lauantai 6. heinäkuuta 2019

Floridan matka 2019



Moikka!
Eilen sain vihdoin ladattua kaikki kuvat koneelle. Kuvia oli yli 1600. Huh!
Kaikki kuvat on otettu kännykällä. 
On se kätevää ettei tarvitse kantaa mukanaan painavaa järkkäriä.

Floridaan lähdettiin kesäkuun puolivälissä. Heti, kun meidän loma alkoi.
Tänä kesänä nuorempi tytär tuli myös mukaan. Lensimme ensi kertaa Orlandoon,
joka on mielestäni yksi hienoimmista lentokentistä.
Lennot oli taas pitkät, mutta on tuonne matkustaminen vaan sen arvoista.
Ollaan ihastuttu tuohon Floridan lämpöön ja ystävällisiin ihmisiin.


Saavuimme Orlandoon paikallista aikaa noin klo 15.
Sitten aikaa vei turvatarkastukset ja auton vuokraus.
Seuraavaksi suuntasimme syömään Taco Belliin.
Ensimmäinen hotelli oli lähellä Universl Studioita.
Puistoissa olimme kaksi päivää. Niistä teen sitten oman postauksen.


Hotelliin saavuttuamme kävimme uimassa.
Altaat oli lämmitettyjä joka hotellissa.



Sunnuntaina ajelimme Cocoa Beachille. Sinne oli noin tunnin matka.
Merivesi oli ihanan lämmintä. Lämpöä riittikin joka päivä reilusti yli kolmekymmentä.
Vettäkin satoi monena päivänä, joka on tuolla kesällä ihan normaalia.



Yhtenä päivänä kävimme ajelemassa kauniissa Celebration kaupungissa.
Se on Disneyn suunnittelema ja omistama pikkukaupunki. Asukkaita siellä on n.7500.
Se sijaitsee lähellä Disney Worldiä
Talot oli kuin jostain elokuvasta. Siellä oli siistiä ja kaikki oli täydellistä.
Luin jostain, että talvisin sinne tiputellaan tekolunta, että kaikki näyttäisi täydelliseltä.
Ja syksyisin ripotellaan kuolleita lehtiä maahan, jotta kaikki näyttäisi viehättävältä.
Tiedä sitten pitävätkö nämä paikkansa.
Kävimme siellä pienessä kauniissa kahvilassa jäätelöllä.
Suosittelen käymään tuolla, jos joskus matkustat Orlandoon.



Kävimme pelaamassa neljässä eri minigolf radassa.
Yksi mingolf rata oli Gator golf, jossa oli oikeita alligaattoreita.
Alligaattorin olisi saanut ottaa syliin, mutta tyydyin vaan silittämään sitä.
Myyjä piti alligaattoria sylissä ja sillä oli suu teipattu kiinni, ettei se pääse puremaan.
Tähän asti hienoin minigolfrata, jossa olen käynyt on Disneyn jouluminigolf.
Siitä teen sitten oman postauksen.


Kävimme donitsilla suositussa donitsibaarissa, Dunkin Donuts.
Oli kyllä maailman parhaat donitsit. Nam!
Valikoimassa oli paljon eri makuja. Minun donitsi oli mansikan makuinen.
Milloinkohan tämä ketju tulee suomeen?


Huvipuistopäivien jälkeen lähdimme ajelemaan Tampaan, 
jossa meillä oli seuraava hotelli pari päivää. Tampasta noin puolen tunnin ajomatkan päässä
on upea Glear Water Beach, jossa käytiin uimassa. Niin ihana paikka ja upea ranta.
Rantahiekka oli kuin jauhoa. Niin pehmeää ja valkoista. Ja merivesi oli tietysti lämmintä.
Oli varmasti upein ranta tähän asti missä olen käynyt.
Tampasta löysin ihanan joulukaupan. Siitä teen myös oman postauksen.


Viimiset neljä päivää oltiin Orlannossa Westgate resort and spa hotellissa.
Täällä oli seitsemän eri allasta. Sai valita missä altaassa käyt uimassa.
Siisti ja upea hotelli. 


Aika paljon tuli shoppailtua. Siellä oli alennukset jo alkaneet.
Tässä muutamia kauppoja, jossa käytiin:
Ross, Dollar free, Puplix, Adidas outlet, Walmart, Gift shopit, 
Mall of Florida, Mall of Millenia, Target, Marshalls ym.


Alakuvassa Tampa.



Matkassa oltiin kymmenen päivää.
Kaikki meni hyvin. Ilmat oli ihanat vaikka välillä satoikin vettä.
Voisin matkustaa tuonne milloin tahansa uudestaan, vaikka lennot onkin pitkät.

Aurinkoista viikonloppua!💛

33 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta kertomuksesta ja kuvista!
    Mukavaa kesän jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Ihan mieletön reissu varmasti takana ja iski jenkkikuume! Ihania kuvia. <3 Kivaa viikkistä Sari. <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos, nojatuolimatkasta Amerikkaan! Teillä on ollut upea matka.
    Ihanaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
  4. Upealta näyttää, varmasti mahtava reissu

    VastaaPoista
  5. Upeita kuvia! Paljon olette touhunneet!
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Varmasti upea reissu!
    Hienoja kuvia!
    Mukavaa lauantaita! ❤️

    VastaaPoista
  7. Upeita matka kuvia. Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
  8. Mahtavia kuvia,ihana matka:))
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  9. Kiitos mielenkiintoisesta matkapostauksesta ja kuvista.
    Paikka vaikuttaa mahtavalta.
    Toivottavasti sää suosii Suomessakin.
    Hienoja kesäisiä päiviä sinulle!

    VastaaPoista
  10. Hyvin on kuvat onnistunut kännykällä. Sai tehdä pienen matkan niitä katsellessa. Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  11. Kivat matkakuvat. Varmasti riitti monenlaista nähtävää!

    VastaaPoista
  12. Ihanat matkakuvat! Olen kerran ollut Orlandossa ja muistot palautuivat mieleeni. Aurinkoa, lämpöä, nähtävää ja koettavaa. Aurinkoista alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva kuulla, että olet käynyt Orlannossa.
      Aurinkoista viikkoa sinulle myös!

      Poista
  13. Kivat matkakuvat :) Meillä on Florida haavelistalla.

    VastaaPoista
  14. Hauska toi pikkukaupunki jossa pitää kaiken olla täydellistä. Onkohan asukkaatkin täydellisiä...🤔 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😂 Kyllä siellä kaikki näytti niin täydelliseltä.

      Poista
  15. Kivoja nämä matkakertomukset kuvineen, varmasti mukava reissu.

    VastaaPoista
  16. Sillon, kun olen ollut tuolla, niin nähtiin alligaattoreita ihan luonnossakin. Aika hurjaa! Onneksi oltiin autossa.....Onneksi ei golfkentällä nähty. Sielläkin niitä kuulemma oli........Äyks! Niiden kanssa oli tullut välillä mielenkiintoisia tapahtumia, mitä siellä ihmisiltä kuultiin.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤