lauantai 25. marraskuuta 2017

Diy joulukalenteri ja uudet joulumukit


Moikka!

Innostuin tekemään miehelle oman joulukalenterin.
Nyt meillä jokaisella on oma kalenteri.


Tähän helppoon kalenteriin taittelin pikkupussukoita vanhasta kirjan sivuista.
Liimailin jouluisia tarroja ja tein mustalla tussilla numerot.


Sujautin yllätykset pusseihin. Yllätyksiä en voi tässä paljastaa, koska
mies lukee myös blogiania aina välillä. 😀


Teippailin pussukoiden taakse valkoista lahjanauhaa ja solmin
nauhan kiinni henkariin. Jos haluaa antaa tällaisen kalenterin jollekkin
lahjaksi, kannattaa koristella myös henkari jouluiseksi.


Viisi päivää vielä, niin sitten saadaan availla joulukalentereita.💗
Onhan se joulun odotus mukavavampaa, kun joka aamu saa pienen yllätyksen.
Lasten ilo on parasta.💗
Ja kyllä kalenterit tuo iloa myös meille aikuisillekkin.

Onko sinulla joku joulukalenteri muisto lapsuudesta?

Minulla on ollut lapsena tavarakalenteri, tarrakalenteri, kuvakalenteri.
Kuvakalentereita haettiin joskus pankeista.
Joskus oli myös suklaakalenteri. Ja niitä suklaita söin salaa
etukäteen ja laitoin luukun kiinni, niin ettei äiti
huomannut, että luukku oli jo avattu.😀
Kyllähän se lähempänä joulua harmitti, kun suklaat oli jo syöty.


Joku aika sitten kävin Loviisan aitassa. Se on Ruskossa oleva sisustuskauppa.
Sinne oli tullut jo joulu. Ja putiikki oli tietenkin täynnä ihania joulutavaroita.
Mukaan tarttui nämä kaksi ihanaa jouluista Riviera Maisonin jouluista mukia.


Näistä on kiva juoda glögiä tai kahvia.
Tai sitten jouluteetä!😊
Ihastuin näihin mukeihin niin paljon.💗


Ja sitten vielä muistutus asiaa.
Blogissani on menossa arvonta.
Tästä pääset siihen osallistumaan.

Mukavaa viikonlopun jatkoa lukijoilleni!💚

78 kommenttia:

  1. Oletpa kivan kalenterin miehellesi tehnyt. :)
    Meillä vasta tyttärellä kalentri. Halusi ihan perinteisen suklaisen.
    Poitsu ei niin kalenterista enää ole innostunut.
    Voi,tulipa mieleen nuo tarrakalenterit, sellainen taisi minullakin joskus olla.
    Ihanat joulumukit! <3
    Viikonlopun jatkoja Sari! <3

    VastaaPoista
  2. Ihana kalenteri! <3 Varmasti mies tykkää! Minulla on myös muutama kalenteri :D Meillä on koko perheen yhteinen sukkakalenteri, sitten minulla on teekalenteri, partiolaisten kalenteri ja vielä Veikkauksen kalenteri :) Lapsuudesta muistan parhaiten kuvakalenterit, mitkä sain kummitädiltäni.
    Ihana kauppa varmasti tuo Loviisan aitta! Nyt on kaupat täynnä kaikkea ihanaa! <3
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!❤️
      Kyllä ne perinteiset kuvakalenterit on niin kivoja.
      Se teidän sukkakalenteri on tosi kiva. Peppikin varmasti siitä mielissään.😊
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!❤️

      Poista
  3. Onpa ihana joulukalenteri♥.. minä laiskimus ostin kaupasta. Leppoisaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!💕
      Kaupoista saa ihania kalentereita.
      Leppoisaa viikonloppua sinulle myös!💕

      Poista
  4. Hienot kuvat hauskasta kalenterista, joka näyttää sopivasti miehekkäältä. Minunkin mies vilkaisee joskus minun ja lukemaniani blogeja. Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  5. Todella hauskan kalenterin olet tehnyt miehellesi Kyllä miehesi siitä tykkää.
    Mukit ovat kauniita siitähän maistuu mikä juoma tahasa ja silmän iloa.
    Hyvää lauataita Sari:)

    VastaaPoista
  6. Kiva on tuo diy-kalenteri! Ihanat ovat myös kupposet 💓 Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
  7. Tosi kiva kalenteri. Tuollaisen voi askarrella vaikkapa yhdessä lasten kanssa. Kiva idea jälleen kerran!

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva kalenteri ja niin omaperäinen <3 Hyvä idea!!! Mukavaa viikonloppua!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!❤️
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!❤️

      Poista
  9. Ihanan värinen kalenteri! Minusta tuo musta henkarikin sopii hyvin väreihin. :)
    Olen pari vuotta sitten tehnyt tyttärelleni samanlaisen henkarikalenterin.
    Tänä vuonna kokoan pojalleni.Kumpikin ovat jo aikuisia. :)
    Kaikki kuitenkin tykkäävät pienistä ylläreistä.
    Leppoisaa luantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirjam-Matilda!❤️
      Kyllä kaikki tykkäävät pikku yllätyksistä vaikka ovatkin jo aikuisia.
      Leppoisaa illan jatkoa sinulle myös!❤️

      Poista
  10. Kaunis kalenteri ja kiva että mieskin saa omansa avattavaksi :) Kauniit ovat myös uudet joulukuppisi! Ihanaista illanjatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!💕
      Olihan tuo mielissään, kun sai oman kalenterin.
      Ihanaa illan jatkoa sinulle myös!💕

      Poista
  11. Ihana kalenteri ja kauniit nuo jouluiset mukit!
    Itsellä oli lapsena yleensä suklaakalenteri ja joskus taisi olla tavarakalenteri.
    Kivaa viikonloppua♡

    VastaaPoista
  12. Tosi nätti kalenteri!!! Tuosta on kiva etsiä oikea pussukka :) Ja kaunis katsellakin!

    VastaaPoista
  13. Ihanat mukit ja tuo kalenteri on veikeä!
    Muistan lapsuudesta ne ihanat/kamalat tavarakalenterit...voi niitä pieniä muovisia leluja, erivärisiä turhakkeita!
    Meillä poika haluaa perinteiseen kalenteriinsa, että piilotan legopalikoita ja siitä viimeisestä tulee sitten ohjeet ja viimeiset palat.
    On sitten mitä aattona askarrella!
    Toisaalta sekin on yhdenlainen värikäs muovilelukalenteri....
    Onneksi alkaa olla niin iso ettei enää Legot pian innosta.

    Lempeää joulun odotusta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna!❤️
      Juuri ne muoviset pikkulelut.😂 Muistan ne hyvin.
      Voi miten hauska legokalenteri. Kiva idea!
      Varmasti on mieluinen kalenteri pojalle.

      Hyvää joulun odotusta sinne myös!❤️

      Poista
  14. Hauskasti toteutettu kalenteri!
    Loviisan Aitassa kävimme mekin eilen tyttären kanssa. Kauniita joulujuttuja siellä oli.
    Tunnelmaa lauantai-iltaasi! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Kyllä siellä Loviisan Aitassa on kaikkea ihanaa.
      Ihanaa illan jatkoa Maija!❤️

      Poista
  15. Voi miten kiva joulukalenteri ja toteutus.

    VastaaPoista
  16. Halpissuklaakalenteri on ollut joka vuosi, enkä ikinä avannut luukkuja etuläteen. Paperikalenteri myös pitää aina olla. Lapsuudesta minulla on sellainen ommeltu joulukuusi, jossa on ihan pienet 24 pussukkaa ja silloin äiti ja sisko täytti ne. Nykyään se on koristeena, mutta joskus sisko on tehnyt siihen pikku lahjat. Kerran olen kanssa luukut ite täyttänyt jouluisilla sitaateilla ym. Mietinkin että täyttäisinkö taas tänäkin vuonna...

    VastaaPoista
  17. Ihanan kalenterin olet tehnyt,varmasti on mieluinen♥ Kyllä mekin avattiin niitä suklaakalenterin luukkuja ennakkoon ja kiireesti painettiin kiinni:) Niin kivat nuo mukit! Leppoisaa lauantai-iltaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      On tainnut moni availla suklaakalenterit etukäteen.😂
      Leppoisaa sunnuntai päivää!❤️

      Poista
  18. Mitähän sä tonne kalenteriin olet piilottanut😊Ihana idea..minulle vain tuottais päänvaivaa ne yllätykset. Ihanaa viikonloppua💕💕

    VastaaPoista
  19. Kiva idea tuo kalenteri :) Minäkin tänä vuonna mietin kalenteria miehelle, kun sain itse synttärilahjaksi BodyShopin kalenterin. Kyllä näin aikuisenakin kalenteri tuntuu kivalta ajatukselta <3 Loviisan aittaan suuntaan minäkin ennen joulua, ihana paikka ja kauniit mukit löysit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      On se kalenteri myös aikuisille kiva.
      Bodyshopin kalenterit on ihania.
      Hyvää sunnuntaita!❤️

      Poista
  20. Kivat kalenterit olet askarrellut...pian miehesi voi avata jo ekan luukun 😊 Ja ihanat Riviera Maisonin mukit 😍

    VastaaPoista
  21. Onpa hauska kalenteri!
    Minulla oli pääsääntöisesti perinteisiä kuvakalentereita.
    Eräänä vuonna saimme kuitenkin veljeni kanssa vanhempien tekemän kalenterin. Se oli tehty tulitikkuaskeista. Joka aamu siellä oli joko karkki tai markka tms.pientä. Yllätystä oli mukava odottaa!
    Ihanat nuo mukit muuten...
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Ihana kalenteri muisto sinulla!❤️
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle myös!

      Poista
  22. Olet tehnyt kivan joulukalenterin miehellesi. Meillä on miehellä salmiakkikalenteri ja tytöllä teekalenteri. Minulta vielä puuttuu oma. Ihanat nuo RM:n joulumukit ♥

    VastaaPoista
  23. Onpa kyllä kerrassaan ihana kalenteri ja huippu idea tehdä pussukat kirjan sivuista <3

    VastaaPoista
  24. Hellyttävää tehdä kalenteri puolisolle!Mikä rakkaudenosoitus!
    Ostin itselleni partiolaisten kalenterin ja tänään tuli myös Keskisuomalaisen välissä joulukalenenteri. Sen vien lapsille iloksi eskariin.
    Hyvää sunnuntaita Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Piipe!💕
      Hyvää sunnuntaita sinulle myös!💕

      Poista
  25. Oi miten kiva kalenteri :) Minun pitäis väsätä vielä lapsille jonninlainen pussukka kalenteri.

    VastaaPoista
  26. Onpa ihana kalenteri! Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  27. Nätit jouluiset mukit ♥. Kalenteri on suorastaan nerokas.

    Minulla on haaleita muistoja suklaakalenterista ja pelkistä avattavista kuvaluukuista. Muutama vuosi sitten ompelin Marimekon kankaista lapsenlapsille kestokalenterit ja niistä on kovasti tykätty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilla!❤
      Varmasti on hienot marimekon kestokalenterit.

      Poista
  28. Ihana joulukalenteri! En ole koskaan nähnyt noin ihanaa! (näin entisenä lehtialan ihmisenä tuo olis ollut niin mun juttuni) Mukavaa sunnuntailtaa!

    VastaaPoista
  29. Voi miten ihana idea tuo kalenteri ♥Suklaa, kuva ja tarrakalentereita on tainnut olla. Muistan että jossain vaiheessa lapsuutta tuli tavarakalenterit mutta sellaista en saanut.

    VastaaPoista
  30. Varsin veikeä kalenteri, hyvä idea - vaikka kenelle. Kyllä jäi vähän mietityttämään, mitä olet tuonne mieskalenteriin keksinyt :)

    VastaaPoista
  31. Näistä ihanista kuvista tulee niin jouluinen fiilis ♥♥

    VastaaPoista
  32. Kivan kalenterin olet miehellesi tehnyt. Minulla on aina ollut kalenteri joka vuosi mutta nyt se on vielä ostamatta. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  33. Todella hieno joulukalenteri.
    Tunnelmaltaan jotenkin jännästi perinteinen ja moderni samaan aikaan.

    Ja nuo mukit on niiiiiiiin ihkut♥
    Kyllä kelpaa kupposet kuumaa nauttia ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      Kiva kuulla sinustakin pitkästä aikaa.😊

      Poista
  34. Ompa hauska joulukalenteri. Kivasti keksitty ilahduttaa kumppania :)

    VastaaPoista
  35. Onpa ihana joulukalenteri ja takkaudella tehty ❤️ . Mukit myös aivan ihanat❣
    Minulla yksi kuvakalenteri!

    VastaaPoista
  36. Yksinkertaisen kaunis kalenteri. Minulla oli lapsena kuvakalenteri, muita ei silloin ollut.

    VastaaPoista
  37. Yhdyn edellisiin kehujiin. Tein postauksen tämän vuoden joulukalenteri-ideoista ja lisäsin myös tämän tee-se-itse - osioon. Postauksen on luettavissa: https://himasaimi.blogspot.fi/2017/11/yli-50-erilaista-joulukalenteria.html?m=0

    VastaaPoista
  38. No nyt on kyllä upea kaleneteri!! Mulla on vain varamiespalvelun ilmaissuklaakalenteri :D No, ehkä ensi vuonna sitten jotain hohdokkaampaa :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤