tiistai 7. tammikuuta 2020

Korvapuustigranola





Heippa!
Viikonloppuna tuli tehtyä ihanaa korvapuustigranolaa.
 Tätä on pitänyt tehdä jo monet kerrat,
mutta nyt vasta sain aikaiseksi. Yhteishyvän sivuilta löytyi kiva ohje granolaan.
Granola sopii hyvin aamupalaksi tai välipalaksi.
Maustamattoman jogurtin ja marjojen kanssa niin hyvää. 
Vaihdoin auringonkukansiementen tilalle pellavansiemeniä, 
kun niitä sattui olemaan kaapissa.

FODMAP-ruokavalioonkin sopiva helppo granola sisältää hyvää tekeviä pehmeitä
rasvoja ja kuitua. Tiesitkö että, mysli ja granola eivät tarkoita samaa, 
vaikka muistuttavatkin toisiaan.
Mysli tehdään kypsentämättömistä viljoista , kuivatuista hedelmistä, siemenistä
sekä pähkinöistä. Mysliä ei siis ole paahdettu.
Granolassa on samoja aineita, mutta lisänä on rasvaa ja makeutusainetta.
Usein öljyä ja maketusaineena esim. siirappia.

Korvapuustigranola:

5 dl Kaurahiutaleita
100 g Pekaanipähkinöitä
1 dl Pellavansiemeniä
1 tl Kanelia
1/2 tl Kardemummaa
Ripaus suolaa
1/2 dl Vaahteransiirappia
1/2 dl Öljyä

Rouhi pähkinät ja sekoita kaikki aineet keskenään.
Levitä seos tasaiseksi kerrokseksi pellille leivinpaperin päälle.
Paahda 150 asteessa 25 min. Tarkkaile loppuvaiheessa ettei granola pääse palamaan.
Granolaa ei tarvitse sekoittaa paiston aikana.
Anna granolan jäähtyä pellillä. Säilytä ilmatiiviissä rasiassa, jotta rapeus säilyy.
Jäähtyneeseen granolaan voi lisätä vaikka rusinoita, jos haluaa lisää makeutta.

Mukavaa illan jatkoa!💚

21 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen mysli.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ja näyttää niin herkulliselta, tuota pitää joskus kyllä kokeilla:) Mukavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  3. Oi, mä rakastan granolaa ja ohje vaikuttaa herkulliselta ♥

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen ohje!!
    Helppo!,ja herkkua!
    ;)minä lisäisin kirsikoita?;),mitä se sitten ois?? :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tämä on helppo tehdä ja varmasti kirsikatkin sopii granolan kaveriksi.
      Mukavaa viikkoa!❤️

      Poista
  5. Aaaa... olit siis itse tehny tätä. Taidanpa myös kokeilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan! On kyl helppo tehdä itse ja saa sen makuista kun tykkää.😀 Parempaa kuin kaupan valmiit.

      Poista
  6. Korvapuustigranola <3 Monenlaisia olen tehnyt, mutta en vielä tällaista. Hyvää tammikuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Oi, että varmasti niin ihanaa herkkua <3 En olekaan tehnyt pitkään aikaan granolaa, pitää ryhdistäytyä ja tehdä vaikka viikonloppuna. :) Kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  8. Ihan uusi tuttavuus tällainen granola. Näyttää ja kuullostaa hyvälle. Tätä voisi kokeilla. Kiitos ohjeesta! <3

    Mukavaa keskiviikkoa!<3

    VastaaPoista
  9. Näyttää herkulliselta.
    Näin itsekin tämän reseptin ja ajattelin kokeilla.
    Onneksi lehti on tallessa.
    Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤