tiistai 20. syyskuuta 2016

Makkarin sisustelua


Huomenta!

Nyt laittelen kuvia tästä meidän makkarin muutoksesta.

Mitään suuria muutoksia ei tehty. Tekstiilejä ja muuta pientä lisäilin makkariin.
Eli ei mitään tapettien vaihtoja. Vaikka kivahan nekin olisi ollut uusia.

Mutta jo sänkypeiton värillä makkarin ilme muuttui tosi paljon. Ennen sänkypeitto oli valkoinen.
Nyt halusin tummanharmaan. Sopii syksyynkin paremmin.

Sänkypeitto on Ikeasta ja se on kaksipuoleinen. Toinen puoli on vaaleanharmaa, jos haluaa
taas pikkuisen erilaisen ilmeen makkariin.


Ripaus mustaa saapui meidän makkariin. Ja höyhenet on minun uusi ihastus!

Sänkypeiton mukana tuli kaksi tyynynpäällistä ja lisäksi ostin parit valkoiset
tyynynpäälliset. kaikki Ikeasta! Voi olla, että lisäilen vielä koristetyynyjä sängylle
jos löytyy jotain hienoja.

Miehen yöpöydällä musta ruukku ja tekokukka myös Ikeasta.


Ihanat pallovalot kaivoin joululaatikosta jo esille. 

Viime vuonna ne ostin ja silloin ne olivat olkkarissa. Nyt ne saa koristaa meidän makkaria. Täytyy mennä ostamaan toiset pallovalot sitten olkkariin. Tykkään niin noista pallovaloista!


Kattovalaisin sai uutta ilmettä harmaalla maalilla. Mies suhutteli maalin pintaan.
Kun minä sisustelin meidän makkaria ja vaihdoin samalla uudet petivaatteet.

Kattovalaisin on vanha. Ainakin kymmenisen vuotta.
Se on alunperin tuollainen vihertävä väriltään. Tuli kyllä kivempi harmaana.

Mies oli ihme kyllä tosi innostunut myös tästä makkarin uudesta muutoksesta. Kiva!


Sängyn yläpuolella oli ennen vanha ikkunataulu. Nyt se ikkuna siirtyi alakerran tv-huoneeseen.

Vanhat makkarin kuvat voit katsoa blogistani makkari kohdasta! Oikealla puolella on tunnisteet,
josta pääset niitä katsomaan.

Ikean  tauluhylly on uusi. Meillä oli samanlainen ennenkin, mutta annoin sen tyttärelle.
Eli nyt piti ostaa uusi.

Höyhentaulut tein itse. Tulostin netistä kolme höyhen kuvaa ja Ikeasta ostin niihin kehykset.
Pienet mustat metsäneläimet on myös Ikeasta. uutuuksia!


Myös matot on Ikeasta! Ihanan pehmoiset!



Tämä höyhenjuliste ja kehykset on Clas ohlsonista.


Valkoiset verhot on myös Ikeasta! Pikkuisen jouduin niitä lyhentämään.



Semmoinen pikku muutos tuli meidän makkariin.

Ja kivaa tässä oli se, kun samalla tuli pieni joulusiivous jo tehtyä. Heh!

Maalauksessa on vielä muutama taulunkehys. Niissä tauluissa on meidän perheen kuvia, eniten
lapsista. Niille sitten pitää vielä uusi paikka katsoa.

Miten ihanasti se uni maistuikin, kun oli puhtaat petivaatteet ja koko huoneessa
tuoksui puhdas uusi tuoksu. Kivaa tämmöiset pienet uudet jutut kotona.

Kivaa tiistaita täällä vieraileville!

74 kommenttia:

  1. Kaunista, niin kaunista tunnelmaa! Ja nuo sulkakuvat! Sulat on nyt minunkin mielessäni. Kesällä kävin järven rannalla, keräsin sorsan sulkia ja otin kuvia, laitoin sulkia järveen, kivien päälle jne... Nyt kun on tämä uusi koti, niin luulenpa, että sulkia löytyy täältäkin, kohta, ei ihan vielä... Oikein ihanaa tätä viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Leena!😊❤️
      Olen myös niin ihastunut sulka juttuihin.
      Kivaa tiistai päivää sinne!

      Poista
  2. Ihanan rauhallinen ja tunnelmallinen makuuhuone teillä. Pienilläkin muutoksilla ilman remonttia saa mukavaa vaihtelua. Hyvää tiistaita sinullekin ;)

    VastaaPoista
  3. Kaunista! Hyvin sopii harmaa tuohon valaisimeen ja sulkataulut on kyllä kaikessa yksinkertaisuudessaan ihanat 😊

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunista! Meillä samanlainen päiväpeitto makkarissa:) On se Ikea niin KÄTEVÄ paikka,kun sieltä löytää aina kaikenlaista;) :D Mulla on myös olkkarissa pallovalot...ne on roikkunut siellä ympäri vuoden..varmaan parin vuoden ajan :D Heh!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina!❤️😊
      Toi päiväpeitto on kyllä kiva! Monta vuotta ollut valkoinen, niin alkoi kyllästyttämään.😀
      Ikea on kyllä kätevä paikka!😉😀
      Mun täytyy myös hankkia olkkariin vielä uudet pallovalot. Olen kyllä kesäks aina ottanut pois.
      Mutta voisihan niitä pitää ympäri vuodenkin.
      Kivaa päivän jatkoa sinne!😊

      Poista
    2. Niin...ei pallovalot ole olleet päällä kesäisin ja keväisin..pidän niitä heti päällä..kun vaan tulee hiukankin hämärää��

      Poista
    3. OK!😊 Mutta kiva, kun ovat valmiina.

      Poista
  5. Ihana makuuhuone. Tuo värimaailma erityisesti on mieleeni <3

    VastaaPoista
  6. Kylläpä tuli kiva! Tuntuu niin kivalta aina pikku muutokset,
    vaikka sähän nyt oot muuttanut vaikka ja mitä makkariin!
    Uskon, että uni maistuu! Noi pikkuset eläimet just ihanat!
    Mukavaa, että mieskin mukana tuunailemassa!👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!😊❤️
      Joo ihanasti piristää vaikka vaan tekstiilit vaihtaa.
      Pikkueläimet on kivat! Ja jos kyllästyy mustaan, niin voihan ne taas maalata!😀
      Onhan se mukavaa, kun mies oli myös innoissaan tästä projektista!😊
      Kivaa tiistaita sinne!

      Poista
  7. Tosi kiva pieni muodonmuutos! Ei sitä aina tarvitse mitään isoa remppaa tehdäkään, sait näillä jo todella ison muutoksen aikaan. Ihana makkari teillä!

    VastaaPoista
  8. Kaunista tulee pikku muutoksilla. Mukavaa tiistaita:)

    VastaaPoista
  9. Kivan näköistä. Vähän niinkuin meilläkin, makkarin sävyt muuttui tummemmaksi. Ja aika jännä et meillä usein sama maku 😄 nimimerkillä uudet verhot joissa sulkia/höyheniä 😂

    VastaaPoista
  10. Kivan näköistä. Vähän niinkuin meilläkin, makkarin sävyt muuttui tummemmaksi. Ja aika jännä et meillä usein sama maku 😄 nimimerkillä uudet verhot joissa sulkia/höyheniä 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊💕
      Aika usein samoista tykätään!😀
      Ne sun verhot olikin hienot!👍😍
      Tekis mieli käydä kattoo sitä keittiön verhokangasta...

      Poista
  11. Jo pelkillä tekstiileillä, tauluilla ja koristeesineillä saa kaunista uutta ilmettä makuuhuoneeseen.
    Ihana kakku edellisessä postauksessasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊❤️
      Kivaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  12. Pienilläkin asioilla saa suuren muutoksen aikaan ja pallovalot on ihanat! Minulla pallovalot roikkuu olohuoneen koristeena kesät talvet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊💕
      Pallovalot on niin kivat! Ja moni taitaa pitää niitä kesät/talvet esillä.

      Poista
  13. Ai kuinka kaunista! Valosarjoja olen itsekin jo ripustellut. Niillä saa lohdittua niin kivan tunnelman!
    Ihana idea tuo höyhen-taulu! Saattaa olla, että nappaan idean! 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊💕
      Nappaa vaan höyhen idea!😀
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  14. Kyllä pienillä muutoksilla saa ihmeitä aikaan. Jo pelkkien tekstiilien vaihto uusiin väreihin tuo uutta sisustuksellista ilmettä. Kivan näköistä tulikin sinne makkariin. Mukavaa tiistaita tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Liisa!😊💕
      Kivaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  15. Kaunis ja harmoninen teidän makkarinne! Tykkään noista tekemistäsi höyhentauluista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Susanna!😊❤️
      Mukavaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  16. Aivan ihana makkari teillä <3. Tekstiilejä vaihtamalla saa jo valtavasti muutosta aikaiseksi. Minä olen kanssa ihastunut tuollaisiin pallovaloihin, luulen että joudun kanssa sellaiset hankkimaa =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Katinka!😊💕
      Pallovalot on kyllä ihanat. Itsekin täytyy hommata vielä toiset!😀
      Kivaa iltaa sinne!

      Poista
  17. Kaunis makkari, Kiva toi sulkataulu. Noita pallovaloja ihailen. Haluaisin harmaanvoittoiset keittiöön, nettimyymälässä oli juuri ne loppuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija!😊💕
      Harmaat pallovalot olis myös kivat!
      Mukavaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  18. Kaunis makuuhuone. Kyllä munkin pitäisi ostaa nuo tuommoset pallovalot.

    VastaaPoista
  19. Wau, kyllä suonne unimatin on lysti saapua. AIvan ihanat nuo höyhenjulisteet! Iloa viikkoosi Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kaisa!😊💕
      Mukavaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  20. Ihania sulkia ja muutenkin kaunista. Hyvä idea ottaa jo pallovaloja käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Ihanaa illan jatkoa sinulle!😊

      Poista
  21. Tekstiileillä saa ihmeitä aikaan ja ikeasta ne ovat vielä edullisiakin :) Kaunista tuli, aivan kuin olisi isompikin remppa tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljonTuula!😊❤️
      Kivaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  22. Ompa kaunista, varmasti näkee kauniita unia ♥ Pikkumuutoksilla saa kyllä kivasti uutta ilmettä, kuten noilla höyhentauluilla...ihania:)

    VastaaPoista
  23. Musta on kiva valkoisen kanssa ja tuo ilmettä!
    Todella kivan näköistä tuli ja nuo matot ovat ihanat astua aamuvarhaisella, kun vähän paleltaa.
    Minä hurahdin sulkiin jo pari vuotta sitten ja niitä on kertynyt eri muodoissa....ovat niin kauniita.

    Makoisia unia kauniissa huoneessa ja hyvää viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Marianna!😊❤️
      Sulka jutut on kyllä kivoja! Minä olen nyt hurahtanut niihin.😀
      Kivaa keskiviikkoa sinne!

      Poista
  24. Voi miten kivoja uudistuksia! Näyttää kodikkaalta ja tyylikkäältä. Ihastuin noihin mattoihin, tuollaiset olisi ihanat. Höyhentaulut ovat kivoja myös! Mulla on vähän samoja puuhia, kun tilasin netistä joitain sisustustuotteita, mutta yllättäen ne on jouluisia :D
    Ihanaa keskiviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!😊❤️
      Ihanaa, kun olet tilannut joulujuttuja!
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle myös!

      Poista
  25. Kiva uudistus :) Kodikkuus tulvii tälle puolen ruutua asti :)

    VastaaPoista
  26. Tällaisia "pikku-uudistuksia" pitäisi tehdä välillä, että saa siivottua ne vaikeimmatkin nurkat pölyistä puhtaaksi.
    Kiva uudistus ja kun itselle on hyvä, se on ihan parasta terapiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊💕
      Niinpä, pitäisi useammin tehdä näitä uudistuksia.
      Ihanaa, kun sai huoneen samalla kokonaan siivottua.
      Mukavaa päivän jatkoa sinne!

      Poista
  27. Ihanan rauhallinen tunnelma teidän makuuhuoneessa. Mä yritän kanssa kotia pikku hiljaa siivoilla jo kohti joulua ja järjestellä tavaroita, mutta kun niitä on aivan liikaa ja tilaa liian vähän. Ilmeisesti vähän joka kodin ongelma, mutta jotain niille olisi tehtävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!❤️😊
      Kyllä se taitaa monen ongelma olla tuo tilan puute! Lisää säilytys tilaa pitäisi saada.😀
      Nyt on hyvä aloitella "joulusiivoukset" pikkuhiljaa.
      Mukavaa keskiviikkoa sinulle!

      Poista
  28. Ihan samanlainen värimaailma ja varmaan nuo Ikean verhotkin täällä makkarissa :). Pallovalot ovat mainiot, ostin itsekin niitä viime talvena...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinulla on samanlainen värimaailma!
      Pallovalot on ihanat! Niitä vois olla useammat!😀
      Mukavaa päivän jatkoa sinulle!

      Poista
  29. Kaunista ja harmonista. Meidän sängyltä löytyy samanlainen sängyn päällinen. Se on kiva, kun on kaksi puoleinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati!💕😊
      Kiva kuulla, että teillä on samanlainen päiväpeitto😀
      Ja se on niin kiva, kun on kaksipuoleinen.

      Poista
  30. Tumma tuo kivasti särmää huoneeseen.. oikein kaunis kokonaisuus!

    VastaaPoista
  31. Osaat kyllä luoda kivan tunnelman, värillä kuin värillä.

    VastaaPoista
  32. Kaunista on taas vaikka kaunista oli kyl aikaisemminkin. Meil on samanlainen päiväpeitto ja ite tykkään siit kans tosi kovin ☺

    VastaaPoista
  33. Kaunista on taas vaikka kaunista oli kyl aikaisemminkin. Meil on samanlainen päiväpeitto ja ite tykkään siit kans tosi kovin ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!😊❤️
      Ai oliko teil samanlainen! Se on kyl kiva. Ja kun voi pitää kumpaa puolta vaan.
      Ihanaa illan jatkoa sinne!😘

      Poista
  34. Kivasti heijastaa tuon tapetin kuvioa valoa vasten. Korkea lipasto on varmasti hyvä idea tuonne makkariin. Meillä ainakin tuntuu, että vaatteiden säilytystila aina loppuu kesken!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊❤️
      Korkeassa lipastossa on lasten petivaatteita. Ostettu juuri sen takia,
      kun säilytystila loppuu kesken.😀
      Kivaa iltaa sinne!

      Poista
  35. Ihania pieniä juttuja, joilla saa paljon muutosta aikaan. Nuo höyhentaulut ovat aivan ihana idea. Ja tuo lampun maalaaminen. Minulla on samanlainen valkeana. Kivalta näytti harmaana. Passaisi meille sen värisenäkin.

    Mukava postaus. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paljon!❤️
      Kivaa viikon jatkoa sinulle!😊

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤