maanantai 15. toukokuuta 2017

Äitienpäivän kuvia


 Hei!

Eilen saatiin viettää äitienpäivää upeassa säässä. Aurinko paistoi ja oli lämmin.
Illemmalla alkoikin sitten satamaan vettä. Vielä tänäänkin on sateinen päivä, mutta lämmin.
Ehkä niitä kesäkukkia uskaltaa jo pian laittaa ulos?


Aamulla tullessani töistä minua odotti hieno aamiainen.
Tarjottimelle oli tehty valmiiksi sämpylä, karjalanpiirakka, kahvi ja mehua.
Niin ja appelsiinin lohkoja. Kyllä maistui hyvälle töiden jälkeen.
Oli niin kova nälkä, ettei ehtinyt edes kuvia ottamaan aamupalasta.

Suklaakakku tehtiin nuoremman tyttären kanssa yhdessä. Koristelun ja kakun täyttämisen
tytär hoiti itse. Kakku oli tosi hyvää!
Välissä oli mascarpone vaahtoa, vadelmahilloa ja tuoreita vadelmia.
Päällä suklaakuorrute. Reunoissa kermavaahtoa pursotettuna.


Kaunis kukkakimppu koristi ruoka pöytää.


Sain lahjaksi lahjakortin jalkahoitoon. Se olikin mieluinen lahja! Ja hienot äitienpäiväkortit sain myös. Ihanaa, kun nuoremmat lapset olivat vielä itse tehnyt minulle kortin.
Lapsien itsetehtyjä kortteja onkin tallessa jo monen vuoden takaa.


Valkovuokot kuuluu äitienpäivään!
 


 Mukavaa, kun joskus äitikin saa vaan olla. Mies ja lapset tekivät ruuan ja kattoivat pöydän.


Sainkin oikein herkku ruokaa. Broileri pastaaa! Oli tosi hyvää!


Päivällä käytiin vielä äitille viemässä kukkia. Ja sielläkin oli kakkua kahvin kanssa.
Äitienpäivä oli ihana. Siitä saan kiittää miestäni ja ihania lapsiani!💗
Olen onnellinen, kun saan olla kolmen lapsen äiti!

Miten sinun äitienpäivä sujui?

Hyvää maanantai päivää!💗

41 kommenttia:

  1. Ihanaa hemmottelua olet osaksesi saanut!
    Jalkahoito on ylellinen lahja.
    Ihanaa maanantaita!

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen äitienpäivä teillä ollut. Kakkukin näytti todella herkulliselta. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Sinulla on ollut ihana päivä. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Oi miten ihana äitienpäivä sinulla on ollut, herkkujen kera! Minä sain aamiaisen vuoteeseen, lasten koulussa tekemiä lahjoja ja kaupasta ostettuja. Petunia-amppelin oli valinnut tytär ja punaisen keittiövaa'an poika. Äitienpäivädinner syötiin kiinalaisessa ja päivällä teimme puutarhatöitä ja fillaroimme. 😊 Oikein mukavaa viikkoa Sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Sinunkin äitienpäivä kuulosti tosi ihanalle!
      Mukavaa viikkoa sinne myös!

      Poista
  5. Kauniit valkovuokot ja upea kakku. Perhepiirissä vietimme Äitienpäivää. Aurinko paistaa mukavaa päivää sinulle Sari:)

    VastaaPoista
  6. Ihana äitienpäivä teillä ollut!

    VastaaPoista
  7. Onpa teillä ollut ihana kakku! Minä kävin äitienpäivänä mummolassa, missä oli myös äiti. Oli mukavaa nähdä molemmat samalla kertaa :)

    VastaaPoista
  8. Voi, miten kaunis äitienpäivä teillä vietettiin!
    Ihanaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Herkullisen näköinen kakku.
    Mukavaa alkuviikkoa <3

    VastaaPoista
  10. Ihanaa hemmottelua olet saanut osaksesi! Mukavaa maanantaita!

    VastaaPoista
  11. Päivä sujui aurinkoisessa säässä ja touhusin ulkona. Mies hoiti ruokapolitiikan lasten kanssa, joten sain rauhassa touhuta puutarhassa <3

    Ihana kakku.
    Mahtavaa alkanutta vikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu!
      Sinullakin on ollut ihana äitienpäivä.
      Aurinkoista alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  12. Kyllä kimppu valkovuokkoja kuuluu ehdottomasti äitienpäivään:)
    Kauniit kuvat!

    Mukavaa, aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Kerrassaan nam mitkä herkut <3 Kivaa viikkoa Sari <3

    VastaaPoista
  14. Hieno kakku!
    Ihanaa hemmottelua!
    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
  15. Ihana päivä ollut sinulla. Meidän päivä vierähti autossa istuen mutta viikonlopun sain äitienpäivä hemmottelua reissun muodossa.

    VastaaPoista
  16. Minulla äitienpäivä kului osittain töissä, joten kakkukahvit juotiin vasta iltasella kun palasin kotiin :) Aurinkoista tiistaita!

    VastaaPoista
  17. Ihana lahja ja kaunis kakku ♥ Valkovuokot miellän vahvasti äitienpäivään!

    VastaaPoista
  18. Mehevän herkullisen näköinen kakku.
    Valkovuokot kuuluvat niin kevääseen ja äitienpäivään.

    VastaaPoista
  19. Sinulla on ollut ihana äitienpäivä! Kakku näyttää aivan mahtavalta ja lahjakin oli ihana.
    Me vietimme äitienpäivän jo lauantaina. Olimme oman äitini luona ja sinne ehti myös toinen kaksonen tyttöystävänsä kanssa, kun oli töissä vain aamulla. Esikoinen ei Kajaanista yhden päivän vuoksi liikkeelle lähde. Sain hortensian ja ruusukimpun lahjaksi. Koska syntymäpäiväni on juuri ennen, ei meillä yleensä äitienpäivää ole erityisesti lahjoilla juhlittu. Tai sitten ei lahjaa tule syntymäpäivänä. Mutta ihana tunnelma oli, kun lapset olivat mummin luona meidän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Sinulla on ollut myös ihana äitienpäivä.
      Yhdessä olo on tärkeintä ja hyvä ruoka!
      Hyvää illan jatkoa!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa aina minua!❤