sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Mansikkamokkapalat






Ystävänpäivää vietetään ensiviikolla.
Hemmottelin tänään perhettä leipomalla herkullisia mansikkamokkapaloja.
Nämä mokkapalat sopivat hyvin tarjottavaksi ystävänpäivänä tai vaikka kevään juhlissa.
Ihanan ohjeen löysin Yhteishyvän sivuilta. Tykkään näistä helpoista
ohjeista, jossa aineet vaan sekoitellaan yhteen ilman vatkaamista.
Suklaapohja olikin ihanan pehmeää ja meinaan tuota pohjaa kokeilla seuraavaksi myös tavallisissa
mokkapaloissa. Mansikkakuorrute tehtiin pakastemansikoista ja se olikin ihanaa. Nam!
Kuorrutteesta tuli vähän liian löysää, 
kun minulla olikin kaapissa liian vähän tomusokeria.
Siksi eivät näytä niin kauniilta. Mutta maku oli hyvää!

Mansikkamokkapalat:

Pohja:

250 g Voita
2 1/2 dl Vahvaa kahvia
3 dl Sokeria
5 dl Vehnäjauhoja
4 rkl Kaakaojauhetta
3 tl Leivinjauhetta
2 tl Vaniljasokeria
4 Kananmunaa

Kuorrutus:

100 g Pakaste mansikoita
75 g Voita
7 dl Tomusokeria

Sulata rasva ja sekoita joukkoon kahvi ja sokeri. Anna hetki jäähtyä.
Siivilöi kuivat aineet rasvaseokseen. Sekoita. 
Lisää kananmunat ja sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin.
Paista 200 asteessa n. 15 min.

Valmista kuorrute. Sulata mansikoita hetki mikrossa ja soseuta kohmeiset mansikat sauvasekoittimella. Sulata mikrossa voi. 
Siivilöi joukkoon tomusokeri.
Sekoita kaikki tasaiseksi ja levitä kuorrute vähän jäähtyneen pohjan päälle.
Koristele haluamallasi tavalla.

Ihanaa sunnuntaita!💕

48 kommenttia:

  1. Helpot ohjeet ovat myös mun mieleeni.Ja nuo sekoitettavat käteviä.Ihanalle näyttää tuo päällinen myös!

    VastaaPoista
  2. Vesi herahti kielelle, varmasti hyviä!

    VastaaPoista
  3. Aika kiva, että on aitoa mansikkaa kuorrutteessa. Luulin, että se olis ollu sitä pinkkiä tomusokeria 😁

    VastaaPoista
  4. Herkulliselta näyttä,nam!!
    varmasti kuorute ,tekee suussa sulavan.
    Kokeiluun menee:)
    Kiitos,taas helposta ohjeesta:)
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ,ja alkavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Liisa!❤️
      Tämä on helppo ohje! Ja hyvää!😋
      Mukavaa illan jatkoa!❤️

      Poista
  5. Maistuis varmaan mullekin ;)
    Tein juuri ekaa kertaa Omar-paloja ja hyviä oli nekin.
    Mukavaa iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, omar-palat kuulostaa hyvälle!
      Kiitos! Mukavaa iltaa sinulle!❤️

      Poista
  6. Ihanan makeaa ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tesa!❤️
      Makeaa ystävänpäivää myös sinulle!❤️

      Poista
  7. Näyttää niin herkuilta! Namskis!
    Silmilläni syön! ;)
    Ystävänpäivään sopivat todellakin.
    Mukavaa sunnuntai-iltaa! <3

    VastaaPoista
  8. Kylläpäs näyttävät herkullisilta ja sopivat hyvin tulevan viikon teemaan <3

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköisiä! Noita pitää kokeilla.
    Iloista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  10. Näyttävätpä herkkullisilta ja värikin on ihana :)
    Kivaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Oi, kylläpä ova herkullisen näköisiä, ja varmasti niin makoisia.
    Kiitos ohjeesta ja ideasta, taidan joskus kokeilla.

    VastaaPoista
  12. Näyttää herkulliselta.
    Hyvää tulevaa ystävänpäivää Sari <3
    Terkkuja Costa Ricasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti!❤️
      Ihanaa lomaa teille sinne Costa Ricaan!❤️😍
      Ja hyvää tulevaa ystävänpäivää!❤️

      Poista
  13. Nuo ovat varmasti hyviä!
    Mukavaa uutta viikkoa Sari <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!❤️
      Nämä olivat tosi hyviä.😋
      Mukavaa uutta viikkoa!❤️

      Poista
  14. Suloinen ja herkullisen näköisiä. Olipa positiivinen yllätys, että päällisessä on mansikkaa 🍓

    VastaaPoista
  15. Herkullisen näköistä. Tuota päällistä on ihan pakko kokeilla! Kiitos vinkistä !

    VastaaPoista
  16. Kyllä ovat herkullisen näköisiäkin! Ja makuhan ilman muuta on se, mikä loppujen lopuksi aina ratkaisee:) Mukavaa helmikuista viikkoa ja tulevaa ystävänpäivää!

    VastaaPoista
  17. Varmasti niin hyviä ja mikä ihanan punainen väri! <3

    VastaaPoista
  18. Onpa herkullisen näköistä. Sopiikin ystävänpäiväteemaan :)

    VastaaPoista
  19. Ihanan näköisiä, suorastaan söpöjä ja helppo ohje.

    VastaaPoista
  20. Todella makoisan näköinen, namskis. Kiitoksia ohjeesta, vielä ehdin leipoa ystävänpäiväksi!

    VastaaPoista
  21. Onpa helppo ohje ja vielä oikeita mansikoita kuorrutteessa!Luulin sitä muuksi.
    Hyvää Ystävänpäivää 💕 T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤