lauantai 29. lokakuuta 2016

Ensimmäiset joulutortut ja Ailan mokkakakku







Moi!

Täällä on tehty ja maisteltu tämän vuoden ensimmäiset joulutortut.
Voi että miten ne maistuikin hyviltä! Nam!

Kaupasta ostin tuota uutta paistonkestävää puolukka-kirsikkamarmeladia.
Oletko jo maistanut sitä?

Se oli hyvää, mutta luumumarmeladi on mielestäni se jouluinen versio.

Teimme kumpiakin. Tytär teki kauniita kukkasen mallisia torttuja luumuhillolla
ja minä tein tähden mallisia tuolla uutuus hillolla.

Joko siellä on paisteltu joulutorttuja?

Tein myös yhden kuivakakun. (Tai olen tehnyt tuota kakkua jo pariin kertaan.)

Ailan mokkakakku:

250 g Voita
2 1/2 dl Sokeria
3 Munaa
5 1/2 dl Vehnäj.
2 tl Leivinj.
2 tl Vaniljas.
1/2 dl Pikakahvijauhetta
1/2 dl Maitoa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen vatkaten.
Lämmitä maito mikrossa ja lisää siihen pikakahvijauhe.

Lisää taikinaan kuivat aineet ja jäähtynyt kahvi. Sekoita nopeasti.
Lusikoi taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.

Paista 190c n. tunnin ajan.
Koristele vaikka tomusokerilla.

Hyvää lauantai päivää teille!

58 kommenttia:

  1. Näyttää tosi hyvälle! Nam! Pitäisikin tehdä torttuja, unohdin jo että taikina odottaa pakkasessa.

    VastaaPoista
  2. Näyttää tosi hyvälle! Nam! Pitäisikin tehdä torttuja, unohdin jo että taikina odottaa pakkasessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Kivaa lauantai päivää!❤️

      Poista
  3. Tuon mokkakakun reseptin nappaan mukaani, näyttää herkulliselta:)
    Mukavaa lauantain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa!😊
      Mukavaa lauantai päivää sinulle myös!❤️

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Muhkeannäköiset leipomukset ❤️ Ihanasti laitettu esille.

    Torttutaikina pitääkin laittaa ostoslistalle. Luumuhillo on paras ❤️,
    mutta kun miehellä diabetes 2, käytän itsetehtyä sosetta, omenaa tai luumua.

    Mahtavan hyvä vinkki tuossa reseptissä - Meillä on nimittäin pikakahvijauhetta
    joka on jäänyt käyttämättömäksi. Ja eikun kakkuun :)

    (Sorry, jouduin poistamaan äskeisen kommentin, kun tämän kommenttiboxin
    ahtauden vuoksi töppelöitsin hieman :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Rita!😊
      Luumuhillo on minunkin mielestä parasta!
      Omatekoinen on varmasti kaikkein parhainta!

      Ei se mitään, vaikka jouduit poistamaan viestin😊
      Ihanaa lauantai päivää sinulle!❤️

      Poista
  6. Kyllä on sitten hyvännäköisiä! Nam! Ja tortut on kauniita! Oon tehnyt torttuja jo pari kertaa. Mies tykkää tuosta puolukkakirsikkamarmeladista enemmän, itse luumusta. :)
    Mukavaa lauantaita! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊 Kyllä ne vaan on hyviä!
      Itsekin tykkään enemmän luumumarmeladista!😀
      Mukavaa lauantai päivää sinne!❤️

      Poista
  7. Minä en ole vielä leiponut torttuja.. kaupassa käydessä meinasi tarttua mukkaan, mutta maltoin, ehkäpä ensiviikolla sitten. Herkullisilta näyttävät molemmat leipomukset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula!😊
      Kyllähän noita ehtii vielä paistelemaan.😀
      Mukavaa lauantai päivää sinulle!❤️

      Poista
  8. Voi että on ihanan näköisiä leivonnaisia. Kiitos vinkistä, serkkuni on tulossa kylään, hän on sellainen leipuri ja minulla aina kauhea "ressi" että mitä keksin, no leivon joulutorttuja, ne onnistuu minultakin ja kakkuakin aion kokeilla. Tuota mietin, että millä voisin korvata tuon pikakahvin... Oikein mukavan tunnelmallista viikonloppua Sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Leena!😊
      Joulutortut on hyviä ja nopeita tehdä.
      Pikakahvi kannattaa korvata normaalilla vahvalla kahvilla!
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!❤️❤️

      Poista
  9. Kauniita nuo etualan kukan näköiset joulutortut. Joulutortut on kyllä niin hyviä, kun lämpimänä syö. Kylläpäs nyt alkoi himoittamaan joulutortut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Kyllä ne joulutortut on niin hyviä!
      Kivaa lauantai päivää sinne!❤️

      Poista
  10. Onpa jouluiset tarjottavat! Mmmm...varmasti hyvää!
    Illanjatkoja!

    VastaaPoista
  11. Ai kun repes tekee torttuja mieli. Heti seuraavalla kauppareissulla ostan taikinan sekä luumusosetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀
      Kyllä ne vuoden ekat joulutortut maistuukin vaan niin ihanille!
      Mukavaa iltaa sinulle!💕

      Poista
  12. Kivan malliset joulutortut ja upean näköinen kakku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kruunu Vuokko!😊
      Mukavaa lauantai iltaa sinulle!❤️

      Poista
  13. Alkoi heti tehdä mieli joulutorttuja. :) Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀
      Mukavaa iltaa sinulle myös!❤️❤️

      Poista
  14. En tiennytkään tuosta uudesta marmeladista. Ekat tortut täällä jo paistettu ja syöty 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sielläkin on jo joulutorttuja tehty!😀
      Kiva kokeilla uusia makuja, mutta tykkään enemmän
      luumumarmeladista!
      Kivaa iltaa sinne!❤️

      Poista
  15. Ensimmäiset joulutortut maistuvat niin makoisilta!

    VastaaPoista
  16. Oih, rakastan joulutorttuja! Kaipa mun on nekin jätettävä väliin jouluna. Mie romahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua!😞❤️
      Ihanaa illan jatkoa sinne!

      Poista
  17. Tortut on ihania, luumuhillo tietysti aina paras! :) Aion kyllä kokeilla tuota uuttakin hilloa, kun tykkään siitä omena-kaneli hillostakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutortut on niin hyviä!
      Eikä uusi marmeladi pahaa ollut, luumumarmeladi on vaan lempparia!
      Ja omena-kaneli on myös hyvää. Viime jouluna tuli sitä testattua!
      Kivaa viikonlopun jatkoa sinulle!

      Poista
  18. Tortut ovat tosi hyviä. Kakku on herkullisen näköinen. Hyvää lauantai iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  19. Nam, torttuja, minua ne närästävät mutta kestän sen kun ne ovat niin hyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on hyviä!😊
      Harmi tuo närästys. Mutta hyvä, jos pystyt hiukan syömään.
      Kivaa illan jatkoa!

      Poista
  20. Onkos se jo torttujen aika.. oi, että.. namnam..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä aloitellaan aina ajoissa näiden joulu juttujen kanssa!😀
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  21. Voi, kun alkoikin tekemään mieli joulutorttuja! Tuota uutuutta on pakko päästä kokeilemaan jossain vaiheessa. Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Kannattaa kokeilla tuota uutuutta!
      Mukavaa illan jatkoa!

      Poista
  22. Oi, olet torttuja jo leiponut! Ihanaa, joulu se vaan lähestyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀
      Ihanaa tämä joulun odotus ja ensimmäiset joulutortut on niin hyviä!
      Kivaa sunnuntai päivää sinne!

      Poista
  23. Voi ei joulutorttuja, nehän on suurinta hekkua, eikä jouluna muuta tarvittais kun vain ja ainoastaan TORTTUJA. Enpä oo kuullut puolukka-kirsikkamarmelaadista ennen. Täytyypä kokeilla ☺
    Mukavaa ehtoota Sinulle Sari ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutortut on kyllä minunkin herkkua!
      Kannattaa kokeilla tuota uutuus marmeladia!
      Mukavaa sunnuntai päivää sinulle!❤️😊

      Poista
  24. Just haukkasin uunituoretta joulutorttua...kyllä nämä ekat on parhaita..pellillinen häviää minuutissa parempiin suihin :)
    Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sielläkin on tehty jo joulutorttuja!
      Ekat on parhaita!
      Ihanaa sunnuntaita sinulle myös!😊❤️

      Poista
  25. Vielä ei ole tullut leivottua torttuja, vaikka taikinaa on jo pakkasessa.
    Hyvää sunnuntaita! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä, kun taikina on jo pakkasessa.
      Itsekin täytyy ostaa lisää😀
      Hyvää sunnuntaita sinulle Maija!❤️😊

      Poista
  26. Joulutorttuja...nam... Vanhin lapseni on syntynyt marraskuun alkupuolella. Tein aina ekat tortut synttäreille. Kyllä torttuja täytyy makustella hyvissä ajoin ennen joulua. Pitää muistaa tuo marmeladi uutuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on!
      Kyllä niitä täytyy hyvissä ajoin makustella!😊
      Mukavaa sunnuntai päivää!❤️

      Poista
  27. Oiii, joulutorttuja! En taida paistonkestävää luumumarmeladia täältä löytää :( , mutta ehkä kotitekoinen luumuhillo kävisi. :) Tähti-tabletit ovat todella kivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😀
      Omatekoinen luumuhillo kuulostaa hyvälle!😊
      Ja kiitos! Tabletit ostin Kodin ykkösen poistomyynnistä.
      Hyvää sunnuntai päivää sinulle!💕

      Poista
  28. Hei, täälläkin leivottiin ekat joulutortut. Mulla on mummon vanha resepti joilla olen vuosikaudet tortut leiponut. Tuota uutta hilloa täytyy kokeilla. Ihanaa sunnuntaita Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Kaisa, että olette jo tehnyt joulutorttuja.
      Ja vielä omatekoisella taikinalla! Olen kerran tehnyt omatekoisella
      taikinalla joulutorttuja. Ja ne oli hyviä!😀
      Kannattaa kokeilla tuota uutta hilloa!
      Ihanaa sunnuntai päivää sinulle myös!💕💕

      Poista
  29. Joo hei! Torttuja täytyykin leipoa piakkoin. Onhan sentään marraskuu jo :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤