perjantai 4. lokakuuta 2019

Tunnelmavaloja












Hei ja oikein hyvää lokakuun alkua!
Täällä on vapaapäivä aloitettu sytyttämällä kynttilöitä sinne tänne.
Pyykinpesukonekkin pyörii ja siivoilut jatkuu vielä,
mutta tulin pikaisesti kirjoittelemaan tänne blogiin.
Tiesitkö muuten, että tänään vietetään kansainvälistä korvapuustipäivää. 
Korvapuustipäivä tulee Ruotsista, jossa sitä on vietetty jo vuodesta 1999.
Kohta menen tekemään pullataikinan valmiiksi, niin saadaan tänään tuoretta pullaa.💗

Tunnelmavaloja olen jo laittanut muutamat. Uudet ruusukullan väriset pallovalot löysin cittarista.
Laitoin ne tuohon tarjottimelle, mutta kuvasta ei oikein näy pallojen oikea väri.
Viinipulloihin ostin pullovalot.
Kohta saa laitella valoja jo ikkunoihin ja uloskin, kun on niin pimeää.
Oletko jo laittanut tunnelmavaloja?
Luin uutisista, että Pohjois-karjalaan on luvattu jo lunta. Sieltä se talvi tulee.
Viime vuonna meille tuli ensi-lumi marraskuun lopulla.

Me ollaan aloitettu jo glögikausi.💗 Kyllä maistuukin taas niin hyvälle.
Ja muutamat joululahjatkin olen jo hankkinut ja paketoinut.💗
Olen niin innoissani, kun kauppoihin on alkanut
ilmestymään joulujuttuja. Joulukarkit ja jouluvalot on ainakin jo ilmestynyt.
Raisioon avattiin viime viikolla Honkkari ja siellä oli jo kaikki joulujutut esillä.
Löysin kivoja lahjapapereita ja jotain pientä. Aa että!💗

Kuvissa vilahtaa uusi muumimuki, joka ilmestyi tällä viikolla.
Sen nimi on Tykkylumi. Oli kaunis muki, niin oli pakko ostaa.💗

Mutta nyt lähden pullataikinan tekoon ja siivoilemaan.

Hyvää perjantaita!💗

Ps. Tästä pääset osallistumaan blogissani olevaan arvontaan!

48 kommenttia:

  1. Aivan ihania tunnelmavaloja❤️ Oi nyt alkoikin mieli tekemään glögiä:) Mukavaa päivää ja viikonloppua❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Glögi on kyllä niin hyvää!
      Ihanaa viikonloppua!💕

      Poista
  2. Täällä ei ole vielä tunnelmavaloja nostettu esille vaikka mielessä on ollutkin. Kynttilöitä sen sijaan on kyllä jo polteltu.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  3. Täällä myös vapaapäivä ja korvapuustien leivontaa.

    VastaaPoista
  4. Todella kaunista ja tunnelmallista!
    Monena päivänä on pitänyt leipoa korvapuusteja, vaan en ole ehtinyt. Ehkä sunnuntaina, vaikka ei enää olekaan korvapuustipäivä.
    Pergolassa on jo yhdet kausivalot ajastettuna pimeään aikaan syttyviksi. Sisälle voisin pian laittaa.

    VastaaPoista
  5. Joitakin tunnelmavaloja on jo laiteltu. Ullakosta olisi haettava lisää, kun alkaa olla jo niin hämärää. Syksyn lehtiä pitäisi raivata pihalta viikonlopun aikana. Kylmäksi on jo mennyt. Ei vielä lunta kuitenkaan tullut, vaikka alkuviikosta sellaista lupailtiin tännepäin. 🍁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sielläkin on jo laitettu tunnelmavaloja. Kylmäksi on mennyt. Täällä oli aamulla melkein kolme astetta pakkasta.
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  6. Ihanat valot, meilläkin jo vähän viritelty. Korvapuusti ja eläintenpäivää ei voi instassa olla huomaamatta;) Pullat on täälläkin paistettu!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kynttilöitä olen poltellut, mutta muita valoja ei ole tullut vielä viritettyä.
    Kauniilta näyttää sisustuksesi. Auvoisaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  8. Ei ole vielä tunnelmavaloja laitettu. Jouluun kyllä jo valmistaudun, kokoan joulukalenteria... Meillä on vielä lehtien haravointia pihassa. Saunan jälkeen voisi laittaa pihaan lyhtyihin kynttilät palamaan iloksi pimeään. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sinulla on ihanaa puuhaa!😍
      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  9. Pitäisi ihan sun inspiroimana viritellä valoja🍂🍁🍂🍁Mukavaa lokakuuta🍁🍂🍁🍂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kristiina!💕
      Mukavaa viikonloppua sinulle!🍁🍂

      Poista
  10. Kaunista ja tunnelmallista.
    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  11. Tulipa paljon valoiloa minunkin iltaani tätä kautta ❤ Kiitos ❤
    Ihanaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
  12. Nuo pullovalot ovat kyllä hauskoja. Tunnelmallisen näköistä teillä :)

    VastaaPoista
  13. Ihana tunnelma kodissanne! Tunnelmavaloja meillä on poltellut jo jonkin aikaa ja glögikausi aloitettiin eilen. Vielä joutui kaupassa kysymään, josko sitä olisi jo ja löytyihän sitä varastosta. Korvapuustit jäi leipomatta, kun lähdettiin mökille. Harmi! Hiukan minäkin olen jo aloitellut joukujuttujen hankintaa. Saksasta ostin joulukoristeita ja pikkupojille suklaakalenterit. Tunnelmallista viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Kiva kuulla, että sielläkin on aloitettu joulujuttujen hankinta. Ja kiva, kun olet tehnyt jouluisia löytöjä Saksasta.
      Ihanaa viikonloppua!💕💕

      Poista
  14. Upean näköistä :) Hyvää alkavaa syksyä ja ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  15. Onpa kivoja tunnelmavaloja! Minulla valot odottavat vielä kaapissa, vaikka nythän niitä kaivattaisiin, kun illat alkaa jo olla pimeitä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  16. Syksyn parhautta on tunnelmavalot ja kauniilta näyttää teillä.
    Leppoisaa viikonloppua Sari. <3

    VastaaPoista
  17. Oi, kuinka kaunista! Täälläkin on valoja viritelty jo.
    Leppoisaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  18. Kaunista tunnelmaa olet laitellut! <3
    Syksyssä ihan parasta on pimeiden iltojen tunnelma valoineen ja kynttilöineen.

    Mukavaa sunnuntaita! <3

    VastaaPoista
  19. Tunnelmallisia kuvia!
    Ihanaa alkavaa viikkoa! ja leppoisaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
  20. Voi miten ihania tunnelmavaloja <3 Pitäisi itsekin alkaa virittelemään tunnelmavaloja.Korvapuustit nam.. mikäs herkullisempaa kahvileipää :P
    Tunnelmallista lokakuun sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  21. Tunnelmavaloista se lähtee tämä hämärähyssyn aika.
    Pallovalot laitoin jo roikkumaan ja kynttilöitä olen viritellyt.
    Ihanaa aikaa tämäkin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sielläkin on jo tunnelmavalot viritelty. On tämä ihanaa aikaa. Kohti joulua mennään!❤️
      Hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  22. Kaunista tunnelmavalaistusta. Ihanat nuo Prisman pallovalot <3 Kyllä täälläkin on viritelty valoja ja kynttilöitä poltellaan niin sisällä kuin ulkonakin. Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  23. Ihana kynttilätunnelma ❤ Niin kotoisaa ja kaunista. Ja oi, että kyllä lämmin glögimukillinen jo maistuisi. :D

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤