torstai 14. syyskuuta 2017

Puolukkakakku







Heipparallaa!

Viikonloppuna meillä kävi  kahvivieraita
 ja halusin leipoa jotain puolukkaista.
Koska onhan nyt puolukka aika parhaimmillaan.
Nettiä selatessa löysin täältä kivan ohjeen. 
Tämä kakku sopii hyvin tarjottavaksi
myös joulun aikaan.
Pohjan tein tuplana ja täytettä myös enempi,
 koska minulla on iso irtopohjavuoka (26 cm). 
Pohjaan lisäsin vielä tummaa suklaata rouhittuna.
Kakku oli herkullista. Ei liian makea.

Puolukkakakku:

4 Kananmunaa
1 1/2 dl Sokeria
1 1/2 dl Vehnäjauhoja
3/4 dl Tummaa kaakaojauhetta
1 tl Leivinjauhetta
( n. 100g Tummaa suklaata rouhittuna)

Täyte:

7 Liivatelehteä
500 g Puolukkahilloa
500 g Rahkaa
3 dl Kuohukermaa

Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan ja voitele vuoan reunat.
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet siivilän läpi vaahtoon.
Nostele taikina nuolijalla tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja paista
175 asteessa n. 30 minuuttia.
(Tein pohjan valmiiksi jo edellispäivänä.)
Pese ja kuivaa kakkuvuoka ja pingota uusi leivinpaperi vuokaan.
Leikkaa kakkupohja kahteen osaan ja laita toinen pohja vuokaan.
Painele kakkupohja vuokaan sopivaksi. 

Valmista täyte. 
Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmentymään.
Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi
 ja lisää rahka ja puolukkahillo.
Sekoita hyvin. Kuumenna mikrossa pieni vesitilkka vettä
 ja lisää kuumaan veteen pehmenneet liivatteet. 
Lisää liivate ohuena nauhana täytteeseen koko ajan vatkaten.
Kaada täyte vuokaan kakkupohjan päälle. 
Nosta päälle toinen kakkulevy.
Anna kakun hyytyä kylmässä seuraavaan päivään.
Koristele puolukoilla ja tomusokerilla.

Hyvää torstaita täällä piipahtaville!💙

49 kommenttia:

  1. Oi miten kaunis kakku ja taatusti herkullinen.

    VastaaPoista
  2. Voi kun herkullista ja kauniisti esillä. Kiitos ohjeesta.

    VastaaPoista
  3. Voi että on herkullisen näköinen kakku. Kiitos kun laitoit ohjeen mukaan!

    VastaaPoista
  4. Herkullisia kuvia ja kakku näyttää kyllä niin hyvältä�� Kauniisti koristeltu! Kiitos respetistä ja mukavaa torstaipäivää sinne♥

    VastaaPoista
  5. Kiitos herkullisesta ohjeesta.T.Puolukkafani.:)

    VastaaPoista
  6. Hyvännäköinen kakku! ❤️
    Kivan kuulloinen tuo täyte!
    Kiitos ohjeesta!
    Päivänjatkoja! ❤️

    VastaaPoista
  7. TUo täyte menisi ihan siltään vaikka jälkiruokana <3

    Mukavaa torstain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan sopis jälkkäriksi tuo täyte.
      Mukavaa illan jatkoa!❤️

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Miten kaunis kakku, koristeluineen kaikkineen! Minun kakkuni epäonnistui tänään aivan täysin! 😀 Uusintayritys illalla lasten mentyä nukkumaan...

      Poista
    2. Kiitos!
      No voi harmi, kun kakkusi epäonnistui. Niitä sattuu!😊
      Kivaa illan jatkoa!❤️

      Poista
  9. Voi mikä kakkugalleristi siellä on...nam!💚💛💙

    VastaaPoista
  10. Taas herkullinen resepti syksyn juhliin. Kiitos. Leppoisaa tortai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Tosi kauniin näköinen ja varmasti super herkullista.

    VastaaPoista
  12. Ihanan näköinen kakku ja varmasti tosi hyvää! Mukavaa torstai-iltaa! <3

    VastaaPoista
  13. Onpa mehevän näköinen kakku!

    VastaaPoista
  14. Voi näyttääpä tuo herkulta! Tomusokeritähti kruunaa ulkoasun:)

    VastaaPoista
  15. Onpa kaunis kakku ja varmasti hyvää!
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  16. Voi ei, nams 😋. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  17. Oi miten herkullisen näköistä, ehkä pakko käydä puolukassa viikonloppuna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kannattaa käydä puolukassa. Täällä ainakin metsä on ihan punaisena.

      Poista
  18. On herkullisen näköinen tämäkin sinun leipomuksesi!

    VastaaPoista
  19. Näyttää herkulliselta, Nam, Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  20. Herkullisen näköinen kakku. Mukavaa viikonloppua🌻

    VastaaPoista
  21. Teillä varmaan vieraita riittää, kun tietävät pääsevänsä sinun herkkupöytään.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤