perjantai 3. marraskuuta 2017

Kirppis löytöjä


Moikka!

Pitkästä aikaa kirppari postaus.
Nämä löydöt olen tehnyt syksyn aikana. 
Nyt en ole taas pitkään aikaan ehtinyt kirppareilla käymään.
Kitchen purkki oli kiva. Vielä sille ei ole paikkaa löytynyt.
Ajattelin ehkä säilyttää siellä tuikkuja.


Bruka desingn pasta kulho. 


Tämä Riviera Maison lasipurkki oli ihana löytö.
Tätä voi pitää maljakkona tai karkkikippona.



Löysin kivat tähtilydyt.
Väri vaan ei miellyttänyt.


Tässä lyhdyt on saanut valkoisen suhumaalin pintaan.
Lyhdyissä on ripustuskoukut, niin ne saa kätevästi johonkin roikkumaan.


Kolmikerrosvati oli tosi hieno. Eihän sitä voinut jättää ostamatta.
Se on metallia.
Vielä on mietinnässä laitanko kerrosvadin pihalle.
Jouluna siihen saisi kivoja asetelmia.
Sammaleista ja kävyistä...


Ja sitten löysin takorautaisen koukun.


Semmoisia löytöjä tällä kertaa.

Tänään meillä juhlitaan halloweenia.
Kakku on jo jääkaapissa tekeytymässä.
Siivoilla vielä pitää ja sitten saakin loppuillan herkutella.
Huomenna käydään hautuumaallla viemässä pyhäinpäivän kynttilät haudalle.

Mites siellä vietetään pyhäinpäivää?

Nyt lähden siivoilemaan. Heipsan!
Halloween postaus tulossa seuraavaksi.

Ihanaa viikonloppua!💗

75 kommenttia:

  1. Pyhäinpäivää vietän ihan perinteisin menoin, en ole lainkaan Halloween ihminen. Oikein hienoja löytöjä ja tunnelmallisia lyhtyjä. Mukavaa viikonlppua sinulle ja Halloween sellaista!

    VastaaPoista
  2. Kivoja löytöjä olet tehnyt. Tuon pastakulhon voisin ottaa meillekin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihania löytöjä! Täällä ihan vain kynttilöitä sytytellään huomenissa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihania löytöjä olet tehnyt. Mulla on nyt kirppis pöytä, toivottavasti tavara tekee kauppansa. Ihanaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toivottavasti tulee hyvä myynti!😊
      Ihanaa viikonloppua Nanni!💕

      Poista
  5. Kivoja löytöjä! :)
    Tuo pastakulho on hieno.
    Luulen, että meidän pyhäinpäivä menee ihan kotoillessa ja hautuumaalla käydään viemässä kynttilät.
    Mukavaa herkutteluiltaa teille! <3

    VastaaPoista
  6. Todella ihania kirppislöytöjä.. niin se vain on, että toisen turhake on toisen aarre. Ihanaa viikonloppus sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!💕

      Poista
  7. Onpas hienoja löytöjä! Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  8. Niin kivoja löytöjä! Teillä on kiva ilta tiedossa! :) Meilläkin vähän herkkuja varattu, mutta kolmestaan ollaan miehen ja Pepin kanssa 😀 Huomenna sitten tiedossa ihanat riistaherkut miehen isällä. Joten sitä odotellessa :)
    Oikein ihania Halloweenjuhlia teille! ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!
      Teillä onkin kiva päivä tänään, kun pääsette herkuttelemaan riistaruokaa.
      Hyvää viikonloppua sinulle!💕

      Poista
  9. Aivan ihania löytöjä!
    Mahtavaa Halloweenia ja viikonloppua teille!

    VastaaPoista
  10. Vautsi miten kivoja löytöjä, tuo Riviera Maisonin lasipurkki on tosi nätti ja lyhdyistä tuli kuin uudet maalaamalla :)

    VastaaPoista
  11. Tykkään tosi paljon kaikista noista kirppislöydöistä!
    Me lähdemme huomenna nostamaan venettä eli tiedossa päivän reissu mökille. Muuten vain kokkaillaan hyvää ruokaa ja nautitaan syysmyyssistä. Tänään kävimme jo hautausmaakierroksen.
    Oikein Ihanaa Halloweenia ja Pyhäinpäiväviikonloppua! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!
      Hyvää pyhäinpäivä viikonloppua sinulle myös!💕

      Poista
  12. Heipä hei 🤗 Kivoja kirppislöytöjä ja vielä useampi! Todella kivoja kaikki! 👍 Tuo kerrosvati tosiaan voisi olla kiva ulkona, kasveja, sammaletta, muutama koriste jne. Mukavaa viikonloppua 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Mukavaa viikonloppua sinne myös!💕

      Poista
  13. Ihania löytöjä ♥ Pyhäinpäivänä käymme haudoilla ja päivällä menemme uuteen kauppakeskukseen Jyväskylään, siellä on ollut viikon avajaiset ja väkeä niin paljon, ajateltiin, että jos nyt olisi jo vähän rauhoittunut. Siellä myös käymme syömässä ♥ mukavaa viikonloppua Sinulle ja perheellesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!

      Hyvää viikonloppua sinulle myös!
      Viettäkää mukava päivä uudessa kauppakeskuksessa.😊💕

      Poista
  14. Hyviä löytöjä oletkin tehnyt!
    Vein jo eilen pitkäikäisen kynttilän vanhempieni haudalle, koska teimme eskariryhmäni kanssa retken kirkkoon ja hautausmaalle. Huomenna mennään isolla joukolla syömään ja samalla juhlitaan appeni 80-vuotispäivää.
    Tänä iltana sytytän pihamaalle kynttilöitä palamaan.
    Hyvää pyhäinpäivän viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe!
      Teillä onkin mukava päivä tänään.
      Kivoja synttäreitä ja hyvää viikonloppua!💕

      Poista
  15. Ihanuuksia ooot löytänyt! Meillä kyläillään huomenna ja vähän kotitouhuja
    luvassa :)Lokoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan mahtavia löytöjä olet tehnyt!

      Poista
    2. Kiitos Maiccu!💕
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  16. Hienoja löytöjä. Tykkään erityisesti tuosta Sweets for my sweet-purkista, kolmikerrosvadista ja duunaamistasi lyhdyistä. Kävimme jo tänään haudoilla. Tänäänkin oli lapsenlapsen synttärijuhlat, joilla olimme. Huomenna taidamme vain lukea. Kaikkea hyvää perheesi pyhäinpäivä viikonloppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti!
      Hyvää pyhäinpäivä viikonloppua sinulle!💕

      Poista
  17. Kauniita asioita olet löytänyt! Pyhäinpäivänä kynttilöiden sytyttelyä. Mukavia halloween -juhlia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peikkovilla!
      Mukavaa viikonloppua sinulle!💕

      Poista
  18. Mahtavia löytöjä olet tehnyt! Ja kiva tuunaus lyhdyille, ilme raikastui kivasti. Ihanaa viikonvaihdetta :)

    VastaaPoista
  19. Voi hyvänen aika kun hienot kirpparilöydöt! Ja kätevästi uudistit lyhdyt, niistä tuli kauniit! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anja!💕
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  20. Voi miten kivoja löytöjä :) Täydellinen tuo tuunaus!

    VastaaPoista
  21. Takorautainen koukku kolahti :). Muutkin näyttävät hyviltä löydöiltä.

    VastaaPoista
  22. Hienoja löytöjä! Jokaikinen juttu sopisi mun kotiin myös🤗 Ihanaa marraskuun alkua💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!
      Ihanaa marraskuuta sinulle myös!💕

      Poista
  23. Vautsi mitä hienoja löytöjä. Kivoja ideoitakin sinulla mitä meinaat niille tehdä.

    VastaaPoista
  24. Ihastuttavia kirppis löytöjä olet tehnyt :) Miksi itse en koskaan löydä mitään vastaavaa kirppareilta.Maisonin tavarat varsinkin aivan ihania.

    VastaaPoista
  25. Oi miten kivoja löytöjä♥ Nuo kirppikset on sitten mukavia paikkoja, kun koskaan ei tiedä millaisia aarteita vastaan tulee:) Rauhaisaa pyhäinpäivä viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!💕
      Se on totta. Koskaan ei voi tietää mitä aarteita kirpparilla on.
      Hyvää sunnuntaita!

      Poista
  26. Kivoja löytöjä! Mukavaa pyhäinpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  27. Kerrassaan hienoja kirppislöytöjä!
    Täällä mökkeillään vielä kun on mahdollista, ja ladataan akkuja :)
    Hyvää pyhäinpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  28. Hienoja löytöjä ❤ Hauska aina nähdä, että kirpparinkiertäjät löytävät juuri itselleen sopivat jutut ❤ Alkoi heti tehdä mieli kirpparille...

    VastaaPoista
  29. Kaikki on hienoja löytöjä. Minäkin olisin ostanut, jos olisi kohdalle osunut. Vietin illan naapurin pihassa nuotiolla makkaraa paistaen. Ei siis kovin perinteinen Halloween ruoka.

    VastaaPoista
  30. Voi,kuinka kivoja löytöjä. Ja ps..bataattijauhelihavuoka on maistunut. Jo mielessäni kehittelin siitä erillaisia versioita. Kun pari lapsistani ei syö lihaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli!💕
      Kiva kuulla, että bataattijauhelihavuoka maistui.
      Siitä saa varmasti myös maistuvan ruuan ilman lihaa.

      Poista
  31. Heinoja löytöjä olet taas tehnyt! Itselläkin tekisi niin mieli taas kirppiskierrokselle :)

    VastaaPoista
  32. Hei! Jos viitsit auttaa ja täyttää nettikirppiksiin liittyvän kyselyn (tämä liittyy koulujuttuihini) osoitteessa :):

    https://fi.surveymonkey.com/r/256J8R7

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤