sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Vähän jo pääsiäistä








Hei ja hyvää sunnuntaita!

Täällä on nautittu viikonloppu vapaista ja se on vietetty leppoisasti.💗
Tänään tein perheelle vähän paremman aamupalan.
Leivoin porkkanasämpylöitä ja paistoin amerikkalaisia pannukakkuja.
Aamulenkillä on käyty kumpanakin päivänä aurinkoisessa säässä, mutta tuulisessa.
Lauantaina oli vielä satanut luntakin. Onneksi tänään oli melkein kaikki jo sulanut pois.
Lauantaina tehtiin miehen kanssa pidempi lenkki ja oli tarkoitus grillata makkaraa laavulla,
mutta se sitten jäi kun grillaajia oli parisenkymmentä yhdellä laavulla.
Ehkä sitten seuraavalla kerralla päästään grillaamaan makkaraa.

Viikolla innostuin laittelemaan meille jo vähän pääsiäistä.
Ostin valkoisia helmililjoja, kun näin niitä jo kaupoissa.
 Ne ovatkin auennut sisällä nopeasti.
Muutamat puputkin laitoin jo esille. katsotaan mennäänkö näillä koristeilla tänä vuonna vai laitanko  vielä lisää pääsiäiskoristeita. Harmaat munakynttilät on Ikeasta.
Minusta on kiva koristella kotia hyvissäajoin, niin saa sitten nauttia niistä pidempään.
Joko olet laittanut pääsiäistä kotiin?

Nyt ruuan laittoon.

Hyvää sunnuntaita jokaiselle!💚

42 kommenttia:

  1. Harmaa ja valkoinen onkin kauniin rauhallinen pääsiäisväri. Taidanpa itsekin laittaa jotain pääsiäiskoristeita esille.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat! Kivaa pääsiäis-kevät tunnelmaa:) Mukavaa sunnuntai-iltaa💗

    VastaaPoista
  3. Hei, uunissa kypsyy omenakakkusi, mutta keltaisista luumuista tehdyllä hillolla.
    Kävimme tänään myös retkeilemässä, mutta makkarat jäivät paistamatta ihmispaljouden vuoksi. Muuten oli raikas, tuulinen sää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiva kuulla että teit omenakakkua.
      Mukavaa viikon jatkoa sinne!🌸

      Poista
  4. Oi! Sinä jo laittelit pääsiäistä! <3
    Minullakin oli jo ajatus siitä, mutta kaikkea muuta tekemistä oli tänä viikonloppuna.
    Kauniin värinen tuikku! <3

    VastaaPoista
  5. Oi, miten vihreä tuokin kevään ja toivon tähän hetkeen ihanasti.
    Itse ostin myös multaa, jospa saisin rairuohoa kylvettyä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa, pysytään terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Hyvää viikon jatkoa! Pysytään terveinä!🌸

      Poista
  6. Kaunista. En ole vielä pääsiäistä laitellut ja meillä on itseasiassa vähän pääsiäiskoristeita. Jotakin kuitenkin varmaan piakkoin laittelen ja ehkäpä hankinkin jotain uutta.

    Ihanaa uutta viikkoa sulle kaima ♥

    VastaaPoista
  7. Kauniin näköistä <3 Ihanan hillityt ja harmoniset pääsiäisen värit <3 Minä en ole vielä laittanut pääsiäistä. Ostin keraamisen valkoisen pupun, kun kävimme hiihtolomalla Haaparannassa. Että on tässä itseasiassa katse minullakin jo hieman kohti pääsiäistä :) Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Kaunista on!
    Itse en ole laittanut pääsiäistä vielä.
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Ihania nuo helmililjat.Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  10. Kaunis kevätkoti! :) Meilläkin on pääsiäiskoristeita esillä. Minusta on kiva laittaa koristeet aika ajoissa, ja varsinkin nyt kiva saada kotiin piristystä. :) Pysykää terveinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!🌸
      Terveyttä sinne myös ja ihanaa viikon jatkoa!

      Poista
  11. Kauniit nuo valkoiset puput,iso ja pieni. Muistatko mistä olet ne hankkinut? Voisin hyvin nähdä ne meilläkin pääsiäistä viettämässä. ;)

    Valkoiset helmililjat on ihania.

    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!🌸
      Olen muistaakseni ostanut puput plantagenista pari vuotta sitten.
      Mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  12. Ihanat koristelut �� mukavaa alkanutta viikkoa sinulle ��

    VastaaPoista
  13. Kauniita pääsiäisaiheisia asetelmia.
    Leivoit porkkanasämpylöitä, minä palsternakkasämpylöitä.
    Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!🌸
      Kiva kuulla, että siellä on myös leivottu.
      Hyvää viikon jatkoa!

      Poista
  14. Helmililjat on niin kauniita ja keväisiä ♥
    Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  15. Kaunista. <3 Taidanpa minäkin laittaa kaikki jänöpupuliinit esiin, nyt tarvitaan elämään kepeyttä ja kaikkea söpöä kaiken vastapainoksi.

    Sydämellistä viikkoa Sari. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Kyllä pääsiäispuput ja muut piristää tällaisella hetkellä.
      Ihanaa uutta viikkoa Tiia!🌸💕

      Poista
  16. No sen verran olen laittanut, että puput on esillä. Helmililjat on kyllä kauniita. Mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
  17. Hillityä pääsiäis-kevättunnelmaa olet laittanut esille. Katselin kaupassa pääsiäiskoristeita ja puhuin niistä myös Isännälle. Keväällä sitä kaipaa pastellivärejä ja jotakin somaa esille. Päätimme hankkia suklaisia pääsiäismunia virpojien varalle heti seuraavalla kauppareissulla. Ostin jo ihanat servetit kevään suurta juhlaa varten.

    VastaaPoista
  18. Kivasti olet laittanut pääsiäistä jo! Minulla on se myös jo ajatuksissa, mutta vielä puput ja tiput ovat kaapin kätköissä.
    Hyvää loppuviikkoa sinne ❤️🌞

    VastaaPoista
  19. Kivoja pääsiäisjuttuja siellä ❤️ Oih noi amerikkalaiset pannukakut on niin hyviä 😋Taidankin ottaa vinkin tästä viikonlopuksi 😁👍

    VastaaPoista
  20. Kaunis kevätkoti:)
    Amerikkalaiset pannukat,herkkuja,(kerran olen saanutmaistaa:)
    Hyvää viikonloppua!,
    Pysytään terveenä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa!❤️
      Hyvää viikonloppua sinulle myös!🌸

      Poista
  21. Ihanan keväistä viikonloppua Sinulle ♥️

    Kauniit pääsiäiskoristelut !

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤