lauantai 28. tammikuuta 2017

Lauantai kuulumisia









Hei ja hyvää lauantaita!

Tulin vain pikaisesti moikkaamaan.
(Tällä kertaa kuvia vain tulppaaneista!)

Torstaina kaupasta ostin taas tulppaaneja kotiin. Liiloja ja valkoisia!
On ne niin ihania!

Kivaa, kun on vapaa viikonloppu. 
Parhautta, kun saa nukkua pitkään.💗
Ei ole herätyskello soittamassa.
Aamulla tein perheelle vähän runsaamman aamiaisen.
Ihana nauttia rauhassa aamupalasta.

Päivällä käytiin miehen kanssa taas Ruissalossa lenkillä. Onneksi flunssakin
on jo ohi. Kiva oli päästä pitkästä aikaa ulkoilemaan. Oli vaan tosi liukasta
ja sai varovasti kävellä, ettei kaadu.

Lenkin jälkeen haettiin pitkästä aikaa pizzat kotiin.
Meillä syödään harvoin valmis ruokaa, mutta joskus se on ihan kivaa vaihtelua.
Illalla sitten katsotaan Putousta, saunotaan ja ehkä katsotaan elokuvia.

Nyt aion sytytellä kynttilöitä ja nauttia niiden tunnelmasta.

Semmoisia lauantai kuulumisia tänne.
Mitä sinun lauantai iltaan kuuluu?

Rentoa lauantai-iltaa sinulle!💜

34 kommenttia:

  1. Ihania tulppaaneja. Nyt kun kevät lähestyy, on tarve ostaa kotiin leikkokukkia. Minä ostin eilen pikkuneilikoita vaihteeksi. Tämä lauantai ilta menee töissä.Viikon päästä onkin vapaa. Mukavaa koti-iltaa sinulle Sari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Onneli!
      Neilikat on myös ihania.
      Mukavaa työpäivää sinulle!

      Poista
  2. Kuulostaapa leppoisalta päivältä. Minä istun vielä tovin autossa matkalla kotiin. Mukavaa iltaa sinne.

    VastaaPoista
  3. Kauniita tulppaaneja! Hyvä, että flunssa meni jo ohi. Täällä on myös rento ilta tiedossa. Mies on jääkiekkoa katsomassa, ja me ollaan Pepin kanssa kahden. :)
    Mukavaa lauantai-iltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      On kyllä kiva, kun flunssa meni nopsaa ohi.
      Mukavaa iltaa sinne myös!

      Poista
  4. Ihanat tulppaanit!
    Nautinnollista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!
      Ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle myös!

      Poista
  5. Kyllä nuo tulppaanit ovat kauniita. Mukavaa lauantai iltaa:♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ritva!❤
      Mukavaa iltaa sinulle myös!

      Poista
  6. Tulppaanit ovat ihania tykkään kovasti noista väreistä.Kivalta vaikutti teidän lauantaipäivä. Mekin täällä nautitaan kynttilän tunnelmista Ihanaa iauantai iltaa teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma!❤
      Kivaa illan jatkoa sinulle myös!

      Poista
  7. Kauniita tulppaaneja! Niistä saa virtaa...
    Minä vastailen kommentteihin ja otan rennosti!👌
    Mukavaa illanjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      Hyvältä kuulostaa sinun ilta!😀
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  8. Kynttilöitä, saunomista ja Putousta täälläkin :) Tulppaanit on ihania piristäviä kevättä odotellessa! Kivaa iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      Kivalta kuulostaa teidänkin ilta!
      Rentoa iltaa sinne!

      Poista
  9. Ihanat tulppaanit. Ne ovat varmoja kevään merkkejä. Me teimme tänään pitkän kävelylenkin Pielisjoen rannoilla, joten nyt otetaan ihan rennosti.

    VastaaPoista
  10. Meilläkin syötiin eilen pitsaa, mies kysyi haluanko kokata vai haetaanko pitsat? No en halunnut kokata ;)
    Lenkillä sai todellakin keskittyä mihin jalkansa astui...oli ihan mahdottoman liukasta!

    Tulppaanit tuovat kevään <3
    Mukavaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pizzat on kivaa vaihtelua.
      Kurjaa nämä liukkaat kelit.
      Mukavaa illan jatkoa sinulle!

      Poista
  11. Ihania nuo tulppaanit ja kauniit kuvat.
    Mekin liukasteltiin eilen metsäpoluilla paikkapaikoin.
    Joka paikka tuntuu olevan ihan jäässä. Tarkkana saa kävellä, että ei kaadu.
    Tänään täällä satoi aamusella hetken ihan kunnolla vettä. Ei kiva.
    Iltaa ollaan vietetty kotosalla aikalailla telkkarin äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤
      Ei ole yhtään kiva tämmöinen jäinen keli.
      Mukavaa sunnuntai päivää!

      Poista
  12. Tulppaanit on niin kauniita, itselläkin kimppu pöydällä. Ja, kauniit nuo mukit jotka näkyy kuvissa!

    VastaaPoista
  13. Tulppaanien hurmaa!
    Ihanat kuvat ja lempeää viikonloppua!

    VastaaPoista
  14. Kauniit tulppaanit :) Minulla on "kevään" ensimmäiset tulppaanit vielä hankkimatta, ehkä sitten ensi viikolla.

    VastaaPoista
  15. Kaunis kimppu. Tulppaanit ovat vaan niin ihania♥

    VastaaPoista
  16. Aika hauska juttu, että ostin tänään juuri samanvärisiä tulppaaneita kotiin ihan vaan piristääkseni mieltä. On ne kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!
      Tulppaanit on niin ihania ja piristävät päivää!

      Poista
  17. Nyt on kyllä paras aika tulppaaneille.

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤