perjantai 25. tammikuuta 2019

Perjantai heipat


Tulin sanomaan teille pikaiset perjantai heipat. 
Tuo sama otsikko on varmaan ollut ennenkin,
 mutta aina ei vaan keksi hyviä otsikoita.
Aamu alkoi kauppareissulla. Sitten siivoilua, pyykinpesua, pyykkien viikkausta,
tuoreet tulppaanit maljakkoon. Ihan perus vapaapäivän touhuja.
Tuntuu, että tämä viikko on mennyt taas niin nopeasti
 ja mitään ihmeellistä en ole vapailla tehnyt.
Mutta ihanaa, kun on saanut nukkua pidempään kuin työaamuina ja 
keitellä itselle rauhassa aamukahvit.💗
Se onkin vapaissa parasta!


Puhtaaseen kotiin on ihana sytytellä kynttilöitä.💗
Niitä palaakin siellä täällä. Ihana tunnelma!




Edellispäivänä tein vuoden ekat laskiaispullat ja kyllä ne vaan oli hyviä.😋
Eilen käytiin isän kanssa ruokakaupassa ja ostettiin kahvin kanssa Runebergintortut.
Välillä elämä on yhtä  herkuttelua.😂 Ainiin ja alkuviikosta tein unelmakääretorttua.😀
Joo, että aika paljon tulee leivottua ja sen moni lukijani varmaan tietääkin.😀
Kaikki leipomiset ei päädy tänne blogiin tai instaan.




Täällä sataa taas lisää lunta. Tällä viikolla onkin saanut monena päivänä
tehdä lumitöitä. Onhan nyt aivan täydellinen luminen talvi, 
mutta salaa jo odottelen kevättä. Kevät on niin ihanaa aikaa. 
Mun lemppari vuodenaika.💗
Onneksi tulppaaneilla saa vähän keväistä tunnelmaa kotiin.

Huomenna kutsuu jälleen työt. Kivoja nämä pitkät vapaat.
Loppupäivä nautitaan kotona ja illalla katsotaan taas Voice of finlandia.
Parasta!💗

Iloista perjantaita ja alkavaa viikonloppua!💗


38 kommenttia:

  1. Heippa-heippa! Ahkerana olet touhunnut. Ihanaa,kun on perjantai. Samoilla linjoilla täälläkin.
    Nautinnollista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Itsellänikin oli tänään vapaapäivä. Ihana juoda aamukahvi kaikessa rauhassa ja alottaa päivä silleen lepposasti. Täällä kanssa lunta satelee. Lumitöitä tiedossa.....Ihania kuvia. Tuossa ekassa kuvassa kynttilänvalo hienosti säihkyy lasin läpi :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuvat ja herkkupullat! Oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Heipat sinullekin Sari <3
    Kauniita kuvia.
    Mahtavaa, kun saa joskus nukkua vähän pitempään.
    Leppoisaa viikonloppua sinulle!


    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ja ihanaa tunnelmaa siellä. Laskiaispullilla on herkuteltu jo täälläkin.

    Iloa viikonloppuun <3

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat ja voi että nuo laskiaispullat näyttää hyviltä:) Mukavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
  7. Ihanalle kuulostaa sinun touhut. Ja noita laskiaispullia minäkin täällä katson, että pitääköhän meilläkin niitä tehdä joku kerta. Ensi viikolla pitää käydä Ranskassa mutka, mutta viikonlopun saa olla kotona.

    VastaaPoista
  8. Vitsit mitä herkkuja siellä teillä ollut :D Nam! Ja kauniita kotikuvia. <3

    VastaaPoista
  9. Kaunista hyvän näköiset laskiaispullat❤

    VastaaPoista
  10. todella herkullisen näköiset laskiaispullat! Minäkin olen aloittanut laskiaispullakauden, mutta kaupan pullilla. Pitää kyllä vielä tehdä niitä itsekin.

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kauniita ja tunnelmallisia kuvia, kiitos niistä. Ja voi, että alkoi tekemään mieli laskiaispulliakin. Pitääpä vinkata tytölle viitsisikö vaikka ensi viikonlopuksi tehdä (voin olla kaverina..). Mukavaa pakkasviikonloppua.

    VastaaPoista
  12. Jäin himoitsemaan noita laskiaispullia ♥ Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Ihanan herkullisen näköiset laskiaispullat. Nam!
    Korvapuusteja paistelin viikolla, mutta laskiaispullat on vielä tekemättä.
    Mukavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Korvapuustit onkin hyviä!
      Mukavaa sunnuntaita!❤️

      Poista
  14. Päivät ovat jo selvästi pidentyneet ja valoisasta ajasta saa lisää virtaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kun valoisat päivät pidentyy.
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  15. Laskiaispullat näyttää herkullisilta.
    Hyvää ja aurinkoista sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  16. Herkullisia laskiaispullia!
    Sinulla ...kevättä kutsuva,koti:)
    Mukavia tammikuun loppu-päiviä!!

    VastaaPoista
  17. Oijoi miten herkullisen näköisiä laskiaispullia. Pitäisipä taas tehdä niitä itsekin, eikä ostaa valmiina kaupasta, kuten viime viikolla. Aivan liian hintavia.

    Kivaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
  18. Ihan samanlaisia aatoksia kun minulla! Aamukahvin rauhallinen aika on ihan parasta. Teemaherkut on jo tänä vuonna maisteltu ja kevät on paras vuodenaika!
    Ja Voicekin tuli katottua :)

    VastaaPoista
  19. Ihana tunnelma herkkuineen!
    Kivoja pyrypäiviä Sinulle 💕 T Maija myrskyluodolle@gmail.com

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤