lauantai 7. tammikuuta 2017

Pakkaspäivän kuvia ja ale löytöjä








Lähdin kuitenkin eilen ulos kameran kanssa, vaikka olikin kova pakkanen.
Aurinko paistoi niin ihanasti, niin pakkohan se oli pikkuisen mennä ulkoilemaan. Muutaman kuvan tarkenin napata. 

Tänään tänne eteläänkin saatiin vihdoin lunta. Ja pakkasta oli enää yksi astetta.
Kun tulin aamulla töistä kotiin, niin ensin piti aurata lumet pihasta, että
sain auton ajettua talliin. 


Tässä pari ale löytöä. Olgan joulukirjan löysin Prismasta. Laitan kirjan kaappiin odottamaan.
Ensi syksynä saa kirjan kaivaa esille ja lukea. Selasin tietenkin kirjan nopsaa. Siellä on ainakin kivoja
leivonta ja ruoka ohjeita.

Nämä ihanat tähti kuumajuomalasit löysin Etolasta. Nämä lasit näkyikin blogissani jo aiemmin.
Uutena vuotena juotiin Irish Coffeeta niistä.


Tänään pääseekin ulkoilemaan kivaan talviseen säähän.
Onneksi kovat pakkaset loppui!

Ihanaa lauantai päivää jokaiselle!💗

56 kommenttia:

  1. Onpa hienoja kuvia.
    Onneksi pakkanen ainakin toistaiseksi hellitti otettaan ja nyt meillä täällä sataa lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Onneksi toistaiseksi kovat pakkaset on poissa. Nyt on kivempi keli, kun on lunta.

      Poista
  2. Kauniita talvikuvia olet napsinut kovasta pakkasesta huolimatta ♥ Kivoja kuvakulmiakin niistä löytyy. Tuo Olgan kirja on kiva. Olisi itsekin kiva saada se. Hyviä ale-löytöjä olet siis tehnyt. Mukavaa lauantaita Sinullekin, Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Krisse!❤
      Jouluna en raaskinut täyttä hintaa kirjasta maksaa, mutta nyt sen sai edullisesti.
      Mukavaa lauantai päivää sinne myös!

      Poista
  3. Kauniita kuvia!
    Samat harrastukset oli minullakin pakkaspäivänä ;)
    Kiva viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤
      Kiva oli käydä kuvaamassa, vaikka olikin kylmä.
      Kivaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  4. Kauniit talviset kuvat ja hienot löydöt!
    Täälläkin paukkupakkaset loppuivat, mutta nyt tuulee ja pöllyää...toivomuksena olisi jo huomiseksi kivat ulkoilusäät taas.:)
    Mukavaa lauantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Aamulla täälläkin tuuli ja lumi pöllysi. Nyt on jo kiva ilma.
      Mukavaa lauantai päivää!

      Poista
  5. Aurinkoisessa pakkassäässä saakin kauniita kuvia, kuten nämäkin! Kivat alelöydöt myös :)

    VastaaPoista
  6. Talvikuvissasi on ripaus kevään tuntua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Aurinko paistoi eilen ihanasti ja lumi kimalteli kauniisti.

      Poista
  7. Kauniita pakkaspäivän kuvia! Kivoja löytöjä!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kauniita kuvia. Kirja on varmaan kiva kaivaa esiin ensi joulun aikaan. Minäkin ostin muutaman pienen joulukoristeen alehintaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minä en ostanut yhtään joulukoristeita, mutta joulupapereita ostin halvalla.😀

      Poista
  9. Kivoja pakkaskuvia! Lunta on tullut ja tulee koko ajan lisää.
    Nätit nuo tähtilasit.
    Mukavaa päivänjatkoa!

    VastaaPoista
  10. Nuo heinäkuvat ovat ihania, kivasti tarttunut lumi. Meillä on vähän enemmän lunta....luulisin. Käypä katsomassa minun lumikuvia blogissani.
    Kivat noi lasit kun niissä on korva, ei kuumene sormet.

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia <3 Ja kivoja löytöjä. Minä tykkään myös joulukirjoista ja -lehdistä. Niitä onkin kertynyt ja aina joulun alla ripottelen niitä ympäri huushollia.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ellis!
      Tykkään myös kovasti joulukirjoista ja-lehdistä!
      Mukavaa viikonloppua sinulle!💕

      Poista
  12. Täälläkin oli pakkasta, mutta nyt enää -1 astetta ja aurinko paistoi tänään. Kivoja löytöjä olet tehnyt. Joulukirjojahan ei voi olla koskaan liikaa. Niitä on kiva selata ja lukea aina uudelleen. Hyvää viikonloppua tv Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Joulukirjat on ihania! Eikä niitä ole koskaan liikaa.😀
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  13. Ihania pakkaskuvia! Tuo Olgan kirja on hyvä, mulla oli se lainassa. Ja tosi kivat mukit! :)
    Mukavaa lauantai-iltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!❤
      En saanut aikaiseksi kirjastosta tuota Olgan kirjaa lainata ja jouluna en raaskinut sitä ostaakkaan.
      Kiva, kun se oli nyt alessa. Mukava syksyllä alkaa lukemaan sitä.😊
      Mukavaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  14. Kivat lasit.
    Minä toivon huomiseksi kivaa kuvausilmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toivottavasti huomenna on kiva talvinen sää!

      Poista
  15. Kauniita pakkaspäivän kuvia nyt on jo lauhtunut täällä enään 3 c. Hyvää lauantai iltaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Tänään olikin jo kiva ulkoilusää!
      Hyvää illan jatkoa sinne!

      Poista
  16. Upeat kuvat <3 ... ja ihanat lasit/mukit tuossa viimeisessä kuvassa !

    VastaaPoista
  17. Kauniita pakkaskuvia. Olgan kirjaa olisi kyllä kiva lukea.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  18. Tosi hienoja kuvia olet ottanut!Ihanaa,kun pakkanen hellitti. Meillä täällä saatiin taas lisää lunta. Kivat nuo tähdet noissa laseissa. Minullakin tarttui muutama ale hankinta matkaan eilen kauppareissulla. Halvalla kun sai niin pakkohan ne oli ostaa mukaan. ;)
    Ihanaa viikonlopun jatkoa sinne !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari!💕
      On kyllä kiva, kun pakkanen hellitti. Nyt on hyvät ulkoilu ilmat!
      Kivaa, kun tekee ale löytöjä.
      Ihanaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  19. Kauniit kuvat! Itse en eilen tarkentunut kuvaamaan, vaikka ilma oli kyllä mitä kaunein. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!💕
      Niin kaunis aurinkoinen ilma oli loppiaisena. Mutta sormet meinas jäätyä, kun otin kuvia.😀
      Onneksi nyt on jo lauhemmat ilmat.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  20. Ihanan aurinkoisia pakkaskuvia; kyllä luminen luonto on kaunis! Leppoisaa sunnuntaita sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna!😊
      Hyvää sunnuntaita sinulle myös!

      Poista
  21. IHania löytöjä olet tehnyt. Itse olen käynyt alennusmyynneissä ainoastaan lasten kanssa, he ovat tuhlailleet pukilta saamiaan lahjakortteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Täytyisi päästä itsekin paremmin alennusmyynteihin vielä. Jos löytäisi itsellekkin
      jotain vaatteita.

      Poista
  22. Kauniita talvisia pakkaskuvia ja fiiliksiä =). Ihanaa alkanutta vuotta sinulle <3!

    VastaaPoista
  23. Kauniita pakkaskuvia ja hyviä löytöjä alemyynnistä :)

    VastaaPoista
  24. Ihana talven ihmemaa ja kivat löydöt!
    Lempeää sunnuntaita!

    VastaaPoista
  25. Kaunis valonkaje. Pirtsakkaa uutta viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
  26. Kivat lasiset kupit, sopii kivasti talvifiilikseen. Kuumiin after ski-juomiin. :) Sain joululahjaksi punaiset mukit valkoisella tähdellä. Onneksi perheessä tällä hetkellä 'vain' 2 glögin/glühweinin juojaa joten mukeista joulun alla ei tule kinaa. ;) Mutta ehkä niitä voisi ensi syksynä ostaa muutamat lisää, jos löydän...mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      Tähti jutut on niin kivoja!
      Mukavaa alkavaa viikkoa sinne myös!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤