

Muutama auringonkukkakin kukkii pihalla. Ja nuppujakin on vielä.

Syysistutuksia tein jo muistaakseni parisen viikkoa sitten.
Nyt otin muutaman kuvan niistä. Vielä ajattelin lisäillä sammalta istutuksiin.
Kunhan ehdin.
Kaikki muratit sai jäädä ruukkuihin.
Ja noihin miehen tekemiin tikkaisiin tulee valot jossain kohtaa.

Huomasin, että kanervat ovat jo vähän nuukahtanut, kun en ole
muistanut kastella. Nyt piti niitä sitten kastella. Toivottavasti nyt vielä kestävät.

Tuossa tikkaitten vieressä on tuunaamani tähtiruukku.
Se ruukku on hiiligrillin kansi. Se kansi, joka jäi kesällä tuunaamastani hiiligrillistä.

Maalasin valkoiseksi ja sabluunalla tein harmaita
tähtiä. Vuorasin sen muovilla ja laitoin soraa pohjalle.
Sitten multaa ja istutukset.

Ruukun laitoin vanhan kuluneen ruukun päälle, joka on väärinpäin.
Ehkä sekin ruukku olisi tarvinnut uutta maalia pintaan. Mutta saa
nyt olla noin.

Nuorempi tyttäreni (16v) menee huomenna Helsinkiin. Hänellä on jännä/ihana päivä
tulossa. Hän menee nimittäin Justin Bieberin konserttiin. Kyllä niitä päiviä on 
laskettukkin. heh! Se on hänen toinen kerta jo Bieberin konsertissa.

Onhan sillä ihania lauluja. Äitikin tykkää!

Semmoisia kuulumisia. Nyt toivotankin ihanaa sunnuntai päivän jatkoa jokaiselle!

67 kommenttia:

  1. Kauniisti olet syksyä laittanut pihaasi. Itsellä ei ole mitään muuta kuin nuo yhä kukkivat kukat. Olen ollut kovassa yskässä, ei oikein ulkotyöt nyt maita, ottaa niin henkeen tuo yskä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      No voi harmi sinun yskää. Pikaista paranemista sinulle!❤️
      Ja mukavaa sunnuntai päivää!😊

      Poista
  2. Kauniit syysistutukset. Tosiaan Kanervia ja Callunoita pitää muistaa kastella pakkasiin asti, muuten varistavat kauniit kukintonsa pois. Kiva on istutuksia tehdä, mutta kyllähän näihin saa vuoden mittaa kulumaan myös aika paljon rahaa :) Silti mieluummin pihistän jossain muussa kuin kukkakaupan laskussa, kukat tuovat arkeenkin sitä iloa niin kovin. Mukavaa sunnuntaita ja uutta viikkoakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Koitan nyt muistaa kastella niitä.😀
      Näin on, kyllä istutuksiin menee paljon rahaa. Itsekin pihistän mieluummin
      muualta pois, kuin kukista! Kyllä ne vaan piristää ja ovat kauniita.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle myös!💕

      Poista
  3. Sinulla on todella kaunis syksyinen piha:)

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä! 😍 Tämän myötä aloin kaipailemaan kasveja meillekin 😄 Ja miten kiva tuo grillin kannen tuunaus, nerokasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina!😊💕
      Pallogrillin tuunaus näkyy tuolla tunnisteet sivussa diy! Jos haluat käydä
      katsomassa.
      Kivaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  5. Ihania istutuksia. Täällä hieman samanlaiset puuhat iltapäivän ohjelmassa!

    VastaaPoista
  6. Kivat tikkaat, ja punatiilestä tykkään aina sekä muratista :)

    En ole nähnyt mainitsemaasi Bridget Jonesia mutta äsken juuri katsottiin TV:stä tallennettu (eilen esitetty) 500 Days and Nights. Laatuleffa, ei tavallinen rakkauselokuva.

    Mukavaa sunnuntain jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oops, sorry, leffan otsikko lipsahti.
      Korjaan: 500 Days of Summer, tässä trailer:

      https://www.youtube.com/watch?v=PsD0NpFSADM

      Poista
    2. Kiitos!😊❤️
      Täytyykin katsoa tuo traileri!
      Mukavaa sunnuntai päivää!

      Poista
  7. Kauniita asetelmia. Mukavaa pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  8. Söpöä syksyä olet laittanut ♡♡

    VastaaPoista
  9. Kauniit ja tyylikkäät syysistutukset. Tykkään.

    VastaaPoista
  10. Kaunista niin kaunista syksyä olet laittanut taidolla ja tunteella!

    VastaaPoista
  11. Kauniita syysistutuksia! Ja oon ehkä hieman kateellinen tyttärellesi, olishan se Bieber mahtava nähdä livenä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taija!😊❤️
      Näin on, kyllä olisin voinut itsekin mennä sitä katsomaan.😀

      Poista
  12. Kyllä olet hienosti laittanut koristeita ja asetelmia.

    VastaaPoista
  13. Teidän pihalla on niin kauniit syysistutukset ja -asetelmat! On se kiva tuo tuunaamasi tähtiruukku, ja nuo tikkaat ovat hauskat! :)
    En ole vielä käynyt Bridget Jonesia katsomassa, mutta ihan varmasti jossain vaiheessa se tulee katsottua. Tykkäsin niin kovasti niistä kahdesta aiemmasta elokuvasta. :)
    Oi kyllä tyttärellesi tulee jännä päivä ja ilta! Hauskaa reissua hänelle! :)
    Mukavaa illan jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!😊💕
      Joo ne kaksi ensimmäistä Bridget Jones leffaa oli myös hyviä.

      Kyllä on tytöllä jännä päivä huomenna!😀
      Ihanaa illan jatkoa sinulle myös!

      Poista
  14. Kauniita kukkajuttuja!👍
    BridgetJones on kyllä nähtävä, vaikka hänen kasvonsa eivät enää olekkaan samanlaiset!
    Mukavaa sunnuntaita!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Oli kyllä ihana elokuva. Olihan ne kasvot muuttunut!😀
      Mukavaa illan jatkoa!❤️

      Poista
  15. Ihana syyspiha! Callunoita on täälläkin tänään laitettu pihaa koristamaan

    VastaaPoista
  16. Kauniita istutuksia. :) Bridget Jones on pakko nähdä, kaikki ovat kehuneet sitä. Iloa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi!😊❤️
      Oli kyllä hyvä leffa!👍
      Mukavaa viikkoa sinulle myös!

      Poista
  17. Muratti on kyllä kestävä ja kiva kasvi. Tykkään siitä tosi paljon, kun se sopii niin monen kanssa. Kauniita istutuksia. Olen kuullut elokuvasta paljon hyvää, joten tekisi mieli käydä katsomassa se, mutta todennäköisesti se ehtii poistua teattereista ennen kuin saan aikaiseksi lähteä sitä katsomaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😊💕
      Muratti on ihana, tykkään myös!
      Saahan sen leffan sitten dvd.nä hankittua jos ei pääse leffaan.
      Kivaa maanantaita!

      Poista
  18. Tosi kauniita istutuksia olet tehnyt Nuo kävyt ovat ihania. Niitä minunkin pitäisi jostakin löytää !!

    VastaaPoista
  19. Kiitos!😊💕
    Mukavaa viikkoa sinulle myös!

    VastaaPoista
  20. Kauniita istutuksia! Tekisi mieli mennä katsomaan tuo Bridget Jones, kahdesta aiemmasta tykkäsin tosi paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊❤️
      Oli kyllä hyvä. Ostetaan varmaan dvd.nä kun tulee myyntiin!
      Kivaa maanantaita!

      Poista
  21. Kauniita syysistutuksia ♥ Minulla vain muutama kanerva vai callunoitako nuo on :) Mä e oo leffassa hetkeen käynytkään, mutta tuota leffaa on kovasti suositeltu. Kivaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      En muista milloin olen itsekään viimeksi leffassa ollut.
      Mutta kiva oli pitkästä aikaa käydä.
      Mukavaa viikon alkua sinulle myös!😊❤️

      Poista
  22. Kaunista. Tarvii tsekata toi Bridget kun tulee joskus vastaan...en tykkää käydä elokuvateatterissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Kyllä varmaan pian tulee dvd.nä myyntiin ja kohta jo telkustakin näytetään.😀
      Kivaa maanantaita!💕

      Poista
  23. Tuolinurkkaus/puulaatikkoistutus on kovasti mieleeni :)

    VastaaPoista
  24. Sulla on aivan ihanasti syysistutukset laitettuna. Mulla on porraspäässä kasa kanervia,joita varmaan huomisin vähän laittelen. Just ajattilinkin kuvia selatessa,että voi mikä ihastuttava tähtiruukku sinulla onkaan. Oishan se pitänyt arvata,että itse tuunattu:) Ei noin hienoa mistään saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Intsu!❤
      Kivaa illan jatkoa sinulle!😊

      Poista
  25. On kauniita asetelmia ja hienoa kättentaitoa.

    Tuo edellisen postauksen torttu, voi nam!!

    VastaaPoista
  26. Todella kauniita istutuksia olet tehnyt. Minun on vielä kaikki syysistutukset tekemättä, mutta ehkä jo pitäisi laitella. En paljon laitakaan, mutta varaston seinässä on pari ruukkua kiinni, joten niihin pitäisi callunat istuttaa.
    Se vaan antaa pihalle niin paljon kauneutta pienikin väri.
    Toivottavasti tyttären konsertti oli mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Hyvin niitä istutuksia vielä ehtii tekemään. Kyllä ne tuo kivasti väriä pihaan!
      Tyttären konsertti oli varmasti ikimuistoinen. Vielä en ole kysellyt,
      kun hän tuli yöllä vasta kotiin.
      Mukavaa viikon jatkoa sinne!

      Poista
  27. Kauniita istutuksia ja tuo tuunaamasi tähtiruukku on mahtava. Minulla vielä kukkii kesäkukat, mutta olen myös laittanut jonkun verran syyskukkia kuten krysanteemeja ja kallunoita. Aion ehdottomasti mennä katsomaan Bridget Jonesia. Mukavaa tiistaita tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Liisa!😊💕
      Se oli elokuva oli ihana! Täytyy varmaan hankkia se dvd.nä myös!
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤