maanantai 13. kesäkuuta 2016

Pihan kukkia ja arvonta voitto!



Hei!

Juhannusruusu on yksi lempiruusuistani. Se on kaunis ja ihana tuoksu!

Tämä ruusu on vielä pieni alku. Saimme viime syksynä juniorin kummeilta alun omalle pihalle.
He tekivät pihallaan jotain muutoksia ja me saimme muutamia ruusujen alkuja. Muiden ruusujen nimiä en muista eikä ne kuki vielä.


Tässä kuvassa on tyttären sininen auto taustana. Näyttää vähän taivaalta.


Pihallamme oli aikaisemminkin ollut juhannusruusu, mutta kuoli. Koska, kerran innostuin siirtämään sitä uuteen paikkaan ja se ei siitä tykännyt.



Tämmöinen ruusu kasvaa myös pihallamme. Ruusupensas! En muista nimeä. Mutta kauniit vaaleanpunaist kukat. Värin takia olen sen varmaan ostanut. Ja ihana tuoksu siitä tulee, kun ohi kävelee.





Lumipalloheisi! Tämä teki jo viime kesänä kuolemaa. Meinasin kaivaa sen jo ylös, mutta mies
sanoi, että katsotaan vielä josko lähtis kasvuun. Ja kyllä vain kukkia on muutama.

Mutta hitaasti kasvaa, kun on jo pihalla ollut muutaman vuoden.


  
Liila syreeni!
Tämäkin on vielä pienen kokoinen. Mutta on siinä muutamat kukat.



Tässä vielä juhannusruusu!


Olen voittanut arvonnassa taas!
Tai onhan siitäkin jo pikkuisen aikaa, mutta nyt muistin laittaa kuvan tänne.


Voitin http://tiinah-mywayofliving.blogspot.fi/ tämän kauniin maxikesämekon!
Kiitos vielä Tiina!
Nyt vain ootellaan lämpöisiä ilmoja, että pääsen mekkoa pitämään.


Nyt olisi pari päivää vapaata. Jee!

Pihakin näytti sen näköiseltä, että rikkaruohoja on mentävä repimään pois.
Toivotaan, että ei sada niin pääsee/joutuu pihalla touhuumaan. 
Voisin vaan istutella pihalle uusia kukkia, mutta rikkaruohojen poistaminen ei ole hauskaa puuhaa.
Mutta pakko se on tehdä. Ja kukkapenkit on sen jälkeen hienot ja puhtaat!

Tänään ostin jo ensimmäiset kotimaiset uudet perunat. Hintakaan ei ollut enää paljoa.
Ja ostin myös kotimaisia mansikoita. Namskis! Herneet oli mielestäni vielä kalliita. Niitä en vielä
ostanut.

Oletko jo ostanut kotimaisia perunoita tai kesän marjoja?

Mukavaa maanantai päivää jokaiselel!

48 kommenttia:

  1. Vallan ihanat kukkakuvat...ja hienon kesämekon olet voittanut!:)

    Kyllä meillä on jo siirrytty uusiin perunoihin, mansikoita ei olla vielä mausteltu, mutta eiköhän viikonloppuna :)

    Ihanna alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sirpa!
      Mukavaa maanantai päivää sinulle!

      Poista
  2. Sinullahan on hyvä tuuri arvonnoissa! Kaunis mekko. Olisi kiva omistaa oma ruusutarha, mutta minun puutarhataidoilla se on utopiaa. Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀 Kiitos Anni!
      Ruusut on ihania! En minäkään ole mikään puutarhuri.

      Ihanaa maanantai päivää sinulle!

      Poista
  3. Niin kauniita ruusuja! Tykkään myös juhannusruususta, se jotenkin kuuluu Suomen kesään. ☺
    Ihana mekko! Onnea voitosta! ☺
    Meillä ei vielä ole ollut uusia perunoita, en ole huomannut, olisiko niitä jo meidän lähikaupassa. Täytyykin katsoa, ne on niin hyviä! ☺
    Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Paljon Johanna!
      Tykkään myös paljon Juhannusruususta!

      Itsekin huomasin tänään nuo kotimaiset perunat.
      On ne vaan hyviä!😋
      Ihanaa maanantai päivää sinulle!

      Poista
  4. Valkoiset ja vaaleanpunaiset ruusut ovat ihan parasta.

    Uusia perunoita on tullut ostettua ja parvekkeelta on tullut muutama mansikka...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihanat värit kukissa!
      No kiva, kun saatte satoa omalta parvekkeelta!😊
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  5. Ihanat ruusut. Tykkään tuosta juhannusruususta, meillä on iänvanha, mutta kukkii ihan mahittomasti ♥

    VastaaPoista
  6. Juhannusruusu on kyllä yksi kauneimmista ruusuista. Tänään juuri ihastelin sen tuoksua omalla pihalla. Ihania ruusuja on niin paljon ja olen huono niitä tunnistamaan. Meidän pihalla kukkii parhaillaan teresanruusu ja sen kukka näyttää vähän samanlaiselta, kuin tuo sinun vaaleanpunaisesi. Mutta jokin muukin se voi olla.
    Kaunis mekko. Onnea ihanasta voitosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊
      Juhannusruusu on kyllä ihana!
      No tuo voi olla se teresanruusu. Kiitos tiedosta!
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  7. Juhannus ruusut ovat kyllä niitä kauneinpia, oletpa voittanut kauniin mekon onnea.Mansikoita ja herneitä on tullut ostettua. Mukavaa maanantai iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!
      Mansikat ja herneet on niin hyviä!
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  8. Juhannusruusu kuuluu Suomen kesään, ja kaunis se todella on!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kuuluu! Ja on ihana ruusu!
      Ihanaa viikkoa sinulle myös!😊

      Poista
  9. Juhannusruusuissa niin ihana tuoksu, tykkään! En kyl kestä tota sun onnea, siis wau mikä mekko,
    onnea sulle! Ollaan myös jo nautittu uusista perunoista, mansikoista ja herneistä, mutta silti ei
    ihan vielä ole sellasta kesäfiilistä, ehkä se kohta tulee! Kauniita pensaita ja kukkia siellä teillä! Ihania
    vapaapäiviä sulle!😊☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊
      Juu tykkään myös juhannusruusun tuoksusta!

      Ei kyllä kesäfiilistä ole, kun on aika kylmät ilmat ollut.
      Toivotaan, että helteet palaa!
      Ihanaa, kun nyt saa mansikoita ja muita ihania kesänherkkuja!
      Herneitä pitää vielä ostaa!😀
      Hyvää illan jatkoa sinne!

      Poista
  10. Voi mitä kukkaenergiaa! Meillä lumipalloheisi on vielä aivan vihreä. Upea on tuo arvontavoittosikin. Iloa kesäpäiviisi

    VastaaPoista
  11. Onnea ihanasta arpajaisvoitosta. Kauniisti kukkii sinulla juhannusruusu. Minulla niitä on montakymmentä ja onneksi vasta nupuillaan ja niitä onkin sitten miljoona. Toivoisin, että juhannuksena kukkisi. Onneksi eivät vielä kukkineet, kun oli tuo myrsky, sillä niin olisi olleet entisiä. Uusia perunoita olen toki ostanut jo torilta ja kyllä ne on niin herkkua. Mukavaa alkanutta viikkoa tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!
      Oi, ihanaa kun sinulla on monta juhannusruusua!
      Toivottavasti juhannuksena kukkii!

      On ne uudet perunat vaan ihania!😋
      Hyvää illan jatkoa sinulle!

      Poista
  12. Kauniita kesäisiä kuvia. <3 Juhannusruusu on aivan ihana. Tuoksu on huumaava.

    VastaaPoista
  13. Oi, sulla kukkii jo juhannusruusu, meidän pihassa ei ihan vielä. Ja, oi sä voitit tuon kauniin mekon. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täällä jo kukkii! On se ihana!
      Toivotaan, että sielläkin pian kukkii!

      Mekko oli hieno palkinto!
      Hyvää illan jatkoa sinulle!😊

      Poista
  14. Ihania kukkia ja kauniita kuvia! Meillä juhannusruusun kukat on vasta nupulla.
    Mekko on tosi kaunis, ihana arvontavoitto!

    VastaaPoista
  15. Ihania kukkia ja kaunis on mekkokin! Juhannusruusut ovat aloittaneet täällä kukintansa ja tuoksu on huumaava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu!😊
      On se ihana tuoksu!
      Mukavaa tiistai päivää sinulle!

      Poista
  16. Kiitos paljon Ma-te!😊
    Mukavaa tiistaita sinulle!

    VastaaPoista
  17. Onnittelut ♥ Ihanat kuvat ja kyllä juhannusruusu on niin kaunis, mummolan pihan kukka ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!
      Näin on! Se on oikeen vanhanajan ruusu!
      Mukavaa päivän jatkoa!😊

      Poista
  18. Meillä täällä mökillä ei juhannusruusu vielä kuki, muutenkin tuntuu, että nuppuja on vähänlaisesti :( Onhan tosin juhannukseen vielä aikaa... Täytyykin käydä kotona kurkkaamassa tilanne joku päivä.

    Aivan ihana kesäpäivän mekko tuo palkintosi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! Tykkäsin kyllä mekosta kovin!
      Toivottavasti juhannuksena kukkii sinun Juhannusruususi!
      Aurinkoista päivän jatkoa sinne!☀️

      Poista
  19. Kauniita ruusuja ja sininen auto taustalla näyttää hienolta! :)
    Voittamasi mekko on aivan ihana. (Tulipa mieleen, että itselläni ei ole ollut pitkään aikaan mitään tuon tyylistä ja rupesi tekemään kovasti mieli...)
    Yritin antaa edelliselle postauksellesi g+:n, mutta se ei tainnut onnistua.
    Aurinkoisia herkkuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sara!❤️
      Minulla ei ole koskaan ennen ollut maximekkoa!
      Tykästyin kyllä heti, kun sain mekon ja oli vielä sopivakin. Paitsi pituudesta pitää pikkuisen lyhentää.
      Ihanaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  20. Juhannusruusu on niin ihana! Itselläni ei ole omaa pihaa, mutta maljakossa sain muutaman päivän ihastella ruusua ja nauttia sen huumaavasta tuoksusta!
    Leppoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  21. Juhannusruusu on niin ihana! Itselläni ei ole omaa pihaa, mutta maljakossa sain muutaman päivän ihastella ruusua ja nauttia sen huumaavasta tuoksusta!
    Leppoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihanan tuoksuinen!
      Mukavaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  22. Niin kaunis mekko, hurjana onnea voitosta ja hei sopii aivan täydellisesti ruusujen kanssa yhteen. <3

    VastaaPoista
  23. Ihana mekko, onnentyttö olet! Juhannusruusun tuoksu on huumaava, kukkineet tosi aikaisin tänä vuonna. Mä en oo vielä raaskinut ostaa uusi perunoita tai mansikoitakaan mutta juhannukseksi kyllä jo ostetaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Uusia perunoita ollaan ostettu jo muutamia kertoja. Ovat aika halpoja jo!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤