perjantai 14. lokakuuta 2016

Perjantai ja syksyiset kynttilät









Heippa!

Monella onkin nyt syysloma.

Meidän juniorilla on neljä päivää. Maanantaina menee taas
kouluun. Nuoremmalla tytöllä on koko ensi viikko syyslomaa. Ja vanhimmalla tyttärellä
alkoi keskiviikkona viikon syysloma. Eli jokainen on eri aikaan lomalla. Ja mekin ollaan töissä.
Ei meillä ole mitään erikoisia suunnitelmia syyslomalle.

Tänään kyllä herkutellaan ja tehdään pizzaa, kun on perjantai!

Töistä tullessani sytyttelin jo kynttilöitä palamaan. 

Ikean kynttilöihin laitoin vaahteranlehtiä juuttinarulla kiinni. Pikku tuunauksella saa
kynttilöistä kivannäköisiä. Ovat syksyisiä ja sopivat vaikka halloween teemaan.
Pianhan juhlitaan sitä halloweenia taas! Meillä lapset jo sitä odottaa.

Eilen kauppareissulta ostin myös perjantai kimpun kotiin.
Ulkona on niin kylmä ja synkkä, että värikkäät kukat piristävät.

Mites siellä vietetään perjantai päivä? Onko syysloma suunnitelmia?

Ihanaa viikonloppua jokaiselle!

62 kommenttia:

  1. Ihania tunnelmakuvia! Kynttilöitä on mukava tuunata, pitää vain katsoa, ettei tule tehtyä helposti syttyviä tuunauksia.
    Itse ajattelin myös, että tänään on aihetta ostaa kimppu kukkia kotiin, koska vain minä ja koira vietämme viikonloppua. Tai yksi saattaa tulla kotiin, kun töiltään ennättää, mutta mies ja toinen poika ovat metsällä pohjoisessa. Rauhallinen viikonloppu siis tiedossa. Yritän kyllä vähän siivoilla vielä näkyviä paikkoja, kun kylään on tulossa vanha naapuri ensi viikolla. Poikien huoneiden ovet vedän kiinni, sillä niihin en vielä ennätä!
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!😊
      Näin on. Pitää tehdä turvallisia tuunauksia. Ja nämä lehti koristeet on vain hetken koristeena.
      Kohta otan ne pois, koska eivät ole paloturvallisia.

      Kivalta kuulostaa sinun viikonloppusi!
      Rauhallista viikonloppua sinne!❤️

      Poista
  2. Tulipa ihanat kynttilät :) Mulla on viikonlopuksi taas tarjolla puuhommia, mutta onpahan sitten millä lämmittää :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Vaahteranlehdillä saa kivasti koristeltua,nuo kynttilät on kivat.Meillä palaa kynttilöitä harva se kerta.

    VastaaPoista
  4. Vaahteranlehdillä saa kivasti koristeltua,nuo kynttilät on kivat.Meillä palaa kynttilöitä harva se kerta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku!❤️😊
      Joka päivä tulee myös polteltua kynttilöitä!😀

      Poista
  5. Kynttilöitä on jo jonkin aikaa polteltu. Ja aina pitää olla vähintään yksi leikkokukkakimppu ilahduttamassa. Joskus se on omasta puutarhasta, joskus metsästä, joskus kaupasta. Kummasti ilahduttaa, oli mistä tahansa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se kukkakimppu aina ilahduttaa!😊
      Mukavaa viikonloppua sinulle!❤️

      Poista
  6. todella kauniit! Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa viikonloppua sinulle myös!❤️😊

      Poista
  7. Kylläpä noista kynttilöistä tulikin kauniit ja persoonalliset.
    Onnellista viikonloppua SInulle!

    VastaaPoista
  8. Hei, onpa taas hauska idea tuo 'lehtikynttilä'!💕
    Ensi viikolla kolme päivää töitä ja sitten pari lomapäivää!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Kiva, kun sinulla loma häämöttää!😀👍
      Mukavaa viikonloppua sinulle!💕

      Poista
  9. Oi ihanuus kuinka kauniita nuo kynttilät ovat! Niissä on niin paljon tunnelmaa kun nuo vaahteranlehdet ovat ja vielä tuolla juuttinarulla! Oikein tunnelmallista viikonloppua Sinulle ja perheellesi! Ei ole syyslomaa, on lomaa koko ajan näin eläkeläisellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena!😊
      Sinulla onkin "lomaa" sitten koko ajan!😀
      Ihanaa viikonloppua sinulle!❤️

      Poista
  10. Kyllä on kauniita, kynttilät ja kukat. Syysloman loppuja lähden viettämään pikku Prinsessan luo ensi viikon lopulla. Mukavaa viikonloppua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️😊
      Mukava päästä pikku prinsessan luo kylään!
      Ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Kauniit kynttilät. :) Minulla alkoi syysloma tänään ja pari päiväreissua olisi loman aikana tarkoitus tehdä, Uumajaan ja Helsinkiin. Muuten rentoudun kotosalla. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊❤️
      Kivalta kuulostaa sinun syysloma!
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia! Tosi nättejä tuli kynttilöistä :)
    Päivä on mennyt nopsaan arkipuuhissa, ja ilta rentoutuessa Pepin kanssa. Mies lähti jääkiekkoa katsomaan. Viimein kaupasta löytyi sitä suklaaomaria, niin pääsen maistamaan :)
    Ihanaa ja tunnelmallista iltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!😊
      Kiva, kun löysit suklaaomaria!😀 Itse ainakin tykkäsin siitä!
      Ihanaa viikonloppua sinulle!❤️

      Poista
  13. Ihanan kodikasta ja lämmintä syksyn tunnelmaa!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!❤️
      Ihanaa viikonloppua sinulle myös!😊

      Poista
  14. Kynttilät tuovat sitä lämpöä niin ihanasti. Kukkakimppu on kaunis, lämpöiset värit.

    VastaaPoista
  15. Onpa kiva tuunaus 😊 Täällä ei ole lomia tiedossa pitkään aikaan 😜
    Hyvää viikonloppua! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina!☺
      Ei ole meilläkään lomaa.
      Lapset vaan lomailee!😀
      Hyvää viikonloppua sinulle myös!💖

      Poista
  16. Meillä täällä syysloma on viikolla 43. Itselläni ei ole lomaa tuolloin...Perjantai iltaa viettelen "vain elämää" ohjelman parissa. Huomenna vielä työhöni kuuluva koulutuspvä. Joten sunnuntaina sitten laiskotellaan....ma taas töihin! Oikein mukavaa viikonloppua sinulle Sari.... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin katsotaan illalla Vain elämää!😀
      Joo maanantaina taas töihin!
      Nyt nautitaan viikonlopusta!
      Hyvää viikonloppua sinulle!😊❤️

      Poista
  17. Ihanaa on perjantai-iltaa viettää kynttilänvalossa ja tunnelmoida. Leppoisaa iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!❤️
      Tunnelmallista perjantai-iltaa sinne myös!😊

      Poista
  18. Ihana syksyinen tunnelma! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Ihanaa tunnelmaa ja kauniita kuvia! Täällä tunnelmoidaan tänään
    koko perheen voimin hyvällä ruoalla ja pitkästä aikaa kaikki taas yhdessä!
    Kivaa viikonloppua sinne!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊
      Teillä on tulossa ihana päivä perheen kanssa.
      Kivaa viikonloppua sinne myös!❤️

      Poista
  20. Niin ihanaa tunnelmaa sinulla siellä kotona=)Ja joulukin jo mukavasti mukana.Joulun odotus ja valmistelu onkin sitä vuoden mukavinta aikaa.
    Perjantai ilta menee ihan rentoutuessa(suklaata,cokista ja uusia sisustuslehtiä)ja syyslomaa ei minulla nyt ole=)Vaan mukavaa viikonloppua sinne sinulle toivottelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jaana!❤️😊
      Kivalta kuulosti sinun perjantai ilta!
      Mukavaa viikonloppua sinne myös!

      Poista
  21. Kivaa syyslomaa sinne! Täälläkin alkoi syyslomat ja miehellä kesäloma. :D Ihanaa tunnelmaa teillä siellä.

    VastaaPoista
  22. Kauniit kynttilät! Teillä on niin kaunis koti ja ihanan lämmin tunnelma.

    VastaaPoista
  23. Onpa kauniit syksyiset kynttilät! Hieno idea. Niin kaunista kauniissa kodissa.

    VastaaPoista
  24. Sinulla on ihanasti kynttilöitä joka puolella ja kiva idea vähän tuunata vaahteranlehdillä. Tykkään kovasti myös noista olohuoneen pallovaloista. Meillä ensi viikko kuluu varmaan vauvantuoksuisissa merkeissä. Tai minulla kuluu,sillä mies on töissä. Tytär on vauvelinsa kanssa päässyt tänään kotiin,joten luulenpa,että menen häntä vähän auttelemaan,kun on ennestäänkin kaksi pientä ja hän ei pysty paljon mitään tehdä,kun on iso sektiohaava mahassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!😊❤️
      Hienoa, kun menet auttamaan tytärtä. Ja pääset katsomaan vauvelia ja sisaruksia.
      Odotan tuota aikaa, kun itselläkin olisi lapsenlapsia.
      Mukavaa illan jatkoa sinne!

      Poista
  25. Valkoiset kynttilät ja vaahteranlehtikoristeet - onpa kaunis naruineen !

    VastaaPoista
  26. Niin nättiä ja ihanan syksyistä tunnelmaa. Mahtavaa lomaa teille, meillä on vaan kahden pvn syysloma, mutta jouluna sitten pidemmällä kaavalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia!😊❤️
      Jouluna onkin kivempi lomailla!

      Poista
  27. Mukavaa syyslomaa! Meillä on vielä ensi viikko koulua ja sitten vasta loma. Itsellä ei ole kuin kaksi päivää lomaa....

    VastaaPoista
  28. Mukavaa syyslomaa! Meillä on vielä ensi viikko koulua ja sitten vasta loma. Itsellä ei ole kuin kaksi päivää lomaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari!❤️😊
      Kivahan se on kaksi päivääkin lomailla!

      Poista
  29. Ihanan pirteä pikatuunaus ja kynttilöiden säväyttäminen syksyiseksi. Kiva idea jälleen kotoasi, kiitos.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Kaisu!❤️
      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle myös!😊

      Poista
  30. Hienot syksyiset tunnelmakynttilät. Oikein kauniit. Me oltiin viikonloppuna reissussa itäsuomessa ja paluumatkalla sunnuntaina poikettiin Kuopion Ikeassa. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!😊❤️
      Teillä on ollutkin kiva viikonloppu!
      En olekkaan koskaan käynyt Kuopion Ikeassa.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤