sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Syksyn tuntua + ( Arvonta muistutus )


Huomenet!

Aamulla kun heräsin, 
niin mittari näytti vain kahdeksan astetta lämmintä.
Puiden lehdet muuttuu enempi ja enempi kauniin värisiksi.
Viikolla on satanut vettä muutamana päivänä
ja ukostanut oikein kovin.
Yhtenä päivänä satoi rakeitakin.
Niin syksyistä!

Täytyykin alkaa etsimään pipot ja hanskat esille.
Ja katsastaa takki ja kenkä tilanne.
Itse ainakin tarvitsen uuden syystakin.
Joko siellä on kaivettu syysvaatteet esille?


Itse olen vielä toipilaana.
Torstaina minulla leikattiin alhaalta viisaudenhammas.
Sain kovat särkylääkkeet ja antibioottikuurin.
Syöminen on ollut hankalaa, koska poski on ollut turvoksissa
ja suu ei aukea kunnolla. 
Jäätelö ja keitot on auttanut, että on saanut jotain suuhun.
Pikkuhiljaa uskaltaa jo syödä muutakin.😀
Töihin palailen sitten ensiviikolla.


Alkuviikosta lenkkipolulta keräsin pihlajanoksia ja muutamat
vaahteranlehdet. Niillä saa kivasti syksyn tuntua kuistille.
Laitoin yhden lyhdynkin kuistille.
Muutama lyhty on mennyt jo niin kamalan näköiseksi, 
että tarvitsee varmaan ostaa pari uutta lyhtyä.
Pitääkin kaupoissa katsella valikoimaa ensi kerralla.



Tämän varrellisen tuijan löysin kukkatalosta viikolla,
kun käytiin siskon kanssa ostamassa äidin haudalle syyskukkia.
Miehen vanhempien haudalle pitäisi myös viedä muutamat kanervat.


Tein  pienen syyskimpun terassin pöydälle 
mustikanvarvuista ja saniaisista.
Mustikassa on nyt upea syysväri.



Mies on tehnyt ulkona puuhommia.
Vienyt osan puista talliin kuivumaan.
Osa kesäkalusteistakin on viety jo talliin.
Pikkuhiljaa laitetaan pihaa talvikuntoon.


Tästä pääset osallistumaan blogissani olevaan arvontaan.
Osallistumisaikaa on 19.9 asti.

Mukavaa sunnuntaita!💗

43 kommenttia:

Kristiina / Kauniimpaa kuin koskaan kirjoitti...

Viisauden hampaiden poistot on vähän kurjia mutta ihmeen nopeasti niistä sitten toipuu! Kauniita syksyisiä kuvia. Syksy on kivaa aikaa🍁🍁🍁

Kruunuvuokko kirjoitti...

Kauniita syksyisiä kuvia. 😊😊

-A-/ Koti Saksassa, sydän Suomessa kirjoitti...

Minulla odottaa muutama kanerva istuttamista. Olin laittanut yhteen isoon polyrottinkiruukkuun pari kirkkaankeltaista krysanteemeja, olivat kauan niin kauniit. Nyt alkavat olemaan jo sateen pieksemiä ja otan ne pois. Teidän pihapiirissä jo niin kauniin syksyistä. :)

Sari/Sarkan kotona kirjoitti...

Täälläkin leikattu alhaalta viisauden hampaat! Nopsasti onneksi paranee, vaikkakin syöminen on aluksi hankalaa. Ihanat värit jo vaahterassa ja onpas hieno väri vallannut myös nuo mustikanvarvut. Enpä ole täällä nähnyt. Pitääkin tarkemmin katsella seuraavalla metsäreissulla.

Muutaman callunan olen ostanut,mutta vielä jokunen odottaa hankkimista. Pehmusteet on jo otettu takapihan puolelta talvisäilöön. Ei se auta muu, kuin ruveta valmistautumaan viileämpien säiden tuloon.

Kivaa sunnuntaita Sari! <3

Possu kirjoitti...

Ihania kimppuja! Ei ole syysvaatteita kaivettu. Just kaivoin kesätakin esiin ja pari kertaa pitänytkin. Uimassa olen vielä käynyt.

Leena K kirjoitti...

Kauniita syksyn värejä asetelmissa.

Sarin kotona kirjoitti...

Onhan ne kurjia, mutta onneksi on jo parempaan päin.😊
Kiitos ja hyvää sunnuntaita!

Sarin kotona kirjoitti...

Juu syöminen on hankalaa, mutta onneksi on jo parempaan päin.

Kyllä se vaan täytyy ruveta valmistautumaan viileämpiin säihin.
Kiitos!
Kivaa sunnuntaita sinulle myös!💕💕

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!

Maikku / Mansikoitajavaahtokarkkeja kirjoitti...

Ihania syysasetelmia! Täälläkin on jo takit ja nilkkurit kaivettu esiin vaikka vielä onkin suht lämmintä. Mukavaa sunnuntaita ♥

Unknown kirjoitti...

Syksy on kyllä parasta :)

Mamma63 kirjoitti...

Ihania syysasetelmia!
Tuo hampaanpoisto on kurja, mutta onneksi paranee pian!

Tauvonpaikan Kaisu kirjoitti...

Ihania syksyjuttua olet laitellut kotiinne. Syksy on niin ihanien värien aikaa!
Syksyn iloa!

AnniK kirjoitti...

Pihasi on kauniissa syysasussa. Eilen kaivettiin varastosta jo pipoja ja hanskoja esille, ja kohta niitä ainakin aamuisin tarvitsee. Pikaista paranemista sinne ja mukavaa viikonalkua!

Olifantti kirjoitti...

Onpa taas kauniita kuvia. Meillä ei vielä paljon ole väriä. Enemmän oli kesällä, kun kaikki kuivui ruskeaksi. Mutta kyllä se syksy tulee ja lämmintä alan etsiä aina viime tipassa.

Vägen till Stormskäret kirjoitti...

Olet luonut viehkeää syystunnelmaa teille ❤️ Syksy tulee vaihtelevien säiden saattelemana. Eilen satoi ja paistoi aurinko yhtä aikaa, ukkosti ja satoi rakeita, iltapäivällä aurinko porotti oikein kuumasti ja illalla olin niin viluinen, että kaivoin esiin kevyttoppiksen, kun lähdimme käymään tyttären luona. Nyt taas sade ropisee ikkunalautaan.
Toivottavasti säästyt jälkisäryiltä ja suusi on kohta taas kunnossa ❤️
Oikein ihanaa syysviikkoa ❤️T Maija myrskyluodolle@gmail.com

Virpi kirjoitti...

Teillä rupeaa olemaan piha jo syyskunnossa. Meillä on vielä pihakalusteet esillä, mutta jospa tässä viikon sisään saisi ne pois. Ihania syksyisiä kuvia :)
Mukavaa viikkoa :)

Marika kirjoitti...

Ah, ihanan syksyisiä kuvia! Meillä päin on vielä aikalailla vihertävää joka puolella, mutta jotain muutakin väriä on hiljalleen alkanut hiipimään sekaan. Olen niitä ihmisiä jotka rakastavan kaikkia vuodenaikoja ja tässä syksyssä on jotain ainutlaatuista - pimenevät illat, jolloin on mukava poltella kynttilöitä ja luonnon kauniin moninaiset väritykset, jotka saavat huokailemaan ihastuksesta ♥

Onneli kirjoitti...

Kauniita syyskoristeita olet laittanut 💮💮

Marianna kirjoitti...

Kauniisti olet laittanut syksyä ja tunnelmaa!
Pikaista paranemista hampaan suhteen. Muistelen omaa vastaavaa toimenpidettäni ja ihan menevät väreet pitkin selkää, kun se kipu muistuu mieleen.

Mukavaa syyskuun jatkoa sinulle <3

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Hyvää alkanutta viikkoa!❤

Sarin kotona kirjoitti...

Niin on!😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Onneksi on jo paranemaan päin.😊

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Hyvää syksyn jatkoa Kaisu!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Aamut onkin jo vilposia.
Mukavaa uutta viikkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Repu!💕

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Maija!❤
Jälkisärkyä on edelleen. Vielä olen joutunut särkylääkettä syömään. Mutta eiköhän se pian parane.
Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!❤

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Virpi!
Mukavaa viikkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Marihantee!
Syksy on ihanaa aikaa.
Parasta just pimenevät illat ja kynttilänvalo.

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Marianna!
Tämä jälkisärky ei ole mukavaa, mutta varmasti pian loppuu.
Mukavaa syyskuun jatkoa sinulle myös!❤❤

Liisa kirjoitti...

Kaunis syys-piha!

Hyvää vointia! ja kauniita syys-päiviä!

Jaana M / My life kirjoitti...

Kyllä se syksy on tullut. Tiedän että viisurin leikkaushaava on pitkään arka ja kipeä, Mutta hiljalleen se paranee... Pikaista paranemista siis ❤️

pirren omat jutut ja käsityöt kirjoitti...

Kauniita syksyisiä kuvia. Toivottavasti se leikkaushaava on jo parantunut.
Hyvää viikon jatkoa sinulle!

Sari kirjoitti...

Ihania kuvia, kuten myös nuo muutamat aiemmat, joita en ollut ehtinyt käydä lukemassa. Niin ihanan lämpöistä ja syksyistä huokuu näistä kuvista.
Toivottavasti suusi on alkanut jo parantua. Nuo hammasleikkaukset ovat aina vähän tuollaisia kurjia operaatioita.

Kinkkuelämää kirjoitti...

Ihania kuvia! Paranemisia sinne :)

Leena kirjoitti...

Kaunista syksyä sinulla siellä on. Kauniit kuvat. Laitoin Sinulle kaveripyynnön fb:ssa Sarin kotona sivulle! mukavaa tätä viikkoa sinulle!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Liisa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Jaana!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos!
Pikkuhiljaa on jo parempi.
Syöminen vielä hankalaa, kun pitää hampaanpoisto kohtaa varoa.
Hyvää viikon jatkoa!

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos paljon Sari!❤️❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Jenni!❤️

Sarin kotona kirjoitti...

Kiitos Leena!
Mukavaa loppuviikkoa!

MaaritKoo kirjoitti...

Onpa kivan näköistä!
Mukavaa viikonloppua!