perjantai 27. huhtikuuta 2018

Perjantai


Viimein se perjantai koitti. Jee!
Viikko on mennyt tosi nopsaa, kun 
joka päivä on ollut kaikenlaista ohjelmaa.

Ollaan käyty lasten kanssa ostelemassa kevät vaatteita.
Eilen meidän piti ostaa uusi grilli, mutta harmiksemme se
grilli joka haluttiin oli loppu tilapäisesti.
Ensi viikolla niitä tulee kuulemma lisää.
Viikonloppuna pitää sitten grillailla vanhalla grillillä.


Pihallakin on tullut touhuttua, kun on ollut ihania ilmoja.
Tänäänkin on ollut upea aurinkoinen päivä. 
Muutamat orvokit olen pihalle jo ostanut.
Kesäkukkia ostelen kunhan ilmat enempi lämpenee.
Kovasti kyllä teki jo mieli pelargoneja ostaa, mutta maltoin vielä.


Viikonloppu/vappu ruusut ostin eilen ruokakaupasta.
Ruusut ei ole kalliita ruokakaupassa ja kestävät aika pitkään.


Pitihän minun ostaa myös uusin muumimuki.
Aika ihana muki.💗


Oletko jo maistanut jaffan uutuus pihlaja keksejä?
Minusta keksit maistui ihan samalta kuin muutkin jaffat.
Tiesitkö, että nuo pihlaja kettukarkit on minun yksiä lemppari karkkeja?


Tässä on kuva meidän uudesta kahvinkeittimestä.
Sain tämän syntymäpäivä lahjaksi. 
Siinä voi tehdä monen makuista kahvia. 
Ja lapsille erinmakuisia kaakaoita.



Lopuksi vielä kuva arvonta voitosta, jonka voitin Madeinkoti-blogista.
Kiitos Aikulle!💗


Meillä syödään tänään pizzaa. 
Taidankin lähteä nyt taikinan tekoon.

Hyvää viikonloppua täällä piipahtaville!💗

34 kommenttia:

  1. Minä en ole vielä laittanut mitään kukkia ulos.
    Ostin yhden neilikan mutta jätin sen sisälle, kiva sielläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöt on vielä niin kylmiä, ettei uskalla ihan vielä kesäkukkia laittaa.

      Poista
  2. Kauniit ruusut. Nuo ruokakaupan kimput ovat tosiaankin hintansa arvoisia. Onnea uudelle kahvinkeittimelle.
    Noita keksejä en ole vielä maistanut. Voisin ostaa miehelle, joka on kovasti pihlajanmarja-karkkien perään.
    En osta kesäkukkia, vaan kasvatan itse. Toistaiseksi saavat olla autotallissa.
    Kaikkea mukavaa viikonloppuunne ja kivaa pizza- perjantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Hienoa, kun kasvatat kesäkukat itse.
      Ihan vielä niitä ei uskalla ulos laittaa.
      Mukavaa viikonloppua!💕

      Poista
  3. Meilläkin syötiin pitkästä aikaa itse tehtyä pizzaa ja hyvää oli. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä olikin samat perjantai herkut.
      Itsetehty pizza on niin hyvää.
      Mukavaa viikonloppua!💕

      Poista
  4. Huippu synttärilahja ja oma lemppari noista kapselikahveista on Caramel macchiato ja kaakao on myös nam. Oi tuo uusi Muumimuki, milloinhan se ehtisi rantautua myös meille

    Leppoisaa viikonloppua Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!
      Tuo Caramel macchiato on minustakin ihanaa.
      Leppoisaa viikonloppua Tiia!💕

      Poista
  5. Hassua: meille sattui sama otsikko postauksiin :D No, onhan perjantai ❤ Kaunis koti ja ruusut ❤ Muumimuki on hieno, minulla taitaa jo olla tarpeeksi mukeja... Mutta tuo kahvinkeitin ❤ Ja onnea ❤

    VastaaPoista
  6. Samoissa tunnelmissa siellä kesäkukkien kanssa. Orvokeilla alkuun! Pitää malttaa vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokit on ihania kesän ensi kukkia.
      Vielä pitää malttaa muiden kesäkukkia kanssa.

      Poista
  7. Orvokkeja minäkin ostin:) Useimmiten minulla on narsisseja, mutta nyt niitä ei enää ollut myytävänä. Silloin kun niitä sai, oli ulkonan liian kylmää jopa niille.

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihania kuvia, teillä on niin kaunista ja viihtyisää♥ Noita kettukeksejä on kyllä testattava..pihlajakarkit kun on minunkin lemppareita:) Mummo♥ niitä aina tarjosi kun oltiin pieniä ja niihin on jäänyt ikuinen tunneside:) Leppoisaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Lapsuus tulee minullekkin mieleen kettukarkeista.
      Leppoisaa viikonloppua!❤️

      Poista
  9. Ihanan harmooninen koti sinulla. Täytyykin käväistä ruusuostoksilla, olivat maljakossasi niin herkän näköiset, keväiset.
    Meillä odotetaan jäiden lähtöä, jotta pääsisi keskukkien suunnitteluun. Hyvää Vappua, Sari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Ihanaa, kun kohta pääsee suunnittelemaan kesäkukkia.
      Hyvää vappua sinne myös!🎭🎈🎊

      Poista
  10. Täällä kanssa orvokit koristamassa terassia, mutta muita kukkia ei ihan vielä uskalla hommata :)
    Kaunis koti ja kauniita kuvia <3
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Minäkin kävin ostamassa tuon uuden muumimukin ❤️

    Aurinkoista viikonloppua Sinulle ❤️

    VastaaPoista
  12. Kivaa fiilistelyä! Kauniit ruusut!
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  13. Mummolla oli aina noita kettukarkkeja, ja jokakerta piti niitä saada;)
    Uutta muumimukia en ole vielä ostanut, mutta varmaankin se pitää hankkia. Ja orvokit on edelleen kaupassa...
    Mukavaa viikonloppua♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummo osti meillekkin usein kettukarkkeja.
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  14. Enpä ole maistanut kyseisiä keksejä.. näyttävät makoisilta.
    Leppoisaa viikonloppua sinulle♥

    VastaaPoista
  15. Tuollaisia keksejä pitääkin heti päästä maistamaan, kun tulemme Suomeen! Kettukarkit ovat niin hyviä ja niitä on tullut syötyä aikanaan paljon! 😀 Olen ehdottanut miehelle vastaavanlaista keitintä, mutta ei halua luopua Moccamasterista! 😀 Ajattelin, että olisi kätevä, kun vieraille voisi tarjoilla erilaisia makuja ja kahveja. ☕ Ehkä sitten kakkoskeittimeksi. 😊 Mukavaa sunnuntaita. 😊☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meilläkin tuo on kakkoskeittimenä. Kiva välillä herkutella erinmakuisilla kahveilla.
      Mukavaa sunnuntaita!😊💕💕

      Poista
  16. Kaunis ja viihtyisä koti. Kauniita ruusuja.
    Hyvää sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
  17. Sait kivan synttärilahjan - huonona kahvinjuojana tuo sopis mullekin :) Ihana kukkakimppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tuolla kapselikeittimellä saa tehtyä monen makuista kahvia.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤