sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Sunnuntain omenapiirakka






Moi!

Kotona tuoksuu ihana omenapiirakan tuoksu!

Sain siskolta itsetehtyä omppuhilloa ja teki mieli tehdä
hillosta jotain. ( Omat omppuhillot on jo syöty ) Nettiä selailin ja löysinkin kivan ohjeen

Pohja oli ihanan pehmeä ja piirakka oli mehevä!
Tämä ei kaipaa kaveriksi vaniljakastiketta ollenkaan. Oli hyvää ihan näin!

Tässä ohje:

Pohja:

100 g Voita
3/4 dl Sokeria
1 Kananmuna
2 1/2 dl Vehnäjauhoja
2 tl Vaniljasokeria
1 tl Leivinjauhetta
1/2 dl Maitoa

Muruseos:

25 g Voita
1/4 dl Sokeria
N. 1/2 dl Vehnäjauhoja
1 tl Vaniljasokeria

Omppuhilloa

Vaniljakreemi:

3/4 dl Vaniljakreemijauhetta
2 1/2 dl Vettä

3-4 Omenaa
Kanelia

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Sekoita kuivat
aineet ja lisää myös maito. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Tee seuraavaksi vaniljakreemi ja laita jääkaappiin tekeytymään.

Sekoita pehmeän voin sekaan muruseoksen aineet.

Levitä pohjan päälle ohut kerros omppuhilloa. Levitä hillon päälle
vaniljakreemi. Viipaloi omenat ja lado vuokaan. Ripottele omenien päälle
kanelia. Lisää pinnalle muruseos! Paista 200c n. 25 min.

Anna hetki jäähtyä ja nauti!

Tein piirakan ja lähdimme miehen kanssa tunnin kävelylenkille.
Lenkin jälkeen maistui kahvi ja tuore omppupiirakka!

Kivaa sunnuntai päivää jokaiselle!

36 kommenttia:

  1. Oi kun näyttää hyvältä!! :) Maistuisi täälläkin! :)
    Mukavaa sunnuntaita! :)

    VastaaPoista
  2. Oletpa taas herkkua leoponut! Leppoisaa sunnuntaita sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Nuo ovat niin kivoja hetkiä, lenkki ja sen päälle ansaitut kahvit herkkujen kera:) Resepti vaikuttaa houkuttelevalta samoin kuin onnistuneen näköinen piirakkasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Irma!💕
      Kyllä maistui hyvälle lenkin jälkeen!😀

      Poista
  4. Herkullisen mehevän oloinen piirakka. Meillä olisi viime vuoden omenahilloa pakkasessa, sitä voisi hyödyntää tuohon piirakkaan :)

    VastaaPoista
  5. Oi mitä herkkua taas olet tehnyt kiitos ohjeesta. Mukavaa pyhäiltaa:)

    VastaaPoista
  6. Mmm, omenapiirakan tuoksu miltei leijailee tänne asti. Mukavaa viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Nam! Ohje vaikuttaa niin hyvältä, että kopsaan sen leivontavihkooni. Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Onkin tosi mehevän näköinen piirakka...nam!

    VastaaPoista
  9. On niin mehevän näkönen omenapiirakkka ♥

    VastaaPoista
  10. Syötävän hyvän näköinen piirakka☺

    VastaaPoista
  11. Herkulliselta näyttää leipomasi omena piirakka. Minä aion leipoa omenapiirakan antamallasi ohjeella. Hyvää viikonalkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!💕
      Kiva kuulla, että haluat leipoa omppupiirakkaa!
      Hyvää viikonalkua sinulle myös!

      Poista
  12. Ihana piirakka! Minäkin sain juuri äidiltä tuliaisiksi omenapiirakan😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!💕
      Olipas kiva, kun sait äidiltä omppupiirakkaa tuliaisiksi.

      Poista
  13. Ai että, varmasti hyvää! :) Melkein voin haistaa omenapiirakan tuoksun jo nenässäni.

    VastaaPoista
  14. Nam, herkun näköistä! Omppo sopii hyvin leivontaan :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaura!💕
      Niin sopii ja omppujutut on hyviä!😀

      Poista
  15. Nami minkä näköinen piirakka! Varmasti vie kielen mennessään :)

    VastaaPoista
  16. herkullisen näköistä ja kuuloista jälleen!

    VastaaPoista
  17. Piirakan tuoksu tuli tänne asti. ;)

    VastaaPoista
  18. Herkullisen näköinen piirakka. Liisa

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤