maanantai 25. helmikuuta 2019

Tallinnan matka











Tässä muutama kuva meidän Tallinnan matkasta.
Tehtiin viime torstaina tyttärien ja miehen kanssa pikavisiitti Tallinnaan.
Poika oli vielä Lapissa rippileirillä ja tytöillä sattui olemaan vapaapäivä.
Aamulla aikaisin lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä.
Eckerö Linella söimme herkullisen meriaamiaisen.
Matka Tallinnaan kestää vain parisen tuntia.
Tallinnassa on aikaa kierrellä kuutisen tuntia.

Tallinnassa oli hieno aurinkoinen ilma ja pikkupakkanen.
Ulkona oli kuitenkin kova tuuli, joka teki pakkasesta purevaa.
Kesäaikaan tuolla olisi varmasti mukavampi.
Joskus käytiin Tallinnassa pääsiäisen aikaan ja silloinkin siellä tuuli kovasti.
Vanhassa kaupungissa kävimme monissa pikkuliikkeissä 
ja niissä pääsi lämmittelemään.
Lämmintä vaatetta olisi saanut olla himpun verran enempi.
Pysähdyttiin jossain kohtaa mäkkäriin juomaan lämpimät kaakaot ja kahvit.

Tyttäret shoppaili itselleen vaatetta.
Itselleni en ostanut tällä ketaa mitään.
Vähän karkkia ja viiniä kotiin. Siinä ne!

Syömässä käytiin Italialaisessa ravintolassa, Vapiano.
Mielestämme siellä oli edullista ja hyvää ruokaa.

Laiva lähti takaisin Suomeen klo.18.30

Oikein mukava reissu oli ja kiva oli Tallinnassa piipahtaa.
Ensi kerralla voisi ottaa auton mukaan ja ajella
kauemmas Tallinnan keskustasta.

Hyvää uutta viikkoa täällä piipahtaville!💙

36 kommenttia:

  1. Upeat maisemat sekä hyvää ruokaa, olisipa itselläkin aikaa ja rahaa matkustella kauemmas kuin pohjoiseen :D Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kauniita näkymiä Tallinnasta.Ja tuli nälkä noista herkullisista annoskuvista.😊
    Tallinnan reissu piristää,kesällä varsinkin kiva paikka.
    Kiitos ja hyvää viikon alkua.♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää kyllä ensi kerralla käydä Tallinnassa kesäaikaan.
      Kiitos ja mukavaa uutta viikkoa!

      Poista
  3. Tallinna on mukava päiväretkikohde. Mihin sieltä on kaikki lumi kadonnut? Menen veljenvaimon kanssa Tallinnaan kuukauden päästä. Otamme auton mukaan, mutta tuskin kovin kauas keskustasta lähdemme. Aikomus on tehdä vähän ostoksia ja nauttia hyvästä ruuasta. Minusta Tallinnassa tuulee aina, mikä johtunee merestä.
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tuuli on harmillista, mutta taitaa tosiaan tuulla aina.
      Auto meinataan itsekkin ottaa mukaan ensi kerralla. Saa kätevästi ostokset suoraan autoon, niin ei tarvii kanniskella kaupungilla.

      Kiva, kun teillä on matka edessäpäin!
      Toivottavasti silloin on hyvät ilmat!

      Hyvää uutta viikkoa!

      Poista
  4. Tuo on niin totta, että Tallinnassa on mukava piipahtaa. Se on vieläkin edullinen, lähellä ja vieläpä kaunis kaupunki.
    Kivoja kuvia.
    Luin täällä järkyttävän uutisen Suomesta rippileiriltä. Uutinen tuli varmasti lähelle sinuakin, kun oma poika on rippileirillä.
    Kaikkea ihanaa tähän viikkoon teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kiva oli piipahtaa Tallinnassa.

      Oli kyllä järkyttävä uutinen.
      Oma poika oli myös laskettelurippileirillä, mutta Lapissa.

      Ihanaa uutta viikkoa sinne myös!

      Poista
  5. Tallinna on kiva retkikohde. Liian harvoin kuitenkin tulee tuolla poikettua.

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia kauniista kaupungista!
    Tallinna on sopivan lähellä pikkuvisiiteille ja tosiaan kesäaikaan varsinkin on mukava ajella vähän kauemmaksikin katselemaan. Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  7. Tallinnaan on aina kiva poiketa. Siellä on niin oma tunnelmansa, vaikka onkin tuossa ihan lähellä.
    Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Tallinna on kiva! Siellä kun piipahtaa niin tuntuu kuin kävisi pidemmälläkin matkalla☀️Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Tallinna on kiva kaupunki, niin talvella kuin kesällä. Paljon katseltavaa esim. vanhassa kaupungissa. Me olemme vierailleet useamman kerran Kumu-taidemuseossa. Kiva päiväretki teillä perheen kesken. :)

    VastaaPoista
  10. Upea kaupunki, jossa olen itsekin muutamia kertoja vieraillut. Kiitos kauniista kuvista!

    VastaaPoista
  11. Piritalla olemme autolla käyneet, siellä oli kaunista. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
  12. Tallinna kiehtoo aina ja siellä on mukava piipahtaa. Kauniit kuvat olet napsinut. Erityisesti tuon ensimmäisen talviset valot ovat kauniit, mutta viestivät vielä kylmää.
    Mukavia helmikuun lopun päiviä 💕 T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Tallinnassa on aina kiva käydä, mekin käytiin pari viikkoa sitten ja oli kiva reissu. Vapianossa on hyvä ruoka :)

    VastaaPoista
  14. Iki-ihana Tallinna <3 Sieltä löytyy aina uutta nähtävää ja koettavaa. Uusia, toinen toistaan houkuttelevampia ravintoloitakin tulee kuin sieniä sateella. Teillä on ollut varmasti onnistunut visiitti. Sää näyttää ihanan aurinkoiselta ja ruokakin saa veden herahtamaan kielelle.

    VastaaPoista
  15. Tallinna on kiva paikka käväistä mihin vuoden aikaan tahansa, aikoinaan käytiin siellä talvella useinkin, oli vähän rauhallisempaa.
    Mukavia kuvia.

    VastaaPoista
  16. Varmasti kiva matka. Tallinnassa on aina kiva käydä. Meillä on aina auto mukana ja kierrellään joskus vähän kauempanakin. Ollaan löydetty kiva pikkuhotelli ihan kaupungin muurin kupeesta. Joka kerta sieltä löytyy uutta katottavaa.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤