sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Syksyisiä kuvia ja vanhoja joululehtiä












Hei ja kivaa sunnuntaita!

Lähdin aamulla kameran kanssa ulos kuvaamaan.
Ulkona oli ihanan raikas ilma.
Harmikseni en käynyt kuvaamassa silloin, kun ruska oli kauneimmillaan.

Nyt luonnon kirjavat sävyt oli kokonaan jo kadonnut.
Lehdissä ja nurmikoissa näkyi kuura.
Lehdet oli jo puista pudonnut. Muutamia keltaisia ja ruskeita lehtiä puissa vielä näkyi.
Talvi tekee tuloaan. Tänävuonna pihlajanmarjoja on yllin kyllin linnuille!

Muutamana aamuna on ollut jo pikkupakkanen. Ensilumi voi siis tulla minä päivänä
tahansa. Viime vuonna ensilumi tuli tänne Varsinais-Suomeen 2.11

Tämä päivä menee kotona nautiskellen sohvan nurkassa.
Kynttilät palaa!💗
Glögiä ja Suklaata!💗
Ja ihanat vanhat joululehdet! 💗
Kaappiin jäi vielä isot pinot vanhoja joululehtiä.
Säilytän kaikki jouluhdet omassa paikassa.
Sieltä ne helppo ottaa silloin, kun niitä tarvitsen.

Keräiletkö sinä joululehtiä?
Tai muita lehtiä?

Siivotakkin pitäisi, mutta ehtii sitä sitten illemmallakin.😀
Ensi yönä mies ja poika palaa Saksasta. Käyn hakemassa ne 2.00 yöllä kotiin pysäkiltä.
Onneksi on itsellä huominen vapaata, niin saan jatkaa unia sen jälkeen.

Iloista päivää!💙

Terkuin Sari

61 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia olet kuitenkin saanut syksyisestä luonnosta! Ja ihanaa syysmyyssiä Sinulla on siellä.
    Kyllä jouluihmisenä säilytän vanhat joululehdet. Niitä on sitten kiva selailla ja suunnitella uutta joulua ja tuntuvat kuin uusilta.
    Leppoisaa sunnuntaipäivää sinne sohvannurkkaan! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija!❤
      Kiva kuulla, että keräät myös joululehtiä. Kyllä ne vaan tuntuu kuin uusilta taas.😀
      Ja kivoja ideoita niistäkin saa.
      Hyvää sunnuntaita sinulle!❤

      Poista
  2. Ihan huvittaa, kun samanlaisissa touhuissa olen aamulla ulkona ollut :) Meillä leppoisa sunnuntai vailla kiireen häivää. Minä olen huono säästämään lehtiä. Ne harvat lehdet mitkä kotiin ostan laitan kyllä luettuna kiertoon ystäville. Leppoisaa päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onpas meillä ollut samanlaiset touhut.
      Ihana ilma tuolla ulkona onkin.
      Leppoisaa päivää sinulle myös!❤️

      Poista
  3. Ihania kuvia ❤ joulun odotus on aivan mahtavaa. Joululehtiä en kerää, mutta puutarhalehtiä senkin edestä 😊 Mukavaa sunnuntaita Sinulle 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joulun odotus on ihanaa!
      Puutarhalehdet on myös hyviä. Voisin niitäkin kerätä, jos olisi säilytystilaa.😀
      Mukavaa sunnuntaita sinne myös!❤️

      Poista
  4. Kauniita kuvia! ❤ Ensilunta jo vähän odotankin, tulisi niin ihana jouluinen fiilis. Kyllä kerään joululehtiä! Ja tänään aion ostaa suklaata ja glögin kanssa nautiskella, ihanaa! 😍
    Teillä on kiva yö tiedossa, kun matkalaiset saapuvat kotiin! Mukavaa, että saat nukkua sen jälkeen. :)
    Ihanaa sunnuntaita! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!❤️
      Kyllä lumesta vaan jouluinen fiilis enempi tulee.
      Joululehdet on niin ihania. Ei niitä raaski pois laittaa. Ne on aarteita!😀
      Tiesin, että sinäkin niitä keräät.😍
      Oi sinulla on myös ihana päivä tänään. Nam glögi ja suklaa!❤️
      Kiva, kun matkalaiset palaavat kotiin. ❤️ Ja onneksi saan jatkaa unia sen jälkeen.
      Juniorikin skippaa huomisen koulupäivän. Ovat varmasti aika väsyneitä kummatkin.

      Ihanaa sunnuntaita!❤️

      Poista
  5. Kauniita kuvia :) Täällä meilläpäin ensilumi tulee varmasti varmasti vasta tammikuun puolella, tai niin on monesti käynyt. Mutta olihan se ihana herätä joku aamu pieneen lumivaippaan. :) Minullakin on aika iso kasa joululehtiä, pitääkin hyvin pakata ne, että uudessa kodissa löydän ne sitten tarvittaessa ennen joulua. Mukavaa sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      On se ihana tunne herätä ja nähdä aamulla valkoinen maa.
      Siellä saa sitten hetken sitä vielä odotella.
      Kiva kuulla, että sinulla on myös joululehtiä tallessa.
      Laita ne hyvään talteen, että löydät uudessa kodissa, kun olette muuttanut.😀
      Mukavaa sunnuntaita!❤️

      Poista
  6. Mukavaa sunnuntaita..tuo glögi kuullostaa hyvältä! ❤ suklaata mä oon syöny loman aikaan niin että huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!❤️
      Välillä pitää herkutella!😀😉
      Mukavaa sunnuntaita!❤️

      Poista
  7. Ihania syksyisiä kuvia♥ Tuota ensilunta täälläkin jo odotetaan:) Minulla on muutamia iäisyyden vanhoja joululehtiä tallella, niitä en raaski vaan heittää pois vaikka olenkin moneen kertaan ne selannut..ovat sellaisia joulunalusodotuksen nostattajia:)♥ Ihana kun saat matkalaiset kotiin, mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Eihän niitä joululehtiä raaski pois heittää.
      Ne on todellakin sellaisia joulunodotuksen nostattajia.😍
      Ihanaa on saada matkalaiset kotiin.❤️
      Mukavaa sunnuntaita ja uutta viikkoa sinulle!❤️❤️

      Poista
  8. kauniita kuvia! Minulla on historia -lehtiä isot pinot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi!
      Ne historia lehdet on mielenkiintoisia.

      Poista
  9. Ihana sunnuntai!
    Kuuraisia syyskuvia ja joululehdet...minäkin kaivoin kaapin kätköistä pinon joululehtiä ja yritän jo saada fiiliksestä otetta...välillä vaikeaa täällä lämmössä palmujen katveessa! :D
    Lempeää sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinulla on siellä jouluisia lehtiä mistä hakea jouluista fiilistä.
      Onhan se erinlaista palmujen alla...😀
      Kiitos ja ihanaa sunnuntaita sinulle!❤️❤️

      Poista
  10. Joululehtiä tulee kerättyä ja varmaan kohta ne pitää kaivaa esille ;) Niitä on mukava selailla ja fiilistellä joulua.
    Ihanaa sunnuntaita<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että keräät myös joululehtiä.
      Minä en enää malttanut, vaan kaivoin jo lehdet esille.😀
      Ihanaa sunnuntaita sinulle myös!❤️

      Poista
  11. Kauniita syyskuvia. Mukavaa sunnuntain jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  12. Juuri sellaisia mukavan syksyisiä kuvia. Minä olen kanssa jo selaillut joululehtiä. Vanhoja joululehtiä on vino pino tallessa ja joka vuosi niitä näihin aikoihin alan selailla. Aina ne on yhtä ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Kiva kuulla, että sinullakin on vino pino vanhoja joululehtiä.
      On ne vaan ihania!❤️

      Poista
  13. Kauniita kuvia! :)
    Vanhoja joululehtiä löytyy täältäkin.
    Ei niitä raaski pois heittää.
    Vielä en ole kaapinkätköistä esille ottanut.
    Niitä selaamalla on kyllä ihana fiilistellä joulua jo nyt.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Ei niitä raaski pois heittää.
      Niissä on paljon hyviä leivonta ohjeita, askarteluja ym.
      Ihana jo fiilistellä joulua.😀😍
      Mukavaa illan jatkoa!💕💕

      Poista
  14. Kauniita kuurakuvia! Kyllä oli upeat kelit viikonloppuna.
    Joululehdet on omassa laatikossaan muiden säilytettävien lehtien kanssa. JdL-lehdet ja muutamat muut on kiva kaivaa esiin ja selailla ja usein niistä löytää jotain uutta!
    Raikasta syysviikkoa Sari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oli kyllä mahtavat kelit!
      JdL- lehdet on niin ihania!😍
      Raikasta syysviikkoa sinulle myös!💕💕

      Poista
  15. Kauniita syksyisiä kuvia!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  16. Kauniita syksyisiä kuvia!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  17. Kauniita kuvia! <3 Minäkin olen kerännyt joulunajan lehtiä jo usealta vuodelta ja kaivan ne esille marraskuun lopuilla, kun rupean fiilistelemään joulun tuloa.Tämän lokakuun ja marraskuun alun pyhitän vielä syksylle, vaikka jouluihminen olen minäkin.Myös kauneimpia sisustuslehtiä tulee säilytettyä.
    Taidampa tästä kuitenkin mennä kuumentamaan yhden mukin karpaloglögiä, kun on vähän flunssan poikasta. :) Mukavaa alkavaa viikoa.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minulla on myös kauneimpia sisustuslehtiä säästettynä.
      Paranemista sinulle!
      Mukavaa alkanutta viikkoa!❤️

      Poista
  18. Täälläkin yksi joululehtien hamstraaja! Mä myös nostan ne esille viimeistään marraskuussa, niitä on kyllä vuosienkin jälkeen kiva selata. Joitakin olen laittanut kiertoon, mutta omasta mielestä parhaat säilytän niin kauan, kuin jaksavat ilahduttaa.
    Kauniita kuvia!
    Mukavaa alkavaa arkea sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva kuulla, että sinullakin on säästössä parhaimmat joululehdet.
      Jotain joululehtiä olen myös laittanut kiertoon. Suurimman osan olen kuitenkin säästänyt.
      Mukavaa alkanutta viikkoa!❤️

      Poista
  19. Kauniisti oot kuvannut syksyä ♥ Miettinyt parina aamuna samaa mutta kun aina koirat mukana niin on jäänyt. Mä säästän jonkinverran sisustuslehtiä, ruoka ja esim terveyslehdet sillä ne ei hetkeen vanhene. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Leivonta ja ruokalehdet on myös ihania.
      Mukavaa maanantaita!

      Poista
  20. Kuuraa lehdillä! Kaunista. Lähdin karkuun sateita ja täällä on satanut koko päivän. Kuura, glögi, kynttilät ja suklaa tuovat mieleen joulun, kuten lehtesi. Minä kerään matkalehtiä. Jälleennäkemisen riemua teidän perheelle ja kivaa ensi viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti!❤️
      Matkalehdet on myös ihania. Jossain vaiheessa minulla oli niitäkin.
      Ja olen kirjastostakin joksus lainannut.
      Kivaa alkanutta viikkoa!❤️

      Poista
  21. Kauniit kuvat! Aamulla oli aika kirpsakkaa ja liukastakin paikoitellen. Päivällä saimmekin räntämyräkän päällemme, onneksi pääsimme turvallisesti kotiin, kesärenkaat kun oli autossa.
    Kirpsakkaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Oi siellä on jo tullut räntää.
      Onneksi pääsitte turvallisesti kotiin.
      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  22. Mä en ole vieläkään avannut glögikautta. Ehkä sitten ensi viikonloppuna, jos mökillä on saunottu kauden päättäjäisiksi.
    Mä kerään myös joululehtiä ja sitten mulla on pino Koti ja Keittiö -lehtiä sekä Avotakkoja, joita minulle tuli yhdessä vaiheessa. En ole vielä raaskinut heittää pois.
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti ja keittiö lehti on myös hyvä. Minullakin on niitä muutamia.
      Ei niitä hyviä lehtiä raaski pois heittää.
      Mukavaa alkanutta viikkoa!❤️

      Poista
  23. Kauniita kuurakuvia! Täälläkin on vanhoja joululehtiä luettu jo ahkerasti, glögiäkin nautittu kerran :)

    VastaaPoista
  24. Kauniita syyskuvia kuurankukkien kera 💛
    Joululehdet ovat ihanaa luettavaa. Siinä samalla on ihana mielessään tunnelmoida tulevaa joulua jo ennakkoon. Ja glögi - se nyt vaan niin kuuluu jo näihin pimeneviin iltoihin. 😍

    Kaunista tätä viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaaru!❤️
      Ne on kyllä ihanaa luettavaa.
      Ihanaa viikkoa sinulle myös!❤️

      Poista
  25. Joulua voi jo hyvin fiilistellä.
    Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  26. Kyllä minä säilytän joitakin joululehtiä. Ja puutarhalehdet säilytän myös. Glökiä on jo ostettu ja nautittu. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että säästät myös joululehtiä.
      Ja glögi on kyllä ihanaa!
      Hyvää alkanutta viikkoa!❤️

      Poista
  27. Joulu on minun lempiaikaani, kun on vähän niin kuin lupa syödä suklaata. Joululehtiä en ole kerännyt, harmi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joulu on sinunkin lempiaikaa.😊

      Poista
  28. Minä voin säilyttää muutaman lehden, vien ne jollekin muulle luettavaksi, siis kierrätän.
    Ihana noita lehtiä on katsella ja haaveilla jos vaikka jotakin tekis.

    VastaaPoista
  29. Hurmaavat luontokuvat! Kuvien myötä alkoi tehdä glögiä ja suklaatakin mieli :) Joululehtiä ei ole tullut kerättyä, niitä on kyllä ihana selailla!

    VastaaPoista
  30. Kauiita kuuraisia kuvia meilläkin oli maa aivan valkoisena Joitaki joululehtiä myös säästän :)

    VastaaPoista
  31. Minä olen joululehtihamsteri :D
    EN raski niistä luopua, ja niihin on vuosien päästä kiva aina palata. Ei kaikkia ideoita muista ja niitä voi sitten jalostaa.

    Täytyy viikonloppuna vähän koittaa joulufiilistellä, kun ei taitaa tänä vuonna halloweenit ja kekrit jäädä juhlimatta.
    On niin ihana lukea näitä joulufiilispostauksia!!!!♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sinä olet myös joululehtihamsteri!😀❤️

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤