maanantai 27. helmikuuta 2017

Arki


Loma meni nopsaa ja arki on alkanut.
Vielä sitä olisi voinut lomailla pidempääkin.😀


No tästä on nyt hyvä suunnata kevättä kohti. Ja kesälomaa odotellessa.

Lomalla tuli levättyä. Valvottin myöhään ja katseltiin elokuvia.
Yhtenä päivänä käytiin laivalla. Lauantaina vietettiin juniorin synttäreitä.
Niistä sitten myöhemmin.


Luntakin saatiin loman puolessa välissä tänne etelään. 
Juniori innostuikin rakentelemaan kavereiden kanssa lumilinnoja ja kävi hiihtämässä.
Mukavaa, kun se lumi tuli niin oli lapsilla enemmän puuhaa ulkona.


Itse kyllä jo odotan kovin kevättä.
Muutamana päivänä olikin jo keväinen ilma, kun aurinko paistoi.
Muutenkin huomaa hyvin, että päivät on pidentynyt. 


Tänään kaupassa käydessä teki niin mieli keltaisia tulppaaneja. 
Pari nippua sitten ostin piristämään tätä arkea.😀 

Odotatko jo kovin kevättä?


Huomenna on laskiaistiistai ja tarkoitus oli huomenna tehdä hernekeittoa, kun se kerran laskiaiseen kuuluu. Harmikseni kuivien herneiden kohdalla luki: tilapäisesti loppu! Höh!

En tiedä oliko muissa kaupoissa myös sama ongelma, mutta en lähtenyt herneiden takia muita kauppoja kiertelemään. Huomenna syödään sitten jotain muuta.

Voihan sitä hernekeittoa tehdä sitten joku toinen päivä.

Syödäänkö teillä laskiaisena hernekeittoa?


Nyt kahvin juontiin ja lukemaan uusinta Talo&Koti lehteä.😍
Mukana tuli myös Viherpiha. Näiden lehtien parissa meneekin kivasti aika.

Jaksaa sitten taas siivoilla ja kohta pitää alkaa ruokaakin laittamaan.

Mukavaa maanantai päivää täällä kävijöille!💚

lauantai 25. helmikuuta 2017

Lime pie








Moikka!

Laitan tämän Lime pie piirakan ohjeen tänne niinkuin lupailin.
Tätä piirakkaa tarjosin Meksiko illallisella siskon perheelle.

Amerikkalainen Key lime pie eli limepiirakka on kotoisin Floridasta, jossa kasvaa Key-
limejä. 

Ohjeen löysin Valion sivuilta!

Lime pie:

Pohja:

1 pkt (175g) Kaurakeksejä
75 g Voita

Täyte:

2 dl Kuohukermaa
2 prk Valion vaniljarahkaa
1/2 dl Sokeria
2 Keltuaista
Limetin kuorta
Limetin mehua

Murskaa keksit ja lisää voisula. Taputtele keksimuruseos vuoan pohjalle ja reunoille.
Käytin irtopohja vuokaa. Esipaista pohjaa 175c n. 7 min.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää joukkoon keltuaiset, rahka ja sokeri.
Pese limetti hyvin ja raasta joukkoon kuorta. Purista limetin mehua myös sekaan.

Kaada seos esipaistetun pohjan päälle.

Paista 175c 25-30 min.

Jäähdytä kylmäksi ja koristele kermavaahdolla ja lime lohkoilla.
Ripottele pinnalle raastettua lime kuorta.

Piirakka on parhaimmillaan jääkaappikylmänä.
Valmista se tarjolle jo edellisenä päivänä.

Aurinkoista lauantai päivää!🌞

torstai 23. helmikuuta 2017

Kuvia Naantalista















Hei!

Tiistaina oli upea keväinen päivä.
Lähdettiin miehen kanssa Naantaliin kävelylle ja otin kamerankin mukaan.
Naantalin aurinko lämmitti, mutta meren rannalla kävi myös tuuli. Paikoin oli kylmäkin.

Paljon oli ihmisiä kävelyllä ja pilkillä merellä.
Muutenkin oli ihmisiä paljon, kun Muumimaailmassa on Taikatalvi tällä hetkellä.

Minä olen Naantalista kotoisin, siksi tulee silloin tällöin Naantalissa käytyä.
Ja tietysti tulee käytyä vanhempieni luona, jotka asuvat Naantalissa.

Naantalin kirkossa on tullut käytyä muutaman kerran.
Ala-aste ikäisenä käytiin aina kirkossa keväisin laulamassa Suvivirsi. 
Ja olen päässyt ripiltä tuossa upeassa kirkossa.😀

Nyt aamupalaa ja siivoiluja.

Hyvää torstaita sinulle!💙

tiistai 21. helmikuuta 2017

Viikonlopun kuulumisia


Moikka!

Tässä kuvia meidän viikonlopusta, kun siskon perhe tuli meille lauantaina kyläilemään.
Teemana oli Meksiko.

Alkudrinkki oli Inkivääri-kurkku Mojito. Ohjeen drinkkiin löysin netistä. 


Mojitoon tuli:

- Vaaleaa rommia
- Inkiväärisiirappia
- Kaksi lime lohkoa
- Mintunlehtiä
- 3 Viipaletta kurkkua (kuorittuna)
- Sitruuna kivennäisvettä
- Jääpaloja

Lapsille oli omat drinkit.


Tarjolla oli tacoja ja tortilloja.



Vatsat saatiin täyteen ja kaikki tykkäsivät. Meillä lapset haluaisi aina vaan tortilloja ja tacoja.😀
Ja onhan ne hyviä. Kivoja tarjottavia illan viettoon. Jokainen saa täytää mieluisilla täytteillä omansa.



Kahvin kanssa oli tarjolla Lime pie. Siitä laitan ohjeen myöhemmin.
Kahvipöydässä oli myös Rocky road piirakkaa sekä hedelmiä ja suklaavaahtoa.
Niistä en laittanut kuvia.



Nämä oranssit ruusut sopivat hyvin värinsä puolesta Meksiko teemaan.


Mukava ilta oli. On niin kiva silloin tällöin järjestää pieniä juhlia.

Tulevana viikonloppuna meillä juhlitaankin juniorin synttäreitä.

Huomenna meillä on tiedossa laivamatka.

Nyt toivottelen hyvää tiistaita!💚

lauantai 18. helmikuuta 2017

Loma


Ihana oli nukkua aamulla pitkään, kun ei ollut herätyskello soittamassa.
Tai pitkään...heräsin ennen kahdeksaa jo. Perhe nukkui ja minä lähdin kauppaan hakemaan tuoreita sämpylöitä aamupalaksi. On niin kiva laittaa "isompi aamupala" viikonloppuisin.


Meillä tosiaan alkoi viikon loma ja lapsilla myös.
Mitään kummempia loma suunnitelmia meillä ei ole.


Viikonloppuisin, kun on aikaa on mukava surauttaa smoothie.

Tähän smoothieen tuli:

Banaani, maustamatonta jogurttia, Sokeroimatonta mansikkakeittoa ja pussillinen jäisiä mustikoita.
Namkis!


Mies toi ystävänpäivänä minulle ruusuja.
Oransseja! Nyt ne on avautunut isoiksi kukiksi.


Onhan ne kauniita, vaikka vaaleanpunaiset olisi ollut minulle mieluisemmat.


Kuulemma siellä kaupassa, josta mies nämä osti ei ollut vaaleanpunaisia ruusuja enää jäljellä.
No ajatus on tärkein!💗


Ja sopivathan ruusut tämän illan teema väriin kivasti.
Siskon perhe on tulossa illalla meille kyläilemään ja meillä on pienet teema juhlat tiedossa.😀
Niistä sitten myöhemmin...


Lomalla minä:

-Nukun pitkään
-Nautin hitaista aamuista
-Käyn kävely lenkeillä
-Käydään laivalla
-Katsotaan elokuvia
-Valvotaan myöhään
-Käydään ulkona syömässä
-Juhlitaan juniorin synttäreitä
-Ollaan vaan!

Nyt toivotan hyvää viikonloppua jokaiselle!💙

torstai 16. helmikuuta 2017

Amerikkalainen juustokakku








Moi!

Tässä ihana juustokakun ohje, jota tein yhtenä päivänä.
Tyttäret oli jonkun aikaa pyytänyt, jos voisin leipoa juustokakkua. Pitihän se sitten leipasta.😀
Ohjeen otin täältä.

Olikin aivan ihanan makuista ja helppo ohje.
Juustokakku maistuu parhaimmillaan jääkaappikylmänä.

Juustokakun kanssa söimme marjoja. Mutta tämän kanssa sopisi hyvin myös mansikka tai vadelmakastike.

Tässä ohje:

Amerikkalainen juustokakku:

200 g Digestivekeksejä
100 g Margarin

Täyte:

600 g (3 prk) Maustamaton tuorejuusto
200 g Ranskankermaa
2 dl Sokeria
2 rkl Perunajauhoja
4 Kananmunaa
2 rkl Sitruunamehua

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sula margarin.
Sekoita tasaiseksi. Painele muruseos irtopohjaisen vuoan pohjalle ja reunoille, jossa on välissä leivinarkki.

Sekoita sähkövatkaimella tuorejuusto, ranskankerma, sokeri ja perunajauhot tasaiseksi massaksi.
Lisää joukkoon kananmunat yksitellen sekoittaen. Mausta sitruunamehulla.

Kaada täyte vuokaan ja kypsnnä 175c tunti.

Ota kakku jäähtymään ja anna vetäytyä kylmässä muutama tunti.

Herkuttele!

Hyvää torstai päivää!💜