keskiviikko 9. elokuuta 2017

Diy apupöytä


Hei!

Tänään on ollut lämmin ja aurinkoinen päivä.
Ulkojutut ei vaan enää niin paljon kiinnosta. Nyt tekee mieli jo laitella kotia, kun syksy lähenee.
Olkkariin sainkin uuden pikkupöydän.
Sanoin miehelle tässä yksi ilta, että haluaisin tähän sohvan viereen pikkupöydän,
joka menee osittain myös sohvan alle. 


Semmoinen missä voisi pitää kahvikuppia tai läppäriä.


Minä suunnittelin millainen sen suurinpiirtein pitäisi olla ja mies toteutti.
Ihan minun suunnittelemani siitä ei tullut. Siitä tuli vielä parempi.😀
Ja mikä parasta. Kaikki tarvikkeet löytyi kotoa valmiina.

Tähän apupöytään käytettiin ylimääräiset laudanpätkät, jotka jäi olohuoneen pöydästä yli.
Täältä näet miehen tekemän olohuoneen pöydän viime lokakuussa.
Pöytäänkin olen ollut tosi tyytyväinen. Pöydän väri on muuttunut reilussa puolessa vuodessa
ihanan antiikinruskeaksi. Nyt en huomannut siitä kuvaa ottaa. Eli tuon apupöydän värikin tuosta harmaantuu ajan myötä.



Ei mennyt kuin tunti, jos sitäkään kun apupöytä oli jo valmis.😀
Pöytä piti vielä petsata samalla antiikinruskealla värillä, jota on olohuoneen pöydässäkin.
Pari vuorokautta pöytä kuivui tallissa. Pöydän alle laitettiin vielä
huopatassut, jotta lattia ei naarmuunnu ja on helpompi liikutella.





Pikku apupöytä on myös kätevä kukkapöytä ja samalla lehtiteline!
Pöydälle on monta käyttötarkoitusta.



Kiitos tästä rakkaalle miehelleni!💗 Olen pöytään tosi tyytyväinen.
Pöytä on tukeva ja kevyt liikutella.

Mitäs tykkäätte?

Nyt tallissa odottaa uudet pikku projektit, jotka mies minulle taas tekee jossain vaiheessa.
Huomaa, että syksy lähestyy, kun minulle on iskenyt sisustusvimma.😀

Onko sinuun iskenyt sisustus kärpänen?

Huomenna alkaakin sitten koulut. Juniori aloittaa ylä-asteen.
Kaikki on taas uutta. Iso koulu ja uudet jutut muutenkin. Toivottavasti kaikki menee hyvin.
Nuoremman tyttären koulu alkoi jo tänään. Vanhin tytär aloittelee sitten, kun mekin mennään töihin.
Eli viikon päästä.

Aurinkoista keskiviikkoa!💛

73 kommenttia:

  1. Tuo pöytä on aivan upea ja niin näppärä:) Olette loistotiimi♥ Täälläkin tuo sisustuskärpänen iskee yleensä syksyllä..Turvaisaa koulutietä sinne kaikille ja opiskeluintoa!!

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno pöytä..ideana vallan mainio!On täälläkin hiukan sisustuskärpästä....Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  3. Tosi näppärä ja kaunis pöytä!
    Mulla on säilömis- ja keruuaika vasta menossa eli hyvä, kun jaksaa hiukan siivoilla sisällä.

    VastaaPoista
  4. Ompas näppärä pikkupöytä. Hieno homna J 😄

    VastaaPoista
  5. Ihana pikkupöytä <3 Hyvä työnjako teilläkin sinä suunnittelet ja miehesi toteuttaa <3 Kyllä nyt pikku hiljaa taas katseet siirtyy kotona sisätiloihin ja mietinnässä jotakin syksyistä kivaa sisustusjuttua :)

    VastaaPoista
  6. Upea pöytä ja hieno idea!
    Meilläkin tuollainen olisi tarpeen. Pitääkin ehdottaa mun "luotto-puusepälle" eli appiukolle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Tämä on kyllä kätevä pikku pöytä!😊

      Poista
  7. Ihan loistava idea! Minä en ole vielä päässyt sisustuspuuhiin. Ajatukset ovat pihahommissa. En halua päästää irti kesästä.

    VastaaPoista
  8. Onpa näppärä pieni pöytä! Hieno suunnitelma ja toteutus. 😊👍

    VastaaPoista
  9. Näpsäkkä pöytä ja näpsäkkä nikkari :)

    VastaaPoista
  10. No jo on näppärä pikkupöytä. Tuollaisen tarvitsisin minäkin!

    VastaaPoista
  11. Onpas kätevä pikkupöytä!:)
    Kyllä se sisustuskärpänen vähän jo tuolla kutkuttelee.
    Mukavaa koulun aloitusta sinne!

    VastaaPoista
  12. Kätevä peli. Monitoimikalu!

    VastaaPoista
  13. Onpa hieno idea ja hyvin toteutettu!
    Sinussahan on selvästi designerin vikaa!
    Ei ole sisustusinto vielä iskenyt...katsotaan...
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Kivaa loppuviikkoa sinulle myös!

      Poista
  14. Näppärä sivupöytä. Tuollaiselle on aina käyttöä, itsellä ainakin aina ongelma minne teekupin laskea.
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa!❤️
      Aurinkoisia päiviä sinulle myös!

      Poista
  15. Nätti ja näppärä <3 Taidan vihjaista Ukolle...

    VastaaPoista
  16. Juuri hetki sitten kaipasin juuri tuollaista apupöytää kun perheellä katseltiin leffaa ja samalla juotiin teetä. Mihis sen kuuman kupin välillä lasket jos et halua jatkuvasti nousta pöydän ääreen.
    Onpa ihan älyttömän hyvä keksintö, nyt vain pian patenttia kehittelemään ennen kuin joku varastaa idean ja on pian miljonääri.

    VastaaPoista
  17. Onpa veikeä apupöytä, ja monikäyttöinen.
    Eikä vie paljon tilaa 🎀

    VastaaPoista
  18. Yksinkertaiset ideat on yleensä niitä parhaita, ja monikäyttöisiä, kuten tämäkin pöytä :)

    VastaaPoista
  19. Ehkä vähäisessä mielessä on jo itseenkin iskenyt syksyn tulo. Siivouskärpänen on puraissut lievästi. Hyvin lievästi! Tuo on aivan ihana pöytä. Olen meille vuosia sitten tilannut samantyyppisen pöydän Hobby Hallista. Vähän isompi ja pyörät alla, koska mies kaipasi pöytää perhonsidontaan tv:n katselun lomassa. Nyt pöytä on pojalla läppäripöytäni Kajaanissa ja tässä välissä se oli papallani vanhainkodissa. Siitä oli helppo syödä välipala ja iltakahvi omassa huoneessa, kun sai tuolin viereen.
    Sulla on kyllä ihana mies, kun äkkiä rakentelee sen mitä haluat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari!❤
      On se teilläkin ollut monikäyttöinen pöytä.
      Kivaa illan jatkoa!

      Poista
  20. Täydellinen ja mekin tarvisimme tuollaisia useamman ja sopisikin sävyltään meille myös. Pakko sanoa, että nuo mukit on iiiihanat <3 Kivaa torstaita Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tiia!❤
      Kivaa torstaita sinulle myös!

      Poista
  21. Ihana,, kätevä kaunis ja monikäyttöinen apupöytä.
    Ja kätevää, kun on ideoiden toteuttaja omasta takaa. :))

    VastaaPoista
  22. Ihana ja kätevä pöytä! Olette molemmat taitavia :)

    VastaaPoista
  23. Ompa kiva apupöytä ja monikäyttöinen. Kyllä sisustusidiksiä jo on.

    VastaaPoista
  24. Onpa kiva apupöytä! Hieno! Ihanaa tulevaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana!❤️
      Ihanaa tulevaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  25. Kaunis ja kätevä apupöytä! Ja onpa muuten ihan superhieno se miehesi tekemä sohvapöytäkin. Olette kyllä taitavia :)

    VastaaPoista
  26. Todella hauska idea tuo pikkupöytä ja monikäyttöinen. Kävin myös kurkkaamassa olohuoneen pöytää ja mahdottoman hieno on se myös.
    Kyllä sitä pikkuisen miettii jo syksyn sisustustakin.
    Lämpimiä päiviä! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Maija!❤️
      Lämpimiä päiviä sinulle myös!

      Poista
  27. Ompa hyvä keksintö ja kauniskin vielä!!

    VastaaPoista
  28. Voi miten hieno pöytä ja käytännöllinen! On sulla taitava mies! Kyllä täälläkin ajatukset kääntyy jo syksyyn. Niin ja vähän jo jouluun... 😀
    Mukavaa perjantaita! ❤

    VastaaPoista
  29. Näppärä keksintö tuo pöytä ja hyvän näköinen. Vaaleaa ja kaunista teillä.
    Mukavaa viikonloppua. Kolmen lapsen kanssa varmasti touhua riittää. :)

    VastaaPoista
  30. Siis toi näyttää niin kätevältä! :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
  31. Todella näppärä pöytä, samanlaisia on liikkeissä myytävänä. Mutta nyt sai oikeilla mitoilla ja mikä rahallinen säästö. Hieno juttu.

    VastaaPoista
  32. Tuommoinen olisi kyllä kätevä!

    VastaaPoista
  33. Onpa tosi näppärän näköinen pöytä. Pieni mutta tarpeellinen.
    Mulla on pieni pyöreä pöytä nojatuolien välissä. Ongelma vain, kun se on liian suuri, tulee laskettua kaikenmoista tavaraa. Kuppi ei mahdu siihen.

    VastaaPoista
  34. Hei tulin vuorostani kurkkaa sinun blogiasi ja mielenkiintoisia juttuja ja ihania kuvia sinun blogissa! <3 Liityin lukijaksi että voin jatkossa seurata postauksiasi.Muuten ompas mainio idea tuo apupöytä! Täytyykin vinkata isännälle että tekisi samanlaisen ;) Aurinkoista elokuuta tv. Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Päivi! Ja kiitos!❤️
      Kiva, kun tulit vierailulle.
      Aurinkoista elokuuta sinulle myös!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤