maanantai 5. kesäkuuta 2017

Kookos-omenapiirakka







Moikka!

Tämän herkullisen omena-kookospiirakan leiposin samana päivänä kuin lusikkaleivät.
Ja oli muuten aivan taivaallista piirakkaa. Nams! Kaikkihan ei kookoksesta pidä, mutta
onneksi meidän perheessä kaikki siitä tykkäävät. Mies rakastaa kaikkea missä on kookosta.
Ja olikin tästä piirakasta mielissään.
Tämä piirakka parani vaan seuraavana päivänä.

Ohjeen löysin täältä.

Kookos-omenapiirakka:

2 kpl Kananmunia
2 dl Sokeria
2 dl Vehnäjauhoja
1 tl Vaniljasokeria
120 g Sulaa voita
3 Hapahkoa omenaa

Kookostosca:

80 g Voita 
80 g Sokeria
80 g Kookoshiutaleita 
2 rkl Kuohukermaa
2 rkl Vehnäjauhoja

(Tein tuosta kuorruttteesta isomman. Voita oli n. 100g.
Kookoshiutaleita n. 150g ja kermaa laitoin 2 dl.)

Sulata voi ja vuoraa leivinpaperilla kakkuvuoka.
Kuori ja pilko omenat lohkoiksi. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää kuivat aineet ja jäähtynyt sulatettu voi. Sekoita varovasti tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperoituun vuokaan. Asettele omenalohkot taikinan päälle.
Paista 175 asteessa n. 35 min.

Valmista kookostosca paiston aikana.
Yhdistä kookostoscan aineet kattilassa ja kiehauta miedolla lämmöllä.
Sekoita koko ajan sekoittaen, ettei seos pala pohjaan.
Nosta uunin lämpö 200 asteeseen. Levitä kookostosca piirakkapohjan päälle
ja paista n. 10 min, kunnes tosca on ottanut kauniisti väriä.
Anna jäähtyä.

Mielesäni piirakka oli ihanan mehevä ja kostea. Hyvää juuri näin.
Vaniljajäätelö voi kruunata annoksen, jos tykkää lisukkeita laittaa.

Tänään täällä ilma on sateinen. 

Hyvää alkanutta viikkoa!💙

38 kommenttia:

  1. Herkullisen näköinen piirakka. Maistuisi varmaan meilläkin, koska me miehen kanssa tykkäämme todella paljon kookoksesta. Kuopuskin tykkää, niin emmem saisi/joutuisi ihan kahdestaan kokonaista piirakkaa syömään ;)

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kookos jutut on hyviä.
      Mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  2. Nam, mä varmaan tykkäisin koska kookos on mun makuun :)

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköistä.Mukavaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
  4. herkullisen näköistä! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Aina kun kuulen sanan kookos, mun mielenkiinto herää. Ja tosi namilta kuulostaa tämäkin. Pitää kesällä testata. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva kuulla!😊
      Ihanaa alkanutta viikkoa sinne!

      Poista
  6. Tämä on niin hyvää, äitini yksi pravuuri! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli niin hyvää, että meinaan tehdä tätä monet kerrat uudestaan.😀

      Poista
  7. Varmasti todella herkullista ja maistuvaa.

    VastaaPoista
  8. Onpa mehevän näköinen piirakka! Itsekin kuulun niihin, joita tuo kookos hieman rajaa, mutta joissakin jutuissa toimii kyllä.
    Ihanaa viikkoa Sari!😎

    VastaaPoista
  9. Näyttää niin herkulta, mutta mä kuulun niihin, jotka ei kookoksesta välitä!
    Lusikkaleivät sai kyllä kanssa veden kielelle, niin kauniisti oot taas laitellu.
    Mukavaa sadepäivää, niin ihanaa välillä vaan olla, tekemättä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kivoja nämä sadepäivät. Puhdistaa tuota siitepölyäkin pois.
      Kivaa illan jatkoa!😊

      Poista
  10. Näyttääpä mehevältä. Kookos ei ole niin minun juttu, mutta meillä mies tykkää.
    Maistaisin kyllä ehdottomasti, jos palasen saisin. ;)
    Ihanaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  11. Ihanan mehevän näköinen piirakka, kyllä kelpaa kahvin tai teen kanssa herkutella! 😋

    VastaaPoista
  12. Varmasti herkkua! Pohjaan ei siis tule lainkaan leivinjauhetta?
    t.Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anni!
      Pohjaan ei tullut ollenkaan leivinjauhetta, niin piirakka ei kohoa liikaa.
      Kiva, kun kommentoit!😊❤️

      Poista
  13. Kiitos!
    Kookos on niin erikoinen maku, ettei kaikki siitä tykkää.
    Kivaa alkanutta viikkoa sinulle myös!❤️

    VastaaPoista
  14. Tunnen suussani tuon piirakan mehevyyden! Tätä täytyy kokeilla.
    Hyvää maanantai-iltaa! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
  15. Voi Sari näitä sinun herkkuohjeitasi 😀. Tässä taas kauppalistaa kirjoitan huomiseksi. Minä niin pidän kookoksesta.

    VastaaPoista
  16. Varmasti hyvää. Pidän kookoksen mausta, samoin tuoksusta.

    VastaaPoista
  17. Nam, tykkään kookoksesta! Täytyykin ottaa tämä resepti ylös syksyä varten, kun omppuja tursuaa ovista ja ikkunoista :)

    VastaaPoista
  18. Hyvältä ja kuohkealta tortulta näyttää!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤