torstai 15. syyskuuta 2016

Puolukka-toscapiirakka









Moi!

Vielä kun on puolukka aika, niin leivoin tämän ihanan puolukkapiirakan.
Päälle tuli hyvä tosca kuorrute! Ohjeen löysin Leipojat.fi sivuilta.
Ja tämä oli sitten hyvää! Namskis!

Tuplasin alkuperäisen ohjeen. Eli tein pellillisen. Osa laitettiin pakkaseen.
Sieltä on sitten kätevä ottaa, kun kahvin kanssa tekee makeaa mieli.

Jos et tykkää puolukasta, niin tähän voi käyttää myös esim. mustikkaa tai omenaa.

Tässä ohje:

200g Voita
4,5dl Sokeria
4 Kananmunaa
6dl Vehnäj.
2tl Leivinj.
1tl Suolaa
4tl Vaniljasokeria
2dl Maitoa
1 Sitruunanmehu ja raastettu kuori 
N. 4dl puolukaa

Tosca:

100g Voita
100g Mantelilastuja (Laitoin kaksi pussia Meiran 50g)
2dl Sokeria
2rkl Vehnäj.
1dl Kuohukermaa

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen hyvin vatkaten.
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää voi-sokeri vaahtoon vuorotellen kuivia aineita ja maitoa.
Raasta sekaan pesty sitruunankuori ja purista sitruunanmehu sekaan. Sekoita tasaiseksi ja levitä 
taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Tasoita pinta.
Ripottele pinnalle puolukat. Paista 175c n. 35-40 min.

Valmista sillävälin tosca kuorrute.

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi kattilassa ja keitä miedolla lämmöllä.
Anna kiehahtaa ja ota pois liedeltä. Kaada kuuma toscaseos piirakan päälle.
Levitä tasaisesti piirakan päälle.
Ja paista uunissa vielä n. 10-15 min.

Maku vaan paranee seuraavana päivänä.

Tiesitkö muuten, että jouluun on tasan 100 päivää!

Kivaa torstai päivää jokaiselle!

71 kommenttia:

  1. Äitini tekee aina jouluna toscapiirakkaa, perinne.. Tykkään! Mutta, puolukka toscapiirakkaa en olekaan koskaan maistanut. Puolukat tuovat varmasti hyvän säväyksen muuten aika makeaan piirakkaan.
    Aurinkoista torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana jouluperinne!😍
      Puolukat sopi tähän ihanasti.
      Aurinkoista torstaita sinulle!

      Poista
  2. Voi nam, mitä herkkua tämä ois! :P

    VastaaPoista
  3. Tätä täytyykin kokeilla, kun tuota puolukkaa on meillä yli omien tarpeiden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla!😊
      Ja kun sitä puolukkaakin on.😀
      Kivaa torstaita!💕

      Poista
  4. Varmasti piristävän makuinen yhdistelmä.
    Pitääkin joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvää.
      Puolukka ja tosca sopivat hyvin yhteen.
      Kivaa torstaita!😊❤️

      Poista
  5. Upealta näyttää ja varmaan hyvää nam:)

    VastaaPoista
  6. Varmasti hyvää, täytyy kokeilla. Ei ole tullut mieleen, että puolukan päällekin voi laittaa toscakuorrutteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää!
      Tämä oli kiva resepti!
      Tätä meillä tehdään toistekkin.😀
      Mukavaa päivän jatkoa sinulle!😊❤️

      Poista
  7. Nyt on herkut sulla pöydässä, taakuulla hyvää ja maistuvaa.

    VastaaPoista
  8. Ihanan herkulliset kuvat, menee kyllä kokeiluun taas!
    Kivaa torstaita!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊❤️
      Mukavaa päivän jatkoa sinne!

      Poista
  9. Puolukat sopivat hyvin makean toscakuorrutteen seuraksi. Meillä on runsaasti puolukoita joten jotain herkkua voisi viikonlopuksi leipoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukka ja tosca sopivat kyllä tosi hyvin yhteen.
      Kivaa torstaita sinne!😊💕

      Poista
  10. Oi mitä herkkua! Tykkään puolukasta leivonnaisista sekä toscasta, joten tuo on varmasti tosi hyvää! :)
    Ja niinpä, 100 yötä enää! Nyt alkoi se varsinainen ihana joulun odotus!
    Mukavaa torstai-iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊❤️
      Oli ihanan makuista! Maut sopivat hyvin yhteen.
      Kivaa illan jatkoa sinne!💕

      Poista
  11. Kylläpä on hyvän näköistä. Puolukat sopivat hyvin makean kaveriksi :)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊❤️
      Hyvä maku yhdistelmä oli!
      Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  12. Tosi herkullisen näköistä :) Täytyy olla hyvää :P Hyvää viikonloppua! http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊❤️
      Oli hyvää😀
      Hyvää viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  13. Hihihii... arvaa mitä meillä tarjotaan sunnuntaina 😉😂

    VastaaPoista
  14. Hihihii... arvaa mitä meillä tarjotaan sunnuntaina 😉😂

    VastaaPoista
  15. Olen tehnyt toscapinnan omenapiirakkaan, mutta nytpä voisin kokeilla sitä puolukkaankin. Varmasti sopii hyvin ja taittaa puolukan happamuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenan kanssa minunkin pitää joskus kokeilla.👍
      Puolukka ja tosca sopisi kivasti yhteen!😋
      Kivaa illan jatkoa!😊❤️

      Poista
  16. Nam, herkullinen yhdistelmä puolukasta ja toskasta. Nyt ovat puolukat parhaimmillaan, pitääkin kokeilla reseptiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Kannattaa kokeilla!😊
      Mukavaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  17. Voi, raikas puolukka yhdistettynä tosca-makuun! Nams! :) Ihanan huurteiset puolukat noissa ulkokuvissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊❤️
      Oli kyllä aikast herkkua!😋
      Hyvää illan jatkoa!

      Poista
  18. Mmm... ihanan syksyinen marjapiirakka!😋

    VastaaPoista
  19. Tää oli hyvä vinkki puolukan hyödyntämiseen kiitos! Soseeksi ja vispipuuroon, näitä yleensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan!😊
      Vispipuuroa meilläkin usein puolukasta tehdään.
      Kivaa illan jatkoa!

      Poista
  20. Täällä pitäisi tehdä listaa leivottavista herkuista kun neidin synttäreitä vietetään viikon päästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun on juhlat tiedossa!😀
      Mukavaa suunnitella tarjottavia.

      Poista
  21. Siis tuohan menee heti to do listalle, kiitos ohjeesta Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀 kiva kuulla Kaisa!❤️
      Ja ole hyvä vaan!😊

      Poista
  22. Puolukka sopiikin varmaan hyvin toscapiirakkaan. Ei ole tullut mieleen kokeilla. leipoa minun pitäisi,mutta se on vaan siirtynyt ja siirtynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolukka ja tosca sopi hyvin yhteen. Hyvää oli!😀
      Kivaa illan jatkoa!❤️

      Poista
  23. Todella herkullisen näköinen piirakka ja kauniisti tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊❤️
      Hyvää illan jatkoa!

      Poista
  24. Minun lapsuudenkodissa toscapiirakka oli joulu -ja juhlaherkku. Kuulostaa mielenkiintoiselle tuo yhdistelmä. Pitääpä kokeilla gluteenittomana versiona. 👍😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!😊
      Kannattaa kokeilla gluteenittomana!😀
      Mukavaa perjantaita!💕

      Poista
  25. Kuulostaapa ja näyttääkin niin makoisalta herkulta ☺
    Kivaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊
      Hyvää viikonloppua sinulle myös!❤️

      Poista
  26. Omenan kanssa voisikin kokeilla, itse en ole puolukan ystävä ☺ Kiva kun on muitakin jouluihmisiä 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omena sopii varmaan myös hyvin.😊

      Joo, olen jouluihminen😍 Vuoden ihanin juhla!
      Mukavaa perjantai päivää sinne!💕

      Poista
  27. Eikä mikä ohje! :p Nam. Viikonloppuna tarkoitus mennä puolukkaan, ja tämähän oisi just täydellinen leivonnainen kokeiluun. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊❤️
      Nyt on ainakin niin kivat ilmat mennä puolukkaan.
      Mukavaa perjantai päivää!

      Poista
  28. Varmaan herkullista. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊❤️
      Hyvää viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  29. Ihanan näköistä piirakkaa ja hyvänkuuloinen resepti! :) Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊💕
      Mukavaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  30. Ihanan näköinen piirakka. Pitäisiköhän innostua leipomaan itsekin?
    Jouluun 100 päivää, niin parasta!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊❤️
      Kyllä se aika menee lujaa, kun joulu on taas noin lähellä.😍
      Mukavaa viikonloppua sinne!

      Poista
  31. Maittavan näköistä, ei säilyisi kauan :)

    VastaaPoista
  32. Nyt näytti taas niin hyvältä et taidan joku päivä kutsua itteni teil kahvil 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀 Kiitos Sari!❤️
      Kyllä voit joku päivä tulla kaffel!😊

      Poista
  33. Näyttää todella hyvältä. Toscapiirakka on aivan ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!😊❤️
      Toscapiirakka on kyllä ihanaa. Harvoin tulee tehtyä.

      Poista
  34. Näyttää herkulliselta!! Liisa

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤